Näin Ruotsissa

Ruotsia uhkaa kaupan lakko
Julkaistu 25.03.2007, klo 20.02 (päivitetty 25.03.2007, klo 20.19)


Kuva: YLE

Ruotsia uhkaa kaupan lakko pääsiäisenä. Liiketyöntekijöiden ammattiliitto Handels ilmoitti jättävänsä lakkovaroituksen maanantaina.



Handels ja kaupan alan työnantajat olivat jo sopineet uudesta työehtosopimuksesta, mutta Ruotsin työnantajien keskusjärjestö esti sopimuksen allekirjoituksen.

Handelsin puheenjohtaja Lars-Anders Häggström uskoo, että syynä olivat sopimuksen naispalkat. Sopimus olisi korottanut naisten palkkoja naisvaltaisessa vähittäiskaupassa selvästi yli tason, mistä sovittiin viikko sitten tehdyssä teollisuusalojen sopimuksessa.

Työnantajajärjestöllä on aikaa maanantaihin alkuiltapäivään asti allekirjoittaa sopimus. Sen jälkeen työntekijäpuoli harkitsee työtaistelutoimia.

Lakkovaroitus on jätettävä yhdeksän päivää ennen lakon alkamista. Handels aikoo myös pyytää tukitoimia ammatilliselta keskusjärjestöltä LO:lta.

Dagens Nyheter, Aftonbladet, Svenska Dagbladet
0471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


duunari 1 kirjoitti:

Ruotsia uhkaa kaupan lakko
Julkaistu 25.03.2007, klo 20.02 (päivitetty 25.03.2007, klo 20.19)


Kuva: YLE

Ruotsia uhkaa kaupan lakko pääsiäisenä. Liiketyöntekijöiden ammattiliitto Handels ilmoitti jättävänsä lakkovaroituksen maanantaina.



Handels ja kaupan alan työnantajat olivat jo sopineet uudesta työehtosopimuksesta, mutta Ruotsin työnantajien keskusjärjestö esti sopimuksen allekirjoituksen.

Handelsin puheenjohtaja Lars-Anders Häggström uskoo, että syynä olivat sopimuksen naispalkat. Sopimus olisi korottanut naisten palkkoja naisvaltaisessa vähittäiskaupassa selvästi yli tason, mistä sovittiin viikko sitten tehdyssä teollisuusalojen sopimuksessa.

Työnantajajärjestöllä on aikaa maanantaihin alkuiltapäivään asti allekirjoittaa sopimus. Sen jälkeen työntekijäpuoli harkitsee työtaistelutoimia.

Lakkovaroitus on jätettävä yhdeksän päivää ennen lakon alkamista. Handels aikoo myös pyytää tukitoimia ammatilliselta keskusjärjestöltä LO:lta.

Dagens Nyheter, Aftonbladet, Svenska Dagbladet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu