Olimme vaimoni kanssa lomalla muutaman viikon Aasiassa, lähdettyämme kotikaupungista konella H:ki kentälle, lyöttäytyi seuraamme vanhempi pariskunta. Selvisi vasta H:ki kentällä että he ovat menossa samaan paikkaan, meidän loma piti olla kahdessa eri kohteessa, kuin kohtalon ivaa, oli näilläkin samat lomapaikat, ei se vielä siihen loppunut heillä oli samat hotellitkin ja naapuri huoneet. Pariskunta ei osannut sanaakaan muita kieliä, takertuivat meihin kuin pikkulapset, jos olimme menossa jonnekin, lyöttäytyivät he heti mukaan, yritimme kohteeliaasti antaa vinkkiä että haluaisimme olla kahden ei mennyt perille, kohteessa liikkuessamme pariskunta huuteli peräämme että tulkaa katsomaan mitä tämä maksaa mitä myyjä puhuu, tätä se oli koko kaksi viikkoa, toimia niide oppaana. Suoraan emme voineet heille sanoa että menkää omia teitänne, emme haluneet pahoittaa heidän mieltään, katsoa kun he olisivat vaan istuneet hotellissaan. He soittiva hotellin puhelimella meidän huoneeseen ja varmistivat aina että emme lähtisi ilman heitä kun eivät tule toimeen yksin, jos lähdette jonnekin koputtakaa meidän oveen, oli se painajaista, aurinkoa ei saanut ottaa kahdestaan, he tulivt viereen vaikka paikkoja ei olisi ollut, istuivat meidän aurinkotuolillamme. He oliva kuin takiaiset kotikaupunkiin saakka meidän perässä.
Tämä on kertomus niille jotka ette osaa mitään kieltä, käyttäkää oppaan palveluja älkää pilatko muiden lomia.
Pilaa lomasi !!!!!!
18
10749
Vastaukset
- tyhmyyttä
Kyllä se vaan niin on että teidän olisi kuulunut sanoa heille ettette kaipaa heidän seuraa. Teillä ei ollut vastuuta heidän lomansa onnistumisesta ja jos se tarkoitti sitä että he olisivat istuneet omassa hotellihuoneessaan koko matkan se olisi ollut heidän oma ongelmansa.
Tavallaan hyvä että on vielä olemassa auttavaisia ihmisiä, mutta oma matka on oma matka vaikka joku TUNTEMATON porukka yrittäisikin lyöttäytyä seuraan.- samaa mieltä
Täysin samaa mieltä,oma oli tyhmyytenne.
- lomalla
Moikka!
Olemme olleet samanlaisessa tilanteessa meille ennestään tutussa paikassa. Kerroimme ystävällisesti että ekana päivänä he voivat kulkea mukanamme niin opetamme bussin käytön, ruokapaikkoja, ym. Kerroimme tekevämme keran vuodessa kahdestaan 2vk:n loman joten oppaalta saatte varmaan apua jos vielä tarvitsette. Olen samaa mieltä kanssanne, jos ei pärjää maailmalla kielillä kantsii matkustaa esim. kanarialle siellä pärjää suomenkielellä.
En aio vastedeskään pilata lomiamme roikkujien kanssa.
Ekoilla reissuilla ei minullakaan ollut sydäntä sanoa ei mutta nykyisin on.- Kanarialla
Ei taatusti pärjää, paskapuhetta. Pärjäät suomella vaikka Californiassa, jos ei tule mitään ongelmia. Kielitaidottomana on turha lähteä reissuun.
- vaikka väkisin
Niin se vaan on, että on sanottava suoraan ja tiukasti, että me haluamme kulkea koko matkan ajan kahdestaan. Jos haluaa pehmentää viestiään, voi siihen lisätä selitykseksi vaikkapa, että kun arkisin ei riitä aikaa toisillemme, niin lomalla me halutaan olla tiiviisti ja ihan kahdestaan ilman muita ihmisiä.
Jos sinua säälittää toisten avuttomuus, voithan joku kerta aamupalalla kertoa matkustusvinkkejä - mutta siinä se. Omaa lomaansa ei kannata pilata moisen takia.
Kaikki tapaukset eivät toki jätä rauhaan kovin helpolla (meidän tapauksemme esimerkiksi). Jos ei sellaista ole kokenut, on hirveän helppo sanoa, että mitäs olitte niin tyhmiä ettette käskeneet jättämään teitä rauhaan.
Kun sanoimme (mieheni ja minä) seuraamme lyöttäytyneille naisille, että haluaisimme olla ihan kahdestaan, he muka ottivat sen vitsinä tai sitten sanoivat että kyllähän aina kaksi nättiä naista siinä mukana kulkee, seurassa hauskempaa, tai että me luvataan olla ihan kunnolla. Toisinsanoen puhe ei mennyt perille. Sen lisäksi he seurailivat meitä, ja kun lopulta päästiin heistä eroon, näimme toisemme kaupungilla ja he lyöttäytyivät seuraan väkisin ja roikkuivat mukana kuin takiaiset. Huumorilla kuittasivat kaiken mitä sanottiin. Vaikka me oltiin kuin ei olisi nähty tai kuultu heitä, he seurasivat perässä. Toisen kerran kun oltiin onnistuttu karistamaan nämä varjot, niin eivätkös tule samaan ravintolaan ja samaan pöytään istumaan, vaikka sanottiin että halutaan olla kahdestaan. Eivät suostuneet lähtemään. Pakko oli pyytää tarjoilijaa jos hän voisi sijoittaa meidät toiseen pöytään, kun nämä ihmiset seuraavat ja häiritsevät meitä koko ajan. Hävetti pyytää tätä, mutta palvelu pelasi ystävällisesti ja saatiin uusi pöytä toiselta puolelta salia. Tarjoilija oli tiukkana naisille ja sanoi, että he voivat istua joko siinä meidän entisessä pöydässä tai etsiä toisen ravintolan.
Lopulta tilanne ratkesi meidän hyväksi sillä, että puhuin hyvin törkeästi ja halveksuvasti heidän käytöksestään ja älynlahjoistaan. Suunnitelma onnistui, ottivat nokkiinsa ja jättivät meidät rauhaan. Seuraava askel olisikin ollut matkanjärjestäjälle tai poliisille ilmoittaminen. Oltiin päätetty, että mehän ei anneta noiden meissä roikkua ja lomaamme pilata.
Jos ihmiset eivät osaa matkustaa itsekseen, älkööt matkustako semmoisiin paikkoihin missä eivät pärjää. - se näinkin
saa tuhottua, tuli mielenhäiriössä kolme kertaa lähdettyä ex- appivanhempien kanssa matkalle. Ensimmäisen kerran vannotin et ikinä en noiden kanssa lähde mihinkään ja aina exä sai puhuttua meikäläisen ympäri. Koulujakäymättömiä sen sukupolven ihmisiä ettei englantia eikä ruotsia oltu koulussa paljoo opiskeltu.
Se oli kuin pikku lasten kanssa olisi reissussa oltu. Mihinkään niitä ei kauaksi aikaa voinu jättää. Ruokalistoja ei osattu lukea, eikä tuote selosteita (olivat ruoka rajoitteisia).
Kuvittelin et kun päästään määränpäähän voimme silloisen vaimon kanssa olla kaksin ja jättää appiporukat touhuaan keskenään, mitä vielä ! Olivat kun takiaiset kiinni. (tässä muuten yksi vinkki miten saada avioliitto tuhottua, ota appivanhemmat mukaan matkalle!).
Erehdyin kerran lähteen pikkubussilla pienelle reissulle eurooppaan, kerran ruotsiin (visby), ja kerran etelään. Tarinaa riittäisi niin paljon noista reissuista et tyydyn vain kommentoimaan, älkää lähtekö appivanhempien kanssa matkalle !- ......
Kolme kertaa - huh. Olet jalo ihminen.
- vai miten se meni...
A-luokan matka kavereiden kanssa, B-luokan vaimon kanssa, C-luokan matkalla on lapsetkin mukana, D-luokan matkalla anoppi. Jos sekä appi että anoppi ovat mukana niin se lienee E-luokan matka... mitalin ansaitset;)
- Empa
No huhhuhuh teidänkin kokemukselle.Meillä nimittäin samantyyppinen loma päättyi kolme viikkoa sitten.Sillä erolla et meidän matkakumppanit olivat tuttujamme ja matkakin suunniteltiin yhdessä.Siinä ei mitään mutta kun sattui todella tavallista tollompia kavereita.
En ois ikinä uskonut että lähempänä 60 olevat ihmiset ovat raskaampia matkakumppaneita kun lapset!!!
Me olimme heille todellakin henkilökohtasia oppaita.Rouva ei edes vessareissuja osannut yksin tehdä joten olin myös paskavahtina-voi helev...Ajattelin alkupäivinä et ok mut ku sitä jatku koko 2 viikon loman.Yritin välillä sanoo et mulla ei ny oo asiaa sinne mut kun ei uskalla ni ei uskalla.Ruokaa eivät osanneet tilata eivätkä oppineet...Aamupalakin oli rouvan mielestä samanlaista joka aamu.No tottakai se on mut voihan sitä itse valita vaikka joka aamu vähän erilaista syötävää lautselleen,niin minä tein.
Meillä kans toimi tää oveen koputtelu jos jonnekin oltiin lähdössä.
Aamupalan jälkeen heidän täytyi "levähtää"et jaksaa sit lähteä kulkemaan.Siinä sitä sit istuttiin partsilla ja ootettiin heitä.
Minulla on diabetes ja syödä täytyy säännöllisesti ettei tuu yllätyksiä.Tästä sainkin moitteita heiltä-kun minun pillin mukaan pitää mennä.Voi elläimen naama!!Siitä meillä tulikin kipakka keskustelu.Sanoin et eihän teidän tarvi syödä aina kun minä syön istukaa seuraksi tai menkkää omia menojanne.Eipä menneet kun eivät osanneet.
Ostoksilla ollessamme minulla meinas omat ostokset jäädä ostamatta kun piti tinkiä heille hintoja ja toimia tulkkina.Minä osaan sen verran englantia et tulen toimeen arkipäivän asioissa.
Sekään ei heitä miellyttänyt,olin kuulema suunapäänä joka paikassa.Voi hyvät hyssykät...itse olivat "iholla"koko ajan "mitä se sano,paljoko se sano hinnaksi jne...Mitäpä minä muuta kun käänsin myyjän sanomat.
Olihan se semmonen "loma" ettei ikikuuna päivänä tule toistumaan.Tiedän et moni nyt ajattelee et itseppä olette järkänneet.joo ihan oikein mut ei ikinä enää Tästä lähtien lähdemme reissuun hiljaa puhumatta kelleen mitään.Se se vasta lomaa onkinkun ei tarvi huolehtia kun itsestä ja vähän tosta elämänkumppanista.
No eipä tässä mitään uusi reissu on jo suunnitteilla ja oikein kivoja reissuja vaan teille kaikille minne sitten menettekin.- Järki käteen
Mitä ihmettä lähdet tommosella porukalla liikenteeseen, jos ei pokka pidä. Jäin vähän pinnalle ajatus, että haluat kehua omia tulkin taitojasi ja alentaa muuta porukkaa. Voivoi, kun ilman sinua eivät pärjänneet. Ihan omat ostoksetkin melkein jäivät tekemättä.
Jos tunnet ne tollot kaverisi, valitse matkaseuraksi fiksumpia. Aivan idioottimaista itkeä itse tollojen kanssa suunnittelemansa loman perseelleen menoa täällä. Ihan omaa tyhmyyttäsi koko soossi. Revi siitä! - voi, voi
Järki käteen kirjoitti:
Mitä ihmettä lähdet tommosella porukalla liikenteeseen, jos ei pokka pidä. Jäin vähän pinnalle ajatus, että haluat kehua omia tulkin taitojasi ja alentaa muuta porukkaa. Voivoi, kun ilman sinua eivät pärjänneet. Ihan omat ostoksetkin melkein jäivät tekemättä.
Jos tunnet ne tollot kaverisi, valitse matkaseuraksi fiksumpia. Aivan idioottimaista itkeä itse tollojen kanssa suunnittelemansa loman perseelleen menoa täällä. Ihan omaa tyhmyyttäsi koko soossi. Revi siitä!Ei se varmaan mitään kehunu, ku ihan normaaliahan se on että osaa englantia. Minä en ainakaan sellaista kuvaa saanut. Ei pidä kiukutella jos itse ei osaa. Opettele tai tyydy kohtaloosi tollona ummikkona.
Eikä sitä aina etukäteen voi tietää millaisiksi ihmisiksi vanhat kaverit paljastuvat ulkomaanmatkalla, mulle ainakin tuli yllätyksenä mun kaverin itsekäs luonne, joka paljastu vasta reissulla. - Halava
Järki käteen kirjoitti:
Mitä ihmettä lähdet tommosella porukalla liikenteeseen, jos ei pokka pidä. Jäin vähän pinnalle ajatus, että haluat kehua omia tulkin taitojasi ja alentaa muuta porukkaa. Voivoi, kun ilman sinua eivät pärjänneet. Ihan omat ostoksetkin melkein jäivät tekemättä.
Jos tunnet ne tollot kaverisi, valitse matkaseuraksi fiksumpia. Aivan idioottimaista itkeä itse tollojen kanssa suunnittelemansa loman perseelleen menoa täällä. Ihan omaa tyhmyyttäsi koko soossi. Revi siitä!Sinäpä "järki käteen" varsinainen älyn jättiläinen olet! Herää epäilys, että olet tuon häirikköpariskunnan toinen osapuoli tai ainakin heidän lähisukulaisensa. Ei tollasille täysin asiattomille ja kademielisille kommenteille voi kuin nauraa, joten =DDDDDDDDDDD!!!!!!!!!!!
- Bald Bastard
Vähän jotain rotia. Ei tainnut ihan lomasta mennä, rentoutumis tarkoituksessa. Olisitte vaikka juonnu koko loman. Ei vanhat nimittäin jaksa. Kaikista helpoimmalla olisi päässyt kun olisitte sanoneet suoraan. Tehän olitte lähteneet viettämään kahdestaan ks. lomaa?
- Kaksin
Kokemuksia on meilläkin. Olemme olleet muutaman kerran isolla porukalla omien vähäisten kokemusten takia lomalla kaukoidässä, mutta tänä vuonna uskaltauduimme matkalle ihan vaan kahdestaan. Ja mukavaa oli, kun ei tarvinnut pakkoseurustella muun joukon kanssa, ei odottelua, ei kyselyjä, ei tulkkauksia, ei erimielisyyksiä. Juttuseuraa löytyi aamuisin aulasta ihan tarpeeksi; vaihdettiin kokemuksia ja retkivinkkejä, ja suunniteltiin päivän "työlistaa". Isolla porukalla on toki omat hyvät puolensa, mutta kaksin aina kaunihimpi!
- Oma loma
Joskus on pakko sanoa että itse lomani olen maksanut ja aion viettää sen omilla ehdilla.Jos ei kehtaa niin saa sitä oppaana olla kaikille visukintulle.
- Empa taas...
Kyllä me ihan nelistään sinne matkalle lähdettiin ja ihan sovussa olemme edelleen.Mutta niinkuin joku tossa yllä kirjoitti niin ihminen voi muuttua kun on pois kotoa,väsynyt ja ehkä vähän pelokaskin uudessa ympäristössä.Valitettavasti tätä pariskuntaa emme hirveän hyvin tunne-oisinko rouvan tuntenut noin vuoden....Ajattelimme et siellähän sitä tutustuu paremmin ja mukava heille kun eivät koskaan missään käyneet että oli "kokeneempaa"kaveria matkassa.Että ei kannata "suukoilla"(tarkoittaa räkyttämistä).Mähän kerroin et juuri ja juuri tulen englannilla toimeen,ja kädet avuksi niin pärjää.En todellakaan voi leuhkia englannin taidoillani.Se siitä ja pussi kiinni.Aurinkoista kevättä kaikille!!!!
- ettei ollut
ajatellut työskennellä tulkkina lyhyen lomansa aikana, mutta jos tuntipalkasta sovitaan, niin voisihan sitä yhden päivän ehkä. Ja vaadi maksamaan etukäteen.
- Omatoimituristit
Meidän matkaamme kukaan ei ole pilannut. Me sen sijaan ilmeisesti pilasimme...
Lähdimme kerran laivaretkelle, jonka päätepisteessä oli rantajuhla syömisineen, juomineen ja ohjelmineen.
Kokoontuessamme lähtöpaikkaan kävi ilmi, ettei suomenkielinen opas tule mukaamme. Silloin muuan naishenkilö ilmoitti vapaaehtoisesti, ettei ollut mitään hätää. Hän osasi englantia ja hoitelisi kyllä tarvittavat tulkkaukset.
Perillä valittiin arvalla jokaisesta kansallisuudesta kolme pariskuntaa herra ja rouva Robinson -kisaan. Meidänkin kohdallemme osui "voittoarpa".
Tanssi-, laulu- ja monen muun kisan lisäksi parien piti esittäytyä ja vastata muutamiin kysymyksiin itsestään ja perheestään.
Nyt oli sitten tulkin paikka. Kaksi pariskuntaa ei puhunut muuta kuin suomea. Ensimmäisen parin nainen tulkkasi tärkeän näköisenä, mutta haastattelun päätyttyä hän kävi narisemassa, että hän oli lomalla, joka nyt menee pilalle, kun hän joutuu tulkkaamaan kielitaidottomille. Toisenkin parin esittelyn hän narinansa jälkeen armollisesti ilmoitti kääntävänsä juuri, kun olin aikonut tarjoutua tehtävään.
Sitten tuli meidän vuoromme, ja daami tiuskaisi, että nopeasti sitten, että hän pääsee vihdoinkin maksamalleen lomalle!
Ilmoitimme tyynesti, ettei tulkkia tarvita. Daami tuhahti halveksivasti, että tuskin siitä mitään tulee, mutta jos ei apu kelpaa, ei tarvitse myöhemmin rukoilla.
Silloin minuun meni piru! Esittelin meidät saksaksi ja englanniksi. Silloin ruotsalaiset alkoivat kiljua että på svenska, på svenska. Onnistuihan sekin tyydyttävästi. Suomalaisryhmä applodeerasi, ja joku huusi, että olisi mukava kuulla sama litania suomeksikin!
Kilpailussa sijoituimme kakkosiksi. Palkintona oli valtava kuohuviinipullo, josta jakelimme onnittelijoille niin kauan kuin siitä tippakin herui.
Olisimme tarjonneet vapaaehtoiselle tulkillekin, mutta hän murjotti jossakin sivummalla. Vasta paluumatkalla hän avasi suunsa ja ilmoitti vaativansa matkarahat takaisin, koska hän oli joutunut toimimaan kielitaidottoman ryhmän tulkkina!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62453- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561191- 521095
- 1131092
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60892