Uusperheeseemme kuuluu äiti, kolme lasta (12-13 v) ja minä. Minä muutin noin vuoden seurustelun jälkeen naiseni luokse, missä hänen lapsensa ovat joka toinen viikko, joka toinen viikko menee isällä. Jo ennen muuttoa olin usein heillä ja opin tuntemaan lapsia. Olen alusta asti pyrkinyt olemaan reilu ja kiva, mutta tiukka silloin, kun on tarvis. Minusta tämä on mennyt varsin hienosti tähän asti joitakin vaikeampia episodeja lukuun ottamatta.
Pojan kanssa on helppoa, mutta molemmat tytöt ovat ajoittain erittäin vaikeita. Nuorempi heistä oli viime kesänä todella hankala jossakin vaiheessa, kiukkuilua ja kaikki aina huonosti. Keskusteluissa selvisi, että hän toivoi edelleen isän ja äidin palaavan yhteen. Näin ei kuitenkaan tapahdu, tästäkin juteltiin. Nyt on taas mennyt ihan mukavasti hänenkin kanssaan, tosin murrosiän mielialan vaihtelut nousevat välillä esiin.
Ongelmia sen sijaan aiheuttaa, ja kosolti, vanhempi tytär, joka on heittäytynyt semmoiseen kapinaan, että koskee katsoa, miten se sattuu hänen äitiinsä: lintsaa koulusta, valehtelee äidilleen menemisiään, karkailee kotoa, polttaa tupakkaa, kärähti juuri nuorimmaisen kanssa viinan kanssa leikkimisestäkin ja sitä rataa.
Minua he tottelevat hyvin, mutta omaa äitiään huonosti, johtuen kenties siitä, että tämä oli eron jälkeen masentunut ja voimaton ja kuri pääsi höltymään – koittivat karkkimaan ajat, jolloin mässyä riitti ja sääntöjä ei juuri ollut.
Etenkin vanhempi tytär yrittää pomottaa äitiään armotta. Heti kun ei jotain saa, alkaa uhkailu ja kiristäminen, että ”en mene kouluun” tai jotain muuta. Tätä on ikävää sanoa, mutta hän suoraan sanoen kieroilee julmasti. Jotain haluamaansa kivaa saadakseen hän menee äitinsä luokse ja on niin mukavaa, kunnes saa haluamansa. Sen jälkeen alkaa normaali ”ei kiinnosta”, ”who cares” -linja.
Jos jotain tulikin luvanneeksi, niin sen merkitys on lähellä nollaa, jos hyvä on saatu ennalta. Jos taas hyvää ei tulekaan, niin heti alkaa kiukkuilu ja määräily-yritykset kohdistuen äitiinsä.
En väitä, etteikö 4 vuoden takainen vanhempien ero olisi akuutti 13-vuotiaalle tytölle, mutta hänen selityksensä saavat täysin absurdeja ja suhteettomia mittoja. Pahinta on se, että tyttö keksii aina jonkun ulkopuolisen syyn ongelmakäyttäytymiseensä. Syy ei ikinä ole hänessä itsessään, ei koskaan.
Esimerkiksi syy äskeiseen ryyppäämiseen ja lintsaamiseen oli se, ettei hänestä muka välitetä. Sen jälkeen kun hänen äitinsä alkoi seurustella minun kanssani, hänestä ei kuulemma ole enää välitetty. Mikä kaamea valhe! Tyttö syyttää silmät kirkkaana äitinään ja minua omasta sikailustaan?
(Samaa hoki nuorempikin tyttö aikaisemmin. Toisaalta isänsäkään ei kuulemma heistä välitä, mikä on emävale sekin. Ja kun ollaan isällä, niin äidillä on tylsää ja huonoa elää, äidillä taas isällä, välillä kaikkialla jne.)
Minua inhottaa erityisesti tuo vanhemman tytön käytös. Hänellä on asiat hyvin, mutta hän ei itse tajua sitä: äiti välittää, huolehtii ja kuuntelee, eikä mistään aineellisesta ole pulaa, mutta hän ei saa tytöltä kiitokseksi mitään muuta kuin harmia ja huolta. Erittäin harvoin tyttö on hyvällä tuulella, enimmäkseen hänellä on angstinen ja kärttyisä olemus, johon liittyy jatkuvaa vaatimista, laiskottelua ja kaikkia mahdollisia itsekeskeisyyden ja itsekkyyden muotoja.
Olen yrittänyt sietää häntä, jutella ja kuunnellakin, mutta se alkaa olla erittäin vaikeaa. Toki yhä juttelemme ja naurammekin yhdessä, mutta en vaan voi sietää kiittämättömiä ja laiskoja lapsia, etenkään jos he ovat valehtelevia ja kieroilevia. Vielä toistaiseksi meillä menee kuitenkin ok, eikä ole kauaakaan siitä, kun hän totesi, että muuttoni jälkeen elämämme on ollut rikkaampaa jne. (Myös rakastavat kuulemma.)
Ei vaan ole kivaa tulla syyllistetyksi ”äidin rakkauden syöjänä”. En tietenkään tunne asioita ennen tapaamistamme, mutta väittäisin, ettei se äidinrakkaus ole mihinkään kadonnut, äiti on vaan aktivoitunut masennuksesta ja lapsille on tullut kotiin sääntöjä, josta emme aio tinkiä, vaikkemme niiden valvomisesta nautikaan.
Pojan kanssa on helppoa, mutta molemmat tytöt ovat ajoittain erittäin vaikeita. Nuorempi heistä oli viime kesänä todella hankala jossakin vaiheessa, kiukkuilua ja kaikki aina huonosti. Keskusteluissa selvisi, että hän toivoi edelleen isän ja äidin palaavan yhteen. Näin ei kuitenkaan tapahdu, tästäkin juteltiin. Nyt on taas mennyt ihan mukavasti hänenkin kanssaan, tosin murrosiän mielialan vaihtelut nousevat välillä esiin.
Ongelmia sen sijaan aiheuttaa, ja kosolti, vanhempi tytär, joka on heittäytynyt semmoiseen kapinaan, että koskee katsoa, miten se sattuu hänen äitiinsä: lintsaa koulusta, valehtelee äidilleen menemisiään, karkailee kotoa, polttaa tupakkaa, kärähti juuri nuorimmaisen kanssa viinan kanssa leikkimisestäkin ja sitä rataa.
Minua he tottelevat hyvin, mutta omaa äitiään huonosti, johtuen kenties siitä, että tämä oli eron jälkeen masentunut ja voimaton ja kuri pääsi höltymään – koittivat karkkimaan ajat, jolloin mässyä riitti ja sääntöjä ei juuri ollut.
Etenkin vanhempi tytär yrittää pomottaa äitiään armotta. Heti kun ei jotain saa, alkaa uhkailu ja kiristäminen, että ”en mene kouluun” tai jotain muuta. Tätä on ikävää sanoa, mutta hän suoraan sanoen kieroilee julmasti. Jotain haluamaansa kivaa saadakseen hän menee äitinsä luokse ja on niin mukavaa, kunnes saa haluamansa. Sen jälkeen alkaa normaali ”ei kiinnosta”, ”who cares” -linja.
Jos jotain tulikin luvanneeksi, niin sen merkitys on lähellä nollaa, jos hyvä on saatu ennalta. Jos taas hyvää ei tulekaan, niin heti alkaa kiukkuilu ja määräily-yritykset kohdistuen äitiinsä.
En väitä, etteikö 4 vuoden takainen vanhempien ero olisi akuutti 13-vuotiaalle tytölle, mutta hänen selityksensä saavat täysin absurdeja ja suhteettomia mittoja. Pahinta on se, että tyttö keksii aina jonkun ulkopuolisen syyn ongelmakäyttäytymiseensä. Syy ei ikinä ole hänessä itsessään, ei koskaan.
Esimerkiksi syy äskeiseen ryyppäämiseen ja lintsaamiseen oli se, ettei hänestä muka välitetä. Sen jälkeen kun hänen äitinsä alkoi seurustella minun kanssani, hänestä ei kuulemma ole enää välitetty. Mikä kaamea valhe! Tyttö syyttää silmät kirkkaana äitinään ja minua omasta sikailustaan?
(Samaa hoki nuorempikin tyttö aikaisemmin. Toisaalta isänsäkään ei kuulemma heistä välitä, mikä on emävale sekin. Ja kun ollaan isällä, niin äidillä on tylsää ja huonoa elää, äidillä taas isällä, välillä kaikkialla jne.)
Minua inhottaa erityisesti tuo vanhemman tytön käytös. Hänellä on asiat hyvin, mutta hän ei itse tajua sitä: äiti välittää, huolehtii ja kuuntelee, eikä mistään aineellisesta ole pulaa, mutta hän ei saa tytöltä kiitokseksi mitään muuta kuin harmia ja huolta. Erittäin harvoin tyttö on hyvällä tuulella, enimmäkseen hänellä on angstinen ja kärttyisä olemus, johon liittyy jatkuvaa vaatimista, laiskottelua ja kaikkia mahdollisia itsekeskeisyyden ja itsekkyyden muotoja.
Olen yrittänyt sietää häntä, jutella ja kuunnellakin, mutta se alkaa olla erittäin vaikeaa. Toki yhä juttelemme ja naurammekin yhdessä, mutta en vaan voi sietää kiittämättömiä ja laiskoja lapsia, etenkään jos he ovat valehtelevia ja kieroilevia. Vielä toistaiseksi meillä menee kuitenkin ok, eikä ole kauaakaan siitä, kun hän totesi, että muuttoni jälkeen elämämme on ollut rikkaampaa jne. (Myös rakastavat kuulemma.)
Ei vaan ole kivaa tulla syyllistetyksi ”äidin rakkauden syöjänä”. En tietenkään tunne asioita ennen tapaamistamme, mutta väittäisin, ettei se äidinrakkaus ole mihinkään kadonnut, äiti on vaan aktivoitunut masennuksesta ja lapsille on tullut kotiin sääntöjä, josta emme aio tinkiä, vaikkemme niiden valvomisesta nautikaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Ongelmia sen sijaan aiheuttaa, ja kosolti, vanhempi tytär, joka on heittäytynyt semmoiseen kapinaan, että koskee katsoa, miten se sattuu hänen äitiinsä: lintsaa koulusta, valehtelee äidilleen menemisiään, karkailee kotoa, polttaa tupakkaa, kärähti juuri nuorimmaisen kanssa viinan kanssa leikkimisestäkin ja sitä rataa."
Eihän tuo nyt niin vakavalta näytä. Vai etkö ole itse nuoruuttasi elänyt ollenkaan? Jos nuorten kokeilusta tekee ison haloon niin se pahenee vain. Itselläsi ei lapsia ollut vai? Helppoo on olla ankara toisen kakaroille mutta kun olisi omia niin ymmärryskin olisi jo ihan eri luokkaa.
Jos tytöllä on tunne ettei hänestä välitetä niin se on hänen tunteensa ja jokaisella on oikeus tuntee niin kuin tuntee. Ei kenenkään tunteita pidä alkaa vähätteleen oli ne itsensä mielestä sitten kuinka turhia tahansa. Jokainen näkee eri tavalla. Sinä voit nähdä että asiat ovat todella hyvin ja toinen voi nähdä ettei mikään ole hyvin. Itse olin eroperheen esikoinen ja minulle oli vaikeinta hyväksyä ulkopuolista perheeseen vaikka kivojakin hetkiä oli. Onneksi se vieras ei muuttanut asumaan että sai omaa rauhaakin välillä.
Enpä sanoisi, että tuollaista käytöstä pitäisi ymmärtää ja suvaita.
Eivätkä lapset. Ei sinun tarvitse kaikkee ymmärtääkkään mutta olet kuitenkin vieras siellä heidän perheessä ikuisesti ja aina. Lapset saa olla epätäydellisiä mutta sinulta aikuiselta odotetaan jo jotain viisautta. Oma käytöksesikin voi olla provosoivaa ihan huomaamattasikin ja viet liikaa äidin huomioo lapsilta. Jokaisessa on vikaa ja sinussakin mutta ihan hauskaa kun et puhu omista vioistasi mitään. Tutkiskele vähän itseäsikin vaihteeksi ettei tarvitse liikaa keskittyä sen tyttären vikoihin.
Ensinnäkin uusperheessä ei ole ulkopuolisia, kaikki ovat mukana. Toiseksi, ei se kerro aikuisen viisauden puutteesta mitään, jos lapsi käyttäytyy sikamaisesti, se kertoo vain ja ainoastaan lapsen käytöksen laadusta. Sinun mielestäsi on ilmeisesti ihan ok, että lapsi haistattelee, laistaa töistään, pinnaa ja mankuu koko ajan jotain, siksi en välitäkään tuntea sinua ja lapsiasi, kertoo aika lailla sinun henkisestä tasostasi - keskenkasvuinen?
Lapsi ei käyttäydy koskaan aiheettomasti "sikamaisesti" vaan aikuisissa on se syy. Oletko miettinyt omaa keskenkasvuisuuttasi jos sinulla ei ole omaa perhettä vaan pitää tunkee jonkun valmiiksi tehtyyn väkisin? Jos on murkkuikäisiä lapsia 13v ylöspäin niin johan olet ollut sen ajan pois lasten elämästä ja kesken kaiken tulet sinne viisatelemaan omine periaatteinesi. Varsinkaan jos sinulla ei ole lapsista ja nuorista mitään kokemusta muuta kuin osaat vain tuomita ja arvostella. Mene asumaan yksiksesi sinne mistä tulitkin sanoisin minäkin.
Erittäin suurta sydäntä ja ymmärrystä vaaditaan siltä tunkeutujalta ja vähiten niiltä lapsilta kenen elämään koitat päästä hallitseen. Voit ahdasmielisyydelläsi pilata monen ihmisen elämän ennen kuin tajuat häipyä kun psygologiasi ei riitä niin vaativaan hommaan mihinkä pääsi olet laittanut.
Katsasta nyt oma henkinen tasosi, äläkä minulta sitä vaadi! Hae itsestäsi syitä miksi et osaa kasvattaa lapsia niin sopeutuvaisiksi kuin haluat? Tuskin sinun tarviikaan kasvattaa toisten lapsia jos heillä on kummatkin vanhemmat sitä varten. Lastenhan reaktio kertoo vain sen etteivät pidä sinusta ja hyvä kun haistattelevatkin :D Tee omia kakaroita niin huomaat että voivat olla vieläkin vaikeempia. Tässä sen näkee että näet vai muissa syyn mutta et itsessäsi missään tapauksessa. Tunget sinne ja tänne mutta kun kaikki ei menekkään mielesi mukaisesti niin itsessäsi ei voi missään tapauksessa olla vikaa?
Jos aloittaja on lapseton mies niin mitä vikaa sinussa on kun et ole saanut lapsetonta naista? Täytyykö väkisin ängetä johonkin perheeseen lapsiakin rääkkään ahdasmielisyydellään? Sitä saa mitä tilaa, pitää paikkaansa.
että sellaisia kommentoijia tosiaan on kun sinä. Oletko koskaan kokenut uusioperhettä? Miksi sinun täytyy ehdoin tahdoin pahoittaa toisen mieli kun hän pyytää täällä apua ja kommentteja vaikeaan tilanteeseen? Miksi olet noin julma ja katkera? Huh, Huh, toivottavasti et ole ainakaan äiti. Sääliksi käy lapsiasi todella!
Tämä menee kyllä sivuun itse asiasta, mutta tuon kaunaisen vastaajan kirjoituksesta huokuu katkeruus. On tainnut itse elää lapsena uusperheessä, jossa ulkopuolelta tullut vanhempi on ollut dominoiva. Kaikki isä- ja äitipuolet eivät sitä kuitenkaan ole.
Sääliksi käy todella hänen lapsiaan. Jos tuollaista tekstiä päästää suustaan, millaista mahtaa olla lasten elämä tuollaisen äidin kanssa? Hui, maailma on kyllä julma - varsinkin lapsille jotka eivät voi valita vanhempiaan.
Varmaan osittain tytön käytös menee murrosiän piikkiin. Kaikki lapset ovat kamalia murrosiässä :) Mutta sitä ei tietenkään tarvitse sietää. Eikä mihinkään lintsaus-uhkauksiin alistua.
Suosittelen, että siirryt keskusteleman uusperheellisten omalle palstalle; täällä pyörii tuo yksi häiriintynyt, joka sabotoi jokaisen keskustelun. Löydät palstalle googlaamalla uusionni. Vaatii rekisteröitymisen, mutta kannattaa noin pidemmälläkin tähtäimellä.
Viestisi paljastaa sinusta enemmän kuin ehkä haluatkaan: katkeruutta, tunne-elämän epävakautta ja suoranaista vihaa uusperheitä ja miehiä kohtaan. Oikaisen sinua vain lyhyesti, koska en voi sinua auttaa.
"Lapsi ei käyttäydy koskaan aiheettomasti "sikamaisesti" vaan aikuisissa on se syy."
Eikö? Heh! Kyllä takuulla käyttäytyvät. Keskenään heillä on erinomaisen hauskaa, keksivt kaikenlaista, joista sitten syytetään isää, äitiä, perhettä, koulua, maailmantilaa jne. Tässä tapauksessa syy olisi omissa vanhemmissa, koska meno oli pahempaa ennen kuin ilmaannuin kuvioihin.
"Oletko miettinyt omaa keskenkasvuisuuttasi jos sinulla ei ole omaa perhettä vaan pitää tunkee jonkun valmiiksi tehtyyn väkisin?"
Olen miettinyt, ei sitä kuitenkaan hirveästi löydy. En tungennut mihinkään, minä tulin, koska niin haluttiin. Myös lapset halusivat :)
"Jos on murkkuikäisiä lapsia 13v ylöspäin niin johan olet ollut sen ajan pois lasten elämästä ja kesken kaiken tulet sinne viisatelemaan omine periaatteinesi."
Jokainen ihminen on poissa toisen ihmisen elämästä niin kauan kuin ei heitä tunne. Sille et sinäkään voi mitään.
"Varsinkaan jos sinulla ei ole lapsista ja nuorista mitään kokemusta muuta kuin osaat vain tuomita ja arvostella. Mene asumaan yksiksesi sinne mistä tulitkin sanoisin minäkin."
On minulla lapsista ja nuorista kokemusta, siksi tulen niin hyvin sinukin kanssasi juttuun.
"Erittäin suurta sydäntä ja ymmärrystä vaaditaan siltä tunkeutujalta ja vähiten niiltä lapsilta kenen elämään koitat päästä hallitseen. Voit ahdasmielisyydelläsi pilata monen ihmisen elämän ennen kuin tajuat häipyä kun psygologiasi ei riitä niin vaativaan hommaan mihinkä pääsi olet laittanut."
Kerro minulle, mitä ahdasmielistä olen tehnyt? Entä missä olen mennyt tuomitsemaan? annat taas itsestäsi keskenkasvuisen kuvan. Jko olet itse uusperheen nykyisnen lapsi tai juuri sieltä pois päässyt.
"Katsasta nyt oma henkinen tasosi, äläkä minulta sitä vaadi! Hae itsestäsi syitä miksi et osaa kasvattaa lapsia niin sopeutuvaisiksi kuin haluat?"
Muutos parempaan on jo alkanut minun tuellani, joten taidapa sittenkin osata.
"Tuskin sinun tarviikaan kasvattaa toisten lapsia jos heillä on kummatkin vanhemmat sitä varten."
Äitiä tarvitsee apua, ja minä autan. Isäkin hyväksyy tilanteen. On oma ongeasi, jos itse haluat elää laste kurittomuuden keskellä. Ota lääkkeet ajoissa.
"Lastenhan reaktio kertoo vain sen etteivät pidä sinusta ja hyvä kun haistattelevatkin :D"
Eivät haistattele, eivät uskalla :D Sitä paitsi he ovat ilmaisseet pitävänsä minusta, ja myös näyttäneet sen :D Heidän kapinansa kohdistuu äitiin, ei niinkään minuun.
"Tee omia kakaroita niin huomaat että voivat olla vieläkin vaikeempia."
En aio pettää. Sinun suustasi kuitenkin uskon sanomasi.
"Tässä sen näkee että näet vai muissa syyn mutta et itsessäsi missään tapauksessa. Tunget sinne ja tänne mutta kun kaikki ei menekkään mielesi mukaisesti niin itsessäsi ei voi missään tapauksessa olla vikaa?"
Mistä nyt puhut? Pyydä lääkäriltäsi antipsykootteja.
"Jos aloittaja on lapseton mies niin mitä vikaa sinussa on kun et ole saanut lapsetonta naista? Täytyykö väkisin ängetä johonkin perheeseen lapsiakin rääkkään ahdasmielisyydellään? Sitä saa mitä tilaa, pitää paikkaansa."
Saan naisia vatavasti, hän oli paras!
Ei uusioperheen perustaminen ole helppoa kenellekään osapuolelle. Yhtä hankalaa on hypätä keskelle pahinta murrosikää ja yrittää sulatella uudenlaista elämäntilannetta kuin lasten hyväksyä uusi perheenjäsen, joka saatetaan kokea kilpailijaksi äidin huomiosta.
On hienoa jos kumppanilla on halua osallistua lasten kasvatukseen ja tukea puolisoaan.
Kiitos siitä :)