Veritukos

Kysyn tätä nyt täältä. Eli huomasin tuossa ykskaks kun kosketin pohjettani että se oli yhdestä kohti tosi arka. Ei tarvitse kuin vähän koskea. Pieni mustelmakin löytyi mikä ei nyt ole harvinaista mutta se arkuus oli mustelman alapuolella. Raskaus takana, vauva nyt 7kk, ja yhtäkkiä alkoi pelottamaan että jospa se onkin veritukos. En nimittäin liiku paljoa ja tulee istuttua paikoillaan aika kauan… Eli tietääkö kukaan millaisia oireita on veritukoksessa?
11193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!

Veritulpan oireita on usein kova kipu toisessa raajassa (etenkin liikuttaessa) ja silminnähtävä turvotus.

Veritulppa syntyy, kun ihmisellä on veren hyytymistekijä (esim. yleisin hyytymistekijä V). Noin 4 % suomalaisista kantaa tätä hyytymistekijää. Useimmille se ei aiheuta oireita, paitsi juuri raskauden tai ehkäisypillerien aloituksen aikana. Pitkät lentomatkat yms. on hyytymistekijää sairastaville myös riskejä. Tukisukka lennolle tai hepariinikuuri raskauden ajalle voi ehkäistä tukosten syntymistä.

Periaatteessa, jos sinulla on raskaus takana, etkä raskauden aikana ole saanut veritulppaa, on riski kyllä häviävän pieni.

Veritulppaa ei kyllä oikeastaan voi olla huomaamatta. Kipu on sietämätön ja silloin kyllä tajuaa että jotain on vialla.


Toisaalta (en halua pelotella), tunnen veren hyytymissairautta sairastavan ja hänen pahin jalan veritulppa ei juurikaan itsestään ilmoitellut. Teki tukoksen ja "tukoksen ripaleita" lähti liikkumaan kohti keuhkoja. Oli minuuteista kiinni, ettei hänelle tullut fataalia keuhkoveritulppaa.


Tässä vain pohdintojani ja jotain tietoja..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oireet? kirjoitti:

Kysyn tätä nyt täältä. Eli huomasin tuossa ykskaks kun kosketin pohjettani että se oli yhdestä kohti tosi arka. Ei tarvitse kuin vähän koskea. Pieni mustelmakin löytyi mikä ei nyt ole harvinaista mutta se arkuus oli mustelman alapuolella. Raskaus takana, vauva nyt 7kk, ja yhtäkkiä alkoi pelottamaan että jospa se onkin veritukos. En nimittäin liiku paljoa ja tulee istuttua paikoillaan aika kauan… Eli tietääkö kukaan millaisia oireita on veritukoksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu