Päätin avautua yhdestä tytöstä, joka teki minuun suuren vaikutuksen ja joka tulee vaikuttaan minuun vielä varmasti vuosia eteenpäin.
Kyse on melko tuoreesta jutusta, mutta silti menneisyydestä. Tämän koko jutun myötä olen oppinut, että elämä voi oikeesti yllättää ja kaikki on periaatteessa kohtaloa, mitä eteen tulee. Oikeestaan uskon, että minun ja sen tytön kohtaamisella oli suurempikin tarkoitus.
Ajauduttiin viime syksyksi samaan paikkaan, mikä on jo kohtaloa sinäänsä. Ilman tätä paikkaa oltaisiin tuskin koskaan tavattu. Tämä tyttö herätti mielenkiintoni heti ensi silmäyksellä, mikä oli ihan vitun outoa, koska meillä oli täysin erilaiset taustat eikä mitään yhteistä. En olisi silloin voinut kuvitellakaan, että meistä tulisi kavereita millään tasolla. Mutta todellakin jokin hänessä kiehtoi, mitä ei voi järjellä selittää. Lähtökohdat oli niin ristiriitaiset, mutta jotenkin pystyin samaistumaan häneen eri lailla kuin kehenkään muuhun tähän mennessä.
Kesti melko kauan, että tultiin juttuun tai että alettiin edes puhumaan toisillemme. Hiljalleen tutustumisprosessi lähti kuitenkin käyntiin. Ennen kuin tutustuttiin, hänen ulkokuori veti voimakkaasti puoleensa. Oikeastaan ihailin hänen olemustaan ja halusin olla kuin hän. Jälkeenpäin ajateltuna hän oli kuin peilikuva, jostain mitä halusin olla, mutta näen myös itseni hänessä jollakin sairaalla tavalla. Ihan kuin meillä olisi samat geenit alunperin, mutta oltiin kasvettu täysin eri suuntiin. Niin, kuulostaa hullulta, mutta en tiedä miten muutenkaan sitä voisi selittää, että joku ihan erilainen ihminen tekee niin suuren vaikutuksen jollakin korkeemmalla tasolla.
Oudointa tässä koko jutussa oli se, että meidän kaveruuskaan ei lähtenyt lopulta etenemään normaalilla tavalla. Olen mielestäni hetero ja hän nyt ainakin on, mutta kaikkea ei voi vain järjellä selittää. Olen kyllä vuosien varrella oppinut miten kaverisuhteita luodaan ja millä tavalla ne olivat tähän asti syventyneet yms. Sen lisäksi, että samastuin siihen ihmiseen alusta alkaen omituisella tavalla, meidän kaveruuskin kehittyi ihan omia polkujaan.
Ensinnäkin tuntui kuin hän olisi lukenut minua kuin avointa kirjaa. Se oli aika ahdistavaa ja menin aina kipsiin hänen seurassaan. Vältin ihan tarkoituksella kahdenkeskisiä hetkiä, mutta muuten hakeuduin aina samaan seuraan, missä hän oli. Ja vaikka oltiin isollakin porukalla liikkeellä, se ei rajoittanut sen ihmisen käyttäytymistä mitenkään. Sillä oli pokkaa tehä ihan mitä tahansa ihan missä vaan. Joko hänellä oli erittäin vahva itsetunto tai muuten vaan häiriintynyt persoonallisuus.
Kuulostaa varmaan, että mulla oli jotain sitä käyttäytymistä vastaan. Päinvastoin se oli siistiä, mutta hän oli mestari saamaan oloni vaivaantuneeksi ja siitä en pitänyt. Olisi ollut hienoa antaa samalla mitalla takaisin tai sitten vaan nauraa päin naamaa. Teki mieli kyllä kostaa monta kertaa, mutta ei pokka riittänyt.
Tämä käyttäytyminen oli aika suoranaista flirttailua, mutta tietyllä tavalla peitettyä, koska kukaan muu ei sitä tainnut huomata. Ja vaikka olisikin huomannut, ei sitä voinut ottaa mitenkään todesta.
Hänellä oli tapana katsoa syvälle silmiin ja hymyillä, siinä ei ollut sinäänsä mitään outoa, mutta se tuntui oudolta. Ne oli niitä hetkiä kun pystyin oleen melkein luonnollinen ja se tuntuikin kivalta. Ja ne oli niitä hetkiä, kun tuntui että oltaisiin eristäydytty ihan omaan maailmaan. Väillä hän pommitti minua melko persoonallisilla ja flirttailevilla huomionosoituksilla, sanoilla ja teoilla. Mulla oli puolestaan aina tapana jäätyä.
Jotenkin ymmärrän hänen käytöksensä, koska hän oli persoonaltaan melko ristiriitainen, ja oikeestaan en osaa kuvailla hänen luonnettaan kenellekään. Minulla ei ole hajuakaan, miksi hän käyttäytyi näin ja miksi kaikista maailmaan ihmisistä juuri hänellä oli pakkomielle hämmentää mua.
Mitään en kuitenkaan antais pois ja ei se aina vain kiusanteolta tuntunut:) Näitä juttuja ei vain voi järjellä selittää.
Kyse on melko tuoreesta jutusta, mutta silti menneisyydestä. Tämän koko jutun myötä olen oppinut, että elämä voi oikeesti yllättää ja kaikki on periaatteessa kohtaloa, mitä eteen tulee. Oikeestaan uskon, että minun ja sen tytön kohtaamisella oli suurempikin tarkoitus.
Ajauduttiin viime syksyksi samaan paikkaan, mikä on jo kohtaloa sinäänsä. Ilman tätä paikkaa oltaisiin tuskin koskaan tavattu. Tämä tyttö herätti mielenkiintoni heti ensi silmäyksellä, mikä oli ihan vitun outoa, koska meillä oli täysin erilaiset taustat eikä mitään yhteistä. En olisi silloin voinut kuvitellakaan, että meistä tulisi kavereita millään tasolla. Mutta todellakin jokin hänessä kiehtoi, mitä ei voi järjellä selittää. Lähtökohdat oli niin ristiriitaiset, mutta jotenkin pystyin samaistumaan häneen eri lailla kuin kehenkään muuhun tähän mennessä.
Kesti melko kauan, että tultiin juttuun tai että alettiin edes puhumaan toisillemme. Hiljalleen tutustumisprosessi lähti kuitenkin käyntiin. Ennen kuin tutustuttiin, hänen ulkokuori veti voimakkaasti puoleensa. Oikeastaan ihailin hänen olemustaan ja halusin olla kuin hän. Jälkeenpäin ajateltuna hän oli kuin peilikuva, jostain mitä halusin olla, mutta näen myös itseni hänessä jollakin sairaalla tavalla. Ihan kuin meillä olisi samat geenit alunperin, mutta oltiin kasvettu täysin eri suuntiin. Niin, kuulostaa hullulta, mutta en tiedä miten muutenkaan sitä voisi selittää, että joku ihan erilainen ihminen tekee niin suuren vaikutuksen jollakin korkeemmalla tasolla.
Oudointa tässä koko jutussa oli se, että meidän kaveruuskaan ei lähtenyt lopulta etenemään normaalilla tavalla. Olen mielestäni hetero ja hän nyt ainakin on, mutta kaikkea ei voi vain järjellä selittää. Olen kyllä vuosien varrella oppinut miten kaverisuhteita luodaan ja millä tavalla ne olivat tähän asti syventyneet yms. Sen lisäksi, että samastuin siihen ihmiseen alusta alkaen omituisella tavalla, meidän kaveruuskin kehittyi ihan omia polkujaan.
Ensinnäkin tuntui kuin hän olisi lukenut minua kuin avointa kirjaa. Se oli aika ahdistavaa ja menin aina kipsiin hänen seurassaan. Vältin ihan tarkoituksella kahdenkeskisiä hetkiä, mutta muuten hakeuduin aina samaan seuraan, missä hän oli. Ja vaikka oltiin isollakin porukalla liikkeellä, se ei rajoittanut sen ihmisen käyttäytymistä mitenkään. Sillä oli pokkaa tehä ihan mitä tahansa ihan missä vaan. Joko hänellä oli erittäin vahva itsetunto tai muuten vaan häiriintynyt persoonallisuus.
Kuulostaa varmaan, että mulla oli jotain sitä käyttäytymistä vastaan. Päinvastoin se oli siistiä, mutta hän oli mestari saamaan oloni vaivaantuneeksi ja siitä en pitänyt. Olisi ollut hienoa antaa samalla mitalla takaisin tai sitten vaan nauraa päin naamaa. Teki mieli kyllä kostaa monta kertaa, mutta ei pokka riittänyt.
Tämä käyttäytyminen oli aika suoranaista flirttailua, mutta tietyllä tavalla peitettyä, koska kukaan muu ei sitä tainnut huomata. Ja vaikka olisikin huomannut, ei sitä voinut ottaa mitenkään todesta.
Hänellä oli tapana katsoa syvälle silmiin ja hymyillä, siinä ei ollut sinäänsä mitään outoa, mutta se tuntui oudolta. Ne oli niitä hetkiä kun pystyin oleen melkein luonnollinen ja se tuntuikin kivalta. Ja ne oli niitä hetkiä, kun tuntui että oltaisiin eristäydytty ihan omaan maailmaan. Väillä hän pommitti minua melko persoonallisilla ja flirttailevilla huomionosoituksilla, sanoilla ja teoilla. Mulla oli puolestaan aina tapana jäätyä.
Jotenkin ymmärrän hänen käytöksensä, koska hän oli persoonaltaan melko ristiriitainen, ja oikeestaan en osaa kuvailla hänen luonnettaan kenellekään. Minulla ei ole hajuakaan, miksi hän käyttäytyi näin ja miksi kaikista maailmaan ihmisistä juuri hänellä oli pakkomielle hämmentää mua.
Mitään en kuitenkaan antais pois ja ei se aina vain kiusanteolta tuntunut:) Näitä juttuja ei vain voi järjellä selittää.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pian oot hullu
Sinä upea nuori mies uimahallissa eilen (Hesassa). Olit yksin sinisissä uikkareissasi. Nojasit kaiteeseen ja tuijotit altaaseen. Keskustelit kaiteen vieressä vanhahkon miehen kanssa vartin verran. Hymyilit minulle ainakin kaksi kertaa. Tuijotimme WC:ssä. Näimme myös suihkutiloissa. Sinulla on upeat välineet. Tuijotit minuakin sinne. Haluan tavata sinut niissä merkeissä. Tule samaan paikkaan.
Nyt on ihan pakko kysyä että missä päin suomea tämä on tapahtunut? Kuulostaa jotenkin niiiiiin tutulta :D
Kunpa tietäisin mitä sanoa. Kuvailusi oli vähän vaikeaselkoinen ulkopuolisille, mutta ehkä sen kirjoittaminen selvitti sinulle itsellesi jotain.
Olit siis ilmiselvästi ihastunut tähän tyttöön. Silloin en enää kutstuisi sinua heteroksi. Määritelmillä ei kuitenkaan oikeassa elämässä ole merkitystä.
Vieläkö olet yhteydessä häneen? Etkö voisi kertoa tuteistasi?
Tiiän, et teksti oli vaikeaseolkoinen, sori. En vaan halua paljastaa mitään. Kirjotin vielä niin kirjakielellä kuin mahdollista, ettei vaan kukaan tunnistaisi:) Oon niin helvetin pelkuri, mut ei voi midään:)
Totta en voi olla täysin hetero ja totta et sain selvennettyä päätä kirjoittmalla tänne.
Ja en ikinä tule myöntämään hänelle mitään, koska siitä ei seuraisi mitään hyvää. Ja eiköhän hän jo tiedä, koska kiinnitin häneen niin paljon huomiota yrittämällä olla kinnittämällä mitään huomiota. Ja hän osasi senkin tulkita oikein ja hämmensi minua olan takaa. Joo ja tiedän myös, et hullu oon, mut hän se vasta itse paholainen on:)
Mitähän sekin kertoo ihmisestä, jos on pokkaa vaivaannuttaa toista minkä kerkiää..
Mitäkö kertoo..
Vaikka sitä että välittää. On itsepäinen. Ei halua luovuttaa helpolla. Ja varmaan myös sen että vaikka et ole tuntemuksista aio koskaan hänelle puhua, niin kaipa tuo toinen on jotain sitten huomannut. Tuskin kukaan ihan turhaankaan toiselle haluaa huomiota antaa tai välittämistään osoittaa.
Sillähän hänestä pääset kun, pyydät häntä poistumaan elämästäsi, jos se sinua niin kovin vaivaa. Olisi varmaan reilua hänellekin.
tuossa tekstissä oli jotain tuttua...
jotenki se vaikutti myös niin peitellyksi.
vaan niinhän siinä kerrottiinkin ettei missään nimessä haluu paljastaa itseään..mut ei se jotenki kuitenkaa natsaa, tai sit tosi hyvin hämätty ;)
mut pointti on siinä että toi alkuperäinen teksti voisi kertoa munkin tilanteesta...mutta että minä olisin se hämmentäjä...a devil ;D ou..mut sekin oli niin molemminpuolista taas....ja se oli sillon...se ei ole enää. Pakko myöntää että sairaanmoinen ikävä niitä aikoja.... ja sua :)
Itsepäinen hän kyllä on, oman tiensä kulkija totaalisesti, vaikka normaalissa suhteessa onkin.
Olisi mukava ajatella niin, että hän välittää eikä halua luovuttaa. Kyllä se siltä aina tuntuikin, ne hymyt ja flirttailevat huomionosoitukset muiden ihmisten läsnäollessa. Aivan kuin paikalla olisi ollut vain minä ja hän. Mutta aina näin jälkeenpäinajateltuna järki sanoo ihan muuta. En todellakaan halua hänestä mitään sen enempää, ne hetket vain. Niitä hetkiä elän uudestaan ja uudestaan, haaveilija kun olen. Summasummarun elin fantasiaani, mutta fantasiat on mielestäni hyvä pitää vain fantasioina, mistä sitä muuten enään haaveilisi.
Ne hetket olivat vain niin ainutlaatuisia. Ja minähän en koskaan näitä hetkiä käynnistänyt:)
Haluaisin vaan tietää, mikä sai hänet käyttäytymään näin. Olisin kyllä ennen pitkää huomauttanut hänelle asiasta, ja luultavasti negatiivisella tavalla, jotta hän olisi ymmärtänyt, että todella sai oloni vaivaantuneeksi ja että pidän häntä itsekkäänä pelurina. Ehkä olisin saanut hänestä silloin inhimillisiä piirteitä esiin. Jotkin asiat hänessä todella vetosivat puoleensa ja yllätyin muutaman kerran hänen mieltymyksistään, jotka tekivät hänestä entistä mielenkiintoisemman persoonana. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut hänen heteroudestaan, mutta aistin hänessä myös jotain muuta. Ehkä hänkin toteutti kohdallani fantasiaa, joka ei kummankaan puolesta käy koskaan toteen. Mitä mieltä oletteko, voinko olla oikeilla jäljillä?
miksi puhut hänestä menneessä muodossa?
Onko nyt sitten niin että ette enää ole yhteyksissä keskenänne? Jotenkin ymmärsin tekstistäsi että ainakin hän on jollakin lailla varattu, eli seurustelee.. mutta entä sinä? Jos molemmat olette tahoillanne varattuja, niin silloin on hyvinkin ymmärrettävää että kumpi tahansa tai molemmat saattavat käyttäytyä aika omituisesti. Eihän sitä oikein kai tiedä mitä voisi tehdä, ja voisiko tehdä mitä vaikka haluaisikin jotain, ja jos jotain haluaa, niin mitä se on mitä haluaa.. noita kysymyksiä on varmaan molempien päässä vilissyt kaikenlaisia. Ja en usko kuitenkaan että kumpikaan toiselleen mitään pahaa halua tai on haluunut. Ja jotenkin sain sen kuvan, ettei sinullakaan "ihan puhtaat jauhot" ole pussissa, joten siltäkin kannalta, onko se nyt niin ihme jos toinen haluaa osoittaa huomiotansa sinulle? Jos noin on niin siinä tapauksessa olisi kannattanut varmaan jollakin lailla asiasta ehkä keskustella, koska se on jäänyt selvästi sinua vaivaamaan. Toivottavasti se ei ole vieläkään myöhäistä, ja saat vastauksia kysymällä suoraan. Jos hän on kuvailemasi mukainen toiminnan ihminen, niin on varmasti myös valmis asiasta puhumaan ja syynsä kertomaan..
Hän on varattu. Menneessä aikamuodossa sikäli kun elämä kuljettaa jokaista eri suuntiin ja ainut pysyvä tila on muutostila. En halua kommentoida asiaa enempää, voi olla että saan vielä joskus antaa hänen maistaa omaa lääkettään, vähän näpäyttää. Hän on meistä se itsevarmempi osapuoli, joten näpäytykseni ajaisi välejämme varmasti positiivisempaan suuntaan. Hänellä oli esimerkiksi tapana pysähtyä spontaanisti tuijottamaan sentin päähän kasvoistani. Yritä siinä sitten olla luonteva. Ja en ikinä havainnut hänen käyttäymisessään minua kohtaan mitään epävarmuuden pilkahduksia. Minun pokkanihan ei kestänyt alkuunkaan. Ja ne katseet, joista aikaisemmin kerroin, olivat niitä luonnollisen keskustelun lomassa jaettuja, ilman jäätymisiä.