MITEN SAAN

Lenkitys koirani kanssa tahtoo olla tosi hankalaa. Kun se näkee toisen koiran tai juoksevia lapsia, huomio kiinnittyy niihin ja meikäläisellä ei ole mitään keinoa saada sen huomio itseeni. Joskus auttaa kun lähden väkisin juoksemaan eri suuntaan ja koira jää hihnassa kattoo muuta mielenkiintoisempaa. Ei auta patukat eikä namut. Muuten koira uskoo ja kävelee nätisti vierellä, mutta nämä kohtaamiset esim. vastaantulevan koiran kanssa vie jo hermot. Minua ei ole olemassakaan silloin enää. Hankala tapaus, kun koira on isokokoinen, mutta pieni-ikäinen 1v.

Enkö anna koiran olla muiden koirien kanssa ollenkaan? Miten saan kontaktin tämmöseen, muuten niin hyvä koira?? Pitäs vielä muka käyttäytymiskokeeseen viedä huh huh.
4461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tiedän tunteen. Narttu täyttää meillä kohta kaksi ja oli juurikin tekstissäsi kuvatun koiran lainen jonnekin liki puolitoista vuotiaaksi. Omineen, kentällä, kotona, pihalla kaikki toimi niin kuin pitikin. Mutta kun on ollut pennusta asti luonteeltaan älytön sosialisti (rakastaa kaikkia ihmisiä, eläimiä, puita, taivasta, kuuta ja kukkasia...), TODELLA paljon olen tehnyt työtä sen kanssa, että ulkopuoliset ärsykkeet eivät mene ohi siitä tosiasiasta, että ohjaaja on ykkönen. En usko, että sinun koirasi, ainakaan ei minun koirani, tuosta tokenee, jos et pääse sen kanssa ohjatusti harjoittelemaan. Eli kentälle vaan. Ensin siellä ollaan yksin ja hyyvin lyhyissä pätkissä leikitään, leikin varjolla vähän opetellaankin uusia asioita. Sitten kun se on jo siihen kenttään ehdollistunut niin, että tietää miten kivaa siellä on, kentälle otetaan niitä muita ärsykkeitä. Muita ihmisiä, vieras koira. Lopulta vieraita koiria. Vakuutan ja vannon, että näillä eväillä saat koirastasi yhteiskuntakelpoisen ja ohittamiset yms. arkielämän tilanteetkin sujuvat mutkattomasti.

Äänestä

Tuossa tulikin jo hyvää vinkkiä eli se koulutus lähtee rauhallisesta tilanteesta. Ei niin että siinä tilanteessa jossa se koiran mielenkiinto on jo jossain muualla aletaan treenaamaan, vaan vähän kerrallaan.

Enkä oikeastaan pidä tuosta koulutus sanasta vaikka itse sitä käytänkin sillä kysehän on koiran ja ihmisen suhteesta, yhteydenpidosta.

Kun saat ensin koiraan kontaktia rauhallisissa tilanteissa siirtyy se vähitellen niihin ohittamistilanteisiinkin.

Tämä vain tosiaan vaatii paljon töitä. KUn itse aloitin koirani kanssa tarkoitti se sitä että sen kanssa leikittiin päivittäin 3-4 kertaa, ihan lyhyitä hetkiä (n 10-20 sek!) siitä vähitellen pidentäen ja vähitellen siirtäen leikkiä tutusta ympäristöstä vieraaseen. Kyse oli siis koirasta jonka kanssa ei ollut edellisessä kodissa leikitty ollenkaan joten kaikki piti opettaa.
Koira syttyy joka kerralla nopeammin ja lopulta se leikki on niin ykkösjuttu että se menee takuulla sen vastaan tulevan koirankin ohi jos vain jaksaa tehdä töitä.

Äänestä
  • Niin ja piti vielä lisätä että koirasi on nuori. Siltä voi toki vaatia ja pitääkin mutta siltä pitää vaatia asioita joita se osaa eikä asioita joita se ei osaa.

    Äänestä

Kirjassa Koiran kontaktikoulutus on hyviä ohjeita, miten kontaktia voi opetella ihan arkisissa tilanteissa. Muutamaa keinoa olen alkanu oman koirani kanssa harjoittelemaan ja muutosta on jo tapahtunut..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KOIRAANI KONTAKTIN?? kirjoitti:

Lenkitys koirani kanssa tahtoo olla tosi hankalaa. Kun se näkee toisen koiran tai juoksevia lapsia, huomio kiinnittyy niihin ja meikäläisellä ei ole mitään keinoa saada sen huomio itseeni. Joskus auttaa kun lähden väkisin juoksemaan eri suuntaan ja koira jää hihnassa kattoo muuta mielenkiintoisempaa. Ei auta patukat eikä namut. Muuten koira uskoo ja kävelee nätisti vierellä, mutta nämä kohtaamiset esim. vastaantulevan koiran kanssa vie jo hermot. Minua ei ole olemassakaan silloin enää. Hankala tapaus, kun koira on isokokoinen, mutta pieni-ikäinen 1v.

Enkö anna koiran olla muiden koirien kanssa ollenkaan? Miten saan kontaktin tämmöseen, muuten niin hyvä koira?? Pitäs vielä muka käyttäytymiskokeeseen viedä huh huh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu