Ei samat KUSETUSTA

Elkää teettäkö asutojanne alusta lopuun samoilla.

-Vaan perustukset ammatimiehille.

-Kirvesmiestyöt ammattimiehille.

-Sähkö ja putkityöt ammattimiehille.

Silloin ei ole kellään mitään marisemisesta,minä teetin näin ja olen veen tyytyväinen ,mutta naapuri otti samalta urakoitsijalta ja on paljon onkelmia ja tulee olemaan .Eivät ole oikein minkään alan ammattilaisia.

Tulee nimitäin myös säästöäkin ,mitä olen kuunellut naapuriani.

Että hyvää kevättä kaikille :)
112957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Siis paloittelitko urakan moneen osaan itse alusta asti ja teit jokaisesta työvaiheesta erillisen urakkasopimuksen?

Luulen että on hyväkin tapa jos on kykyä saada itsellä vahvistus hinnan oikelliisuudesta suhtessa tehtävän työhön ja kuluihin.

Kokonaisurakoitsijat jotak "muka" vastaa kaikesta on niitä pahimpia rytöjä sillä he eivät nojaa kuitenkaan muuhun kuin omaan tapaansa rahastaa jokatyöstä ja siten he aliurakoitisjoilla teetättää mahdollisimman halvalla kun teetättävät tarjoukset ensiksi ettei sinne juuri tarvitse laitta mitään hengessä. Kun sitten työtä aletaan tekemään niin aliurakoitsija ihmettelee että mitäs nyt kun ei pääurakoitsija sanonut muuta kuin että piipahdat parikertaa työmaalla?!?! Suunnitelmat puuttuu ja esitettynä rakennutajalle vaan herra pääurakoitsija latelee omaa tekstiään suullisesti ja saa aliurakoitsijan tekemään puolivillasen tarjouksen niinkuin tämä "kaikkien lankojen käsissäpitäjä" itsekkin tekee.

Siis varmaankin suurin osa täällä tämän kusetuksen kokeneena tietää että kaiken takana on tämä pääurakoitsija joka ei suostu tekemään sitovia sopimuksia kirjallisesti etukäteen siten että suunnitelmaon kaikkien nähtävänä etukäteen ja hinta myös sekä aikataulu.

Myös osa onngelmista johtuu siitä että työnjohto ja valoja ovat samassa remmissä mukana joko "hyväveli" asenteen vuoksi tai sitten ostettuna.

Äänestä
  • Suurin ongelmien aiheuttaja rakennettaessa omakotitaloa on yleensä rakennuttaja itse utopistisine kustannusarvioineen, tai arviota ei ole lainkaan.
    Lisäksi rakentajat valehtelevat kustannuksiaan halvemmiksi varsin yleisesti, kaikkea ei pidä uskoa, usein kustannuksista puuttuu varsin oleellisia asioita.

    Äänestä

  • Oman kodin rakentanut kirjoitti:

    Suurin ongelmien aiheuttaja rakennettaessa omakotitaloa on yleensä rakennuttaja itse utopistisine kustannusarvioineen, tai arviota ei ole lainkaan.
    Lisäksi rakentajat valehtelevat kustannuksiaan halvemmiksi varsin yleisesti, kaikkea ei pidä uskoa, usein kustannuksista puuttuu varsin oleellisia asioita.

    Sitähän tuolla edellä eräs kertoikin miksi urakoitsijan tarjoukset ja kustannus arviot ovat myös UTOPISTISIA. Eli on jätetty valehtelemalla iso osa kirjaamatta tarjoukseen ja suunitelmia ei aneeta kuin sen verran että saa rakennusluvan.

    Sittenhän se "TILINTEKO" aloitetaan rakennuajan pussilla kun ensiksi on saatu varmistettua jo ylihintainen urakkasopimus ja sen maksuposti jonka tietää saavansa. Niin sitten alkaa syyttäminen rakenuttajaa että ei ollut suunnitelmissa joten se on muutos tai lisätyö ja sille vedetään hatusta hinta joita kiristetään urakan aikana ja keinona on kaikki keinot esimerkiksi työn kesken jättäminen ja viivyttäminen ja siten syyttäminen rakennuttajaa.

    Suunnitelmia ei millään suostuta antamaan etukäteen kaikilta osin urakkatarjouksen mukana niinkuin ne pitää antaa ja varsinkin jos rakennuttaaja vaatii.

    Tämän käytännön on aiheuttanut myös se ettei rakennusluvan myöntäjä vaadi eikä valvoja vaadi suunnitelmia etukäteen. Kun päätös valta jää urakoitsijalle ne kusettaa jopa 10-20% urakkahinnasta sitä ylihintaa tällä petollisella toiminnalla.

    Valvota ohje kirjassa sekä YSE:ssä on selvät ohjeet sekä täten takaa toiminnan onnistumisen mutta nämä "HERRA urakoitsijat" eivät kunnioita mitään näitä koska heidät on ilmeisesti opetettu tämä vedätys tekemään. VAi onko se urakoidensaanti kilpailu niin ettei he uskalla laittaa etukäteen asioita pöydälle ja hinnoitella sillä jääkö urakka sitten saamatta jos siihen sisällytetään alunperin kaikki kulut ja kustannukset mitkä tämä (ammatinahrjoittaja) aikoo mistäkin kohdeesta vetäistä??

    Äänestä

  • Urakoitsijallakin kirjoitti:

    mitään omia suunnitelmiaan. Kyllä suunnitelmien teko on tarjouksen pyytäjän ongelma, varsinkin pientaloissa, niistähän se hinta selviäisikin eikä tarvitsisi palstalla sekoilla.

    VAIN valmiita taloja , ja unohda se rakennuttajan rooli , kun kaikki on vaan kusetusta. Ei kaikille sovi tuo homma .
    Väärät kuvitelmat koko rakentamisesta on varmaan se syy.

    Äänestä

  • urakkatarjouksen mukana kirjoitti:

    mitään omia suunnitelmiaan. Kyllä suunnitelmien teko on tarjouksen pyytäjän ongelma, varsinkin pientaloissa, niistähän se hinta selviäisikin eikä tarvitsisi palstalla sekoilla.

    Se on aivan totta että suunnitelmat on tehtävä tarjouksessa pyydettäessä.

    Kun sitten on tehty sopimus missä käy ilmi että, urakoitsijalle kuulee esittää suunnitelmat joistakin kohden ennen työn aloittamista niin se myös tarkoittaa sitä. (sähkö /kv)

    Kokemuksesta tiedän ettei urakoitsija toimittanut suunnitelmia ja täten nosti urakkahintaa esittämällä suullisesti vain mitä hän itse on päättänyt laitaa kohteeseen välittämättä mitään siitä mitä rakennuttaja esittää suunnitelmiin kuuluvaksi. Eli hintaa eikä varustusta määritelty etukäteen vaan jälkikäteen. Siinä oli ongelma.

    Ei ole palstasekoilua vaan faktaa.

    Äänestä

  • Marko. kirjoitti:

    VAIN valmiita taloja , ja unohda se rakennuttajan rooli , kun kaikki on vaan kusetusta. Ei kaikille sovi tuo homma .
    Väärät kuvitelmat koko rakentamisesta on varmaan se syy.

    Valmiin ostinkin.

    Mutta se on totta ettei rakennutaajan rooliksi sovi jos haluaa olla rehellinen. Sen on tehneet arvoisat urakoitsija selväksi.

    Joillekkin urakoitsijoille on asioiden sopininen kirjallisesti ja etukäteen täysin mahdotona ajatus sillä se sitoo ja tuo esille todellisuuden urakkatarjouksista ja niiden ammatillisesta kyvystä arvioida niitä. Siihen ei kykene näköjään moni urakoitsija.

    Vai onko kyse siitä että, urakoita on "pakkolunastettava" väärillä tiedoilla ensiksi nimiinsä ja kate tehdään sitten urakkaaikana (keinoja kaihtamatta) niillä epäselvillä tiedoilla?!

    Äänestä

  • luulojen kanssa kirjoitti:

    Urakoitsijat antavat pienen kustannusarvion/tarjouksen ja kate tehdään niillä lisätöillä ja jollei niitä teetetä näillä niin alkaa sellainen venkoaminen että alta pois.
    Sopimukset paperille ja tässä vastaavamestari hankkii äkkiä palkkansa kun ei ole samaa kuppikuntaa.
    Vedätystähän tuo kyllä enimmäkseen on.

    Äänestä

  • Riittää kirjoitti:

    Viimeisessä lausessasi sanoit asian ytimen. Vastava mestari hankkii "kannuksensa" ja palkkansa kun hoitaa homman ilman kuppikuntaisuutta. Se lenkki pettää ja valvoja lenkki myös useimmiten. Se johtuu siitä että he ovat urakoitsijoiden kanssa tosiaan samaa kuppikuntaa ja porukalla se vedätys onnistuu mutta silloinhan ne portaat ei tee hommiaan kuin urakoitsija hyväksi ja ilmeisesti usein myös kustantaminan!!??

    Äänestä

Tietämätöntä rakennuttajaa kusetetaan niin hemmetisti ja helposti rakennushommissa, että ei ole tosikaan.

Jos teettää torpan suunnitelmien mukaan, niin ensinäkin valvojan on oltava tehtäviensä tasalla. Ensimmäinen vaatimus on pitää suunnitelmapalaveri, jossa on koolla kaikki suunnittelijat. Tässä on varmistuttava, että suunnitelmat ovat varmasti toteutuskelpoisia. Jokaisen suunnittelijan on vastattava omasta tehtäväkentästään ja suunnittelemiensa asioiden toteutuskelpoisuudesta huomioon ottaen myös muut suunnitelmat. Tässä palaverissa on oltava myös urakoitsija mukana, joka kantaa vastuun siitä, että on ymmärtänyt suunnitelmat, niiden asettamat vaatimukset ja hyväksyy suunnitelmat toteutuskelpoisina. Rakennuttaja hyväksyy, että suunnitelmissa on kaikki mitä itse on vaatinut. Tässä vaiheessa nimenomaan rakennusalan luja ammattilainen on tarpeen. Urakoitsijat kyllä osaa uunottaa, jos pienikin porsaanreikä löytyy.

Lisäksi rakennusselityksessä tai urakka-asiakirjoissa on oltava maininta, että työssä noudatetaan YSE:ä. Mikäli jotain poikkeuksia on, niistä on oltava erillinen maininta. Kannattaa myös laittaa papereihin, että urakoitsija vastaa rakennusaikana rakennustyömaan turvallisuudesta mahdollisen sabotaasin varalta.

Kokouksista täytyy tulla kirjallinen pöytäkirja joka hyväksytään sekä kaikista sovituista asioista kirjallinen sopimus.

Mikäli tämän jälkeen rakennuttaja haluaa muuttaa jotain asiaa tai yksityiskohtaa, hän vastaa siitä omalla kustannuksellaan.

Pohjatutkimus on myös hyvä teettää, mikäli maaperästä ei ole tarkempaa tietoa. Vastuut on myös hyvä selvittää, kuka vastaa, mikäli suunniteltu perustamistapa ei käykään syystä tai toisesta.

Nämä kaikki kun saatte kasaan, niin olette melko jääkäreitä. Itse joudun työssäni kohtaamaan näitä asioita päivittäin. Ja on se vaan niin hankalaa yksinkertaisten asioiden läjään saaminen. Suunnitelmapalavereihin ei saada suunnittelijoita, suunnitelmia puuttuu, ne ovat virheellisiä tai toteutuskelvottomia jne. Syy ei aina välttämättä ole urakoitsijassa, sillä urakoitsija laskee vain sen, mitä kuvissa on. Mikäli muutoksia tulee, ne on todellista menoa urakoitsijalle, pakko ne on jostain laskuttaa.

On myös olemassa rehellisiä urakoitsijoita. Tosin melko harvassa. Ja totuus kyllä on, että "hyvä veli" kerho pyörii rakennusalalla vahvana. Lisäksi, etenkin vanhoilla jyyrillä "näin on aina tehty" asenne, joka vahvasti myös periytyy nuorille alalle tulleville.

Kaikenlaista on rakennusalalla.

Äänestä
  • Mitä tehdä?!

    Kun kokemuksesta kerron niin sanon tapauksen jossa teimme kaikkemme että urakoitsija saisi täyden korvauksen kaikesta ja joka inahduksesta niin perus urakastaan sekä muutoksista sekä annoimme huomattava työavun sekä materiaaliavun hänelle.

    Neliöhinta oli noin 250 € ylihintainen vastavaan paikkakunnan rakenushintaan nähden täten.

    Urakoitsija jätti vielä työnsä kesken saadakseen kolmannen kerran kiristettyä lisää urakkahintaa käyttäen samaa keinoa mitä käytti urakanaikana. Jättää työt ja tilaukset tekemättä syyttäen rakennuttajaa?!

    Valvoja ja työnjohtaja oli samaa "kängiä" ja sinasivat asiat ja katselivat taivaalle sekä pakenivat paikalta.

    Tämä on 100% totta.

    Joten edellisen kertoma on sitä mitä pitäisi oikeesti tehdä ja ensiksi osata ennenkuin mitään laitetaan mihinkään milloinkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rakennutaja kirjoitti:

Elkää teettäkö asutojanne alusta lopuun samoilla.

-Vaan perustukset ammatimiehille.

-Kirvesmiestyöt ammattimiehille.

-Sähkö ja putkityöt ammattimiehille.

Silloin ei ole kellään mitään marisemisesta,minä teetin näin ja olen veen tyytyväinen ,mutta naapuri otti samalta urakoitsijalta ja on paljon onkelmia ja tulee olemaan .Eivät ole oikein minkään alan ammattilaisia.

Tulee nimitäin myös säästöäkin ,mitä olen kuunellut naapuriani.

Että hyvää kevättä kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu