Meillä on avomiehen kanssa ollut jo hetken aikaa "pattitilanne" tämän kihlautumisen suhteen.
Olemme seurustelleet 2 vuotta, kokeneet paljon kaikenlaisia vaikeitakin ja suhdetta koettelevia asioita. Molemmille on käynyt aikalailla selväksi, että todellakin haluaa olla toisen kanssa ja rakastaa jne. Olemme puhuneet paljon suhteestamme ja sitoutumisesta.
Olemme asuneet yhdessä 9kk. (ennemmin ei ollut mahdollisuutta muuttaa yhteen). Miehen mielestä "kuuluu" asua yhdessä vähintään vuosi, ennen kuin kihlautuminen on hyväksyttävää (muiden silmissä).
Olen ottanut kihlautumisen puheeksi muutaman kerran. Aluksi mies sanoi, että haluaa kyllä sitoutua ym. mutta ei halua tehdä sitä sen vuoksi, että muut luulisivat, että me halutaan vain näyttää muille olevamme rakastuneita.
Eli näyttämisenhalusta.
Kaveripariskuntamme muutti yhteen 3kk:n seurustelun jälkeen ja kihlat solmivat sitten 4kk:n jälkeen, tosin enemmän kyllä näyttämisen halusta, sillä sitä sitten kuulutettiin joka paikassa ja kolmet juhlat pitivät ja lahjatoivekin heillä oli 150e maksava! :S
Kaveripiirissä tuosta kohistiin viimeiset puoli vuotta. Mieheni ilmeisesti pelkää, että meidänkin kihlautumisestamme sitten muut nupisisivat.
Itse haluan kihloihin tasan tarkkaan sen vuoksi, että haluan sitoutua mieheeni ja rakastan häntä. Haluan naimisiin heti, kun se on taloudellisesti mahdollista. Säästän jo nyt häitä varten.
Mies sanoi viimeksi, kun puhuin kihlautumisesta, että "haluat vain sen vuoksi kihloihin, että olisi sitten millä muille voisi todistella"
Tuntuu jotenkin pahalta, etten saa miestäni vakuuttuneeksi siitä, että todella haluan "oikeista syistä" kihloihin ja naimisiin.
Mies sanoi, että haluaa myös kihloihin, mutta vasta, kun minä en halua näyttämisen halusta! Millähän saisin miehen vakuuttuneeksi?
Sanat eivät tähän mieheen uppoa, jotain tekoja pitäisi laittaa kehiin.
Itsellä on kohta ihan hermot tiukalla, kun ei tiedä, mitä tekisi.
Pääsiäisestä olemme 3kk. erossa (näemme kyllä siinä välissä ehkä noin 4-5 kertaa päivän-parin ajan) ja sen jälkeen, kun mies kotiutuu taas, ajattelin, että kihlautumiselle olisi hyvä hetki.
Niin ja todella emme ole toistemme ensimmäiset tyttö/poikaystävät, molemmilla on suhteita takana. Olemme 23 ja 24-vuotiaita.
Olemme seurustelleet 2 vuotta, kokeneet paljon kaikenlaisia vaikeitakin ja suhdetta koettelevia asioita. Molemmille on käynyt aikalailla selväksi, että todellakin haluaa olla toisen kanssa ja rakastaa jne. Olemme puhuneet paljon suhteestamme ja sitoutumisesta.
Olemme asuneet yhdessä 9kk. (ennemmin ei ollut mahdollisuutta muuttaa yhteen). Miehen mielestä "kuuluu" asua yhdessä vähintään vuosi, ennen kuin kihlautuminen on hyväksyttävää (muiden silmissä).
Olen ottanut kihlautumisen puheeksi muutaman kerran. Aluksi mies sanoi, että haluaa kyllä sitoutua ym. mutta ei halua tehdä sitä sen vuoksi, että muut luulisivat, että me halutaan vain näyttää muille olevamme rakastuneita.
Eli näyttämisenhalusta.
Kaveripariskuntamme muutti yhteen 3kk:n seurustelun jälkeen ja kihlat solmivat sitten 4kk:n jälkeen, tosin enemmän kyllä näyttämisen halusta, sillä sitä sitten kuulutettiin joka paikassa ja kolmet juhlat pitivät ja lahjatoivekin heillä oli 150e maksava! :S
Kaveripiirissä tuosta kohistiin viimeiset puoli vuotta. Mieheni ilmeisesti pelkää, että meidänkin kihlautumisestamme sitten muut nupisisivat.
Itse haluan kihloihin tasan tarkkaan sen vuoksi, että haluan sitoutua mieheeni ja rakastan häntä. Haluan naimisiin heti, kun se on taloudellisesti mahdollista. Säästän jo nyt häitä varten.
Mies sanoi viimeksi, kun puhuin kihlautumisesta, että "haluat vain sen vuoksi kihloihin, että olisi sitten millä muille voisi todistella"
Tuntuu jotenkin pahalta, etten saa miestäni vakuuttuneeksi siitä, että todella haluan "oikeista syistä" kihloihin ja naimisiin.
Mies sanoi, että haluaa myös kihloihin, mutta vasta, kun minä en halua näyttämisen halusta! Millähän saisin miehen vakuuttuneeksi?
Sanat eivät tähän mieheen uppoa, jotain tekoja pitäisi laittaa kehiin.
Itsellä on kohta ihan hermot tiukalla, kun ei tiedä, mitä tekisi.
Pääsiäisestä olemme 3kk. erossa (näemme kyllä siinä välissä ehkä noin 4-5 kertaa päivän-parin ajan) ja sen jälkeen, kun mies kotiutuu taas, ajattelin, että kihlautumiselle olisi hyvä hetki.
Niin ja todella emme ole toistemme ensimmäiset tyttö/poikaystävät, molemmilla on suhteita takana. Olemme 23 ja 24-vuotiaita.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikelle löytyy hyvä syy ja todellinen syy. Myös miehesi vitkastelulle kihlausasiassa.
Hyvä syy 1: kihlautuminen on (muiden silmissä) hyväksyttävää vasta vuoden kestäneen yhdessä asumisen jälkeen.
Todellinen syy 1: Sitoutuminen pelottaa.
Hyvä syy 2: ei kihloihin pidä mennä näyttämisen halusta.
Todellinen syy 2: Sitoutuminen pelottaa.
Hyvä syy 3: odotetaan, että nainen löytää itsestään paremman motiivin kuin näyttämisen halu.
Todellinen syy 3: Sitoutuminen pelottaa.
Miehesi lienee pohjimmiltaan kunniallista sorttia, joten hänelle kihlauksen purkautuminen myöhemmin olisi sekä henkilökohtainen epäonnistuminen että loukkaus sinua kohtaan. Molempia tekee mieli välttää. Parempi vetkuttaa vielä, jos varmuus vaikka vahvistuisi, hän tuumaa. Varsinkin nyt, kun edessä on erilainen kevät.
Kaikissa parisuhteissa on vaikea sanoa toiselle: "en tiedä vielä haluanko elää lopun elämääni sinun kanssasi". Sano rehellisesti miehellesi, että haluat kihloihin koska haluat hänen näyttävän kaikille, että hän on varattu lopuksi ikää. Sitähän sinä haluat, ja siitähän kihloihin menemisessä on kysymys: julkisesta lupauksesta.
Tällä ei ole mitään tekemistä elvistelyn kanssa - siis sen, että ihminen pitäisi itseään parempana kun on "päässyt" kihloihin asti.
Ehkäpä olisi parasta, että sinäkin lopettaisit "kihlautumisesta" puhumisen, koska sanaan liittyy paljon enemmän kuin pelkkä rengas sormessa. Puhukaa asioista niiden oikeilla nimillä ja korvatkaa mokoma termi "loppuiän sitoutumisella".
Jos miehesi on valmis sitoutumaan lopuksi ikäänsä sinuun, ei maailmasta voi löytyä hänelle syytä pidättyä ilmaisemasta tätä haluaan kulttuurissamme tähän asiaan liitetyllä tavalla - menemällä kihloihin.
Henkisesti tunnutte olevan 13-ja 14-vuotta, joten en voi suositella edes seurustelua. Tässä vaiheessa elämää neppis pojilla ja päiväkirjan kirjoittelu sekä kaverit tytöillä ovat seurustelua parempi osa tasapainoista elämää.
Olen seurustellut kohta kaksi vuotta, yhteen muutimme puolisen vuotta sitten. Kihloista emme ole puhuneet, koska kumpikin on onnellinen näin juuri nyt. Toki minäkin haluan kihloihin ja naimisiin ja lapsia avomieheni kanssa, mutta huomasin hänet löydettyäni, että sisälläni elellyt kiire saavuttaa nämä kaikki katosi. Nautin jokaisesta yhteisestä hetkestämme ja suosittelen samaa sinullekin.
Tuntemani miehet eivät pidä painostuksesta, oli kyse mistä vain. Anna sen kihlausajatuksen olla ja nauti elämästäsi, kumppanistasi ja pienistä hetkistä. Minusta on hienoa, että olette samalla sivulla sen suhteen, että tiedätte, mitä toinen haluaa pitkällä tähtäimellä. Se ei aina ole selvää tai samankaltaiset asiat.
Anna kumppanillesi aikaa ja kuka tietää, mitä tapahtuu! On ehkä naiivia, mutta uskon, että kaikki, minkä on määrä tapahtua, tapahtuu. Eli jos sinun on määrä mennä kihloihin ja naimisiin tämän miehen kanssa, niin voit olla varma, että niin myös tulee tapahtumaan. Siitä ennen keskity muihin asioihin elämässäsi ja jos tämä asiaa kummittelee mielessäsi, niin keskity itsesi sijaan pohtimaan, että mitä voit tarjota kihlattuna ja vaimona aikanaan ja koeta nähdä tämä tilanne kumppanisi kannalta.
Moi,
Me olimme miehen kanssa vajaan vuoden yhdessä. Sitten hiukka yli vuosi meni niin avioiduttiin.
Suoraan sanoen en iku päivänä olisi halunnut mennä kihloihin saati naimisiin jos toinen ei olisi ollut yhtä innokas. Itseasiassa mies taisi olla minua enemmän innostunut. Hänelle ensimmäinen avioliitto, minua vietiin toisen kerran, joten minulle se ei ollut uusi juttu, vaikka sitäkin tunteikkaampi.
Vähän saa kyllä sun tekstistä sellasen käsityksen että se olis nyt elämää suurempi juttu. Vielä vähän tällanen "päivä prinssessana" -ajatus takana.
Hitto, kihlauksen ja avioliiton pitäisi olla niin hemmetin hieno, maata järisyttävä tapahtuma ja tunne. Eikö sinusta tunnu aika irvokkaalta ja omat filikset pilaavalta ajatukselta kihlata joku jonka tiedät saaneesi kihloihin vain pitkän väsytystaistelun jälkeen. Eihän sellainen ihminen ole 100%sti hommassa mukana.
Anna nyt toiselle sen asian suhteen tilaa, ja lopeta asiasta jauhaminen. Anna miehes ottaa asia itse puheeksi kun on siihen valmis. Alkaahan sitä ihan ketä tahansa ahdistamaan jos tuosta asiasta jauhaa.
Pistä nyt jäitä hattuun. Sitä paitsi se elämä ei muutu siitä yhtään sen kummemmaksi, olit sinä kihloissa tai naimisissa. Eli ihan samalla tavalla olet toiseen sitoutunut ja rakastunut.
Jätkä haluaa viettää viimeset yksinäiset kuukauden ilman sormusta, miksiköhän?
Sitten hän luulee olevansa valmis sitoutuun.
Onhan näitä nähty.
siinähän sitä tekoa sitten on.
Jos mies ei millään usko, että et halua vain näyttää muille niin sano vaikka, että teidän ei tarvitse hankkia edes sormuksia kihlauksen merkiksi. Jos kukaan ei tiedä, että olette kihloissa niin kyse ei varmasti ole näyttämisen halusta! Kerrotte sitten vasta lähempänä häitä. Tietysti kyse voi olla miehen puolelta vain tekosyistä ja hän ei ole valmis kihloihin.
Ja kerro miehelle miksi haluat naimisiin. Ja että olet tosissasi miehen kanssa, etkä vain halua näytellä sormusta kavereille.
Ja eihän siihen vuoteen enää pitkä aika ole.
"Säästän jo nyt häitä varten". Tietääkö avomiehesi sen? Ehkä painostat miestä liikaa? Ette ole edes sopineet menevänne naimisiin (kihlautuneet) ja sinä jo säästät häihin. No säästäminen on tietysti aina hyväksi. Mutta ehkä vain voisit säästää muuten ja jos satutte menemään naimisiin niin sitten käytät ne rahat siihen.
Ei teidän kavereiden kihlaukset ja mielipiteet pitäisi kyllä tuossa iässä enää vaikuttaa päätöksiinne.
sympatiat on sun puolella, tiedän todella miltä tuntuu kun itse haluaisi kihlautua ja toinen ei. Kysymys saattaa kuitenkin loppupeleissä olla siinä miten asian käsittää ja millasen mallin kotoa käsin on saanut. katsos kun, jotkut uskoo instituutioon nimeltä avioliitto (ja kihlaus) ja jotku ei. Sinulle se ehkä on tärkeä tapahtuma ja sormus vahva symboli rakkaudesta, mutta avopuolisosi ei ehkä niin ajattele. Jos hän ei ajattele niin, mutta tietää miten tärkeää se on sinulle, niin miksei voi mennä kihloihin jos on varma että sinä olet se oikea? Kysy häneltä, minä en halua lähteä arvuuttelemaan.
Tekstissäsi huomaa kyllä hieman tyttömäisyyttä ja ehkä luulet että paljonkin muuttuisi jos te menisitte kihloihin. Totuus on että suhde pysyisi samana ja rinkulatkin sormessa menettäisivät sen ensi hohtonsa. Häihin säästäminenkin kuulostaa psykopaattiselta, kun toinen ei edes halua vielä kihloihin kanssasi! Ota nyt vain ihan iisisti ja nauti siitä että sulla on tämä mies rinnalla ilman rinkuloitakin. Minkä verran nauttisit kosinnasta, jos itse olisit kuukausi kaupalla vinkunut ja painostanut? Anna ajan hoitaa ja muista että "saat sen, mistä luovut."