Hei Maria,
katsoin ohjelmaasi tänään televisiosta. Olet yhtä fiksu ja filmaattinen niin kuin nuorempanakin. Kovasti terveisiä sinulle ja siunausta perheellesi.
terveisin Maria Grönroos (H:n tyttö, jos muistat)
katsoin ohjelmaasi tänään televisiosta. Olet yhtä fiksu ja filmaattinen niin kuin nuorempanakin. Kovasti terveisiä sinulle ja siunausta perheellesi.
terveisin Maria Grönroos (H:n tyttö, jos muistat)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Juu, sinällään kyllä ihan asiallinen ohjelma. Oli ihan kivaa käyttää ensimmäisessä osiossa lasta kertojana. Mutta ei kyllä oikein avautunut tämä, miksi lapset puettiin aikuisiksi? Lapsen kertojan ääni ja "aikuisen" olemus/leikkiminen olivat hieman ristiriidassa keskenään. Pieni lapsi kertoo asioista, joita ei pohjimmiltaan tajua? Vai tajuaako?
Aika hauska oli myös osio romanista mainosten tähtenä. Eipä tosiaan ole näkynyt moisia mainoksia lehdessä. Miksiköhän?
Kysymys osiossa kysyttiin (muistaakseni) miksi romanit ovat niin helposti kateellisia toisilleen, eivätkä tue toistensa erilaisuutta ja kasvua yksilönä? Maria vastasi, ettei tiedä. Fiksu vastaus ja ennenkaikkea rehellinen. Kun voimme puolin ja toisin myöntää, ettemme tiedä moneenkaan kysymykseen vastausta tilanne on hyvä. Siitä saattaa lähteä liikkeele halu kohdata toinen ennenkaikkea yksilönä, persoonana joksi Luoja on meistä jokaisen luonut. Heimot, uskonnot ja tavat tulevat vasta sen jälkeen. Aito vuorovaikutus vaatii juuri tuota rehellisyyttä. Pisteet sille!
Kyllä jo tällä vuosituhannella voisi romaneilla olla jo vakituinen ohjelmapaikka.
Toimittajakin olisi jo valmiina, hyvä Maria !
kaunista ja asiallista esiintymistä,ja niin luonnollista.
Kaikkea hyvää jatkossakin sinulle ja perheelle :)
Mie oon ihan samaa mieltä siun kanssas!