Täältä kaikenmaailman hörhöjen keskeltä ei kannata kenenkään kumppania etsiä, ellei ole valmis petettäväksi ja etsimään itselleen sydänsuruja. Kunnioitettavat ihmiset eivät kuluta jatkuvasti aikaansa säteissä ja treffifoorumeilla vaan tekevät jokapäiväistä työtään tai hoitavat muita tärkeitä asioita oman ja toisten elämän hyväksi.
Ei kannata
Ei sättien orjaksi
3564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täällä ovat lähinnä seikkailuja etsivät varatut, jotka eivät ole valmiit jakamaan muuta kuin limaeritteitä.
Niin, eipä sitä voi kaiketi ihan täysillä käydä, jos odottaa 24h/vrk. tietokoneen näytön edessä että löytyisi nyt "se oikea".
Sen mitä ite sättään, niin mulla on muutama ns. kaveri sätissä, joiden kanssa en muutoin ole missään tekemisissä. Sätissä voi keskustella myös järkevästi, eikä minulle ainakaan tulisi mieleenikään esim. alkaa jotain tapaamista sopimaan jonkun sättikamun kanssa, jota en todellakaan voi tuntea oikeastaan yhtään mitenkään. Sehän on helvetin helppoa kirjoittaa galleriasivulle mitä tahansa paskaa, ja jatkaa samaa paskanjauhamista sätissä. Kannattaako siis olla täysin sinisilmäisen luottavainen kenenkään suhteen tuola sättihuoneissa???
Minä en ainakaan ole!!
Kyllä sättäilykin työstä käy....Harvoin siitä saa vain palkkaa....Elikä kumppanin...Kyllä sätissä Romeoita ja Julioita riittää yltäkylläisyyteen asti....Mutta etsipä sieltä joku "äidin" kelpuuttama kainaloinen...! Satuelämästä on mukava haaveilla, mutta elää sitä, siinä urakka..