PS3 floppaa

Ensinnäkin, en ole Mikkisoftan fanboy vaikka omistankin Xboxin. Konsolihyllystäni löytyy molempien Xboxien lisäksi myös PS1 ja PS2, todennäköisesti ostan myös PS3:n kun sen hinta puolittuu. Ja silti aion konsolin ostaa, vaikka onkin varmaa että PS3 tulee floppaamaan.

Sonylla on katkeria oppitunteja historiassaan vastaavista aiheista, mutta on kumma ettei yritys millään halua ottaa näistä opikseen. Kaukaisemmasta historiasta muistamme Betamax vs. VHS taistelun, jonka Sony hävisi. Lähempää löytyy taas tismalleen sama tilanne jota Sony on nyt uudelleen kokemasssa: PSP.

PSP on erinomainen konsoli, joka löytyy myös omasta konsolikokoelmastani. Sinänsä onkin sääli että PSP floppasi, mutta se ei tullut kenellekään yllätyksenä. Aivan kuten en usko PS3:n floppaamisen yllätävän kohta ketään. PSP tuli suurinpiirtein samaan aikaan markkinoille kilpailijansa Nintendo DS:n kanssa. PSP oli teknisesti edistyneempi konsoli kuin DS, ja vaikka sillä oli taustallaan Sonyn Playstation brändi ja laitteella pystyi tekemään muutakin kuin pelaamaan pelejä, pieksi DS silti PSP:n 10-0.

Miksi? Syyt ovat seuraavat:

Ensinnäkin PSP:n julkaisuhinta oli täysin pielessä. Euroopan julkaisussa PSP maksoi lähes 300 euroa, mikä oli kaksi kertaa enemmän kuin Nintendo DS:n julkaisuhinta 150 e. Kuullostaako tutulta? Xbox 360 (350 e) vs. PS3 (700 e)?

Pleikka fanit toki ryntäsivät alkujaan kauppoihin ja maksoivat tuon naurettavan summan PSP:stä. Myynti alkoi kuitenkin hiipumaan, ja pahin ongelma oli pelien myynnin todella pieni volyymi. UMD elokuvaformaatti oli PSP:n oma proprietory media, jonka piti nostaa PSP:n myynti taivaisiin. Sony ajatteli leffafriikkien ostavan PSP:n pelkästään taskussa kulkevaksi mediatoistimeksi, ja normaali kuluttajien kiinnostuksen kasvavan UMD elokuvien tuoman lisäarvon vuoksi.

Toisin kävi tämänkin kanssa. Kukaan ei halunnut satsata UMD elokuviin, koska heillä oli jo DVD-soitin kotona. Jos haluasi katsoa leffaa, senkus osti/vuokrasi DVD:n ja laittoi sen kotona odottavaan DVD-soittimeen sisälle. Ihmisillä ei ollut _tarvetta_ eikä kiinnostusta UMD-elokuville. Ne jotka halusivat kannettavaa mediatoistinta, ostivat siihen tarkoitetun kannettavan DVD-soittimen. Siihen kävi samat levyt jotka löytyi valmiiksi kuluttajien kirjahyllyistä.

Sama koskee taas Blu-raytä. Peruskuluttajat eivät näe saavuttavansa mitään hyötyä Blu-ray soittimesta, vaan päinvastoin. Nyt he joutuvat pakotettuina maksamaan Blu-rayn olemassaolosta. Microsoft vetää kieltämättä tässä pidemmän korren oikealla hinnoittelullaan ja valinnan vapaudella. Heidän HD DVD soitin on sopivan hintainen, ja sen ostavat vain ne jotka oikeasti ovat HD elokuvista kiinnostuneet.

Viimeisenä aiheena, mikä koitui PSP:n kuolemaksi oli itse pelien sisältö. PSP:lle julkaistut pelit olivat lähes poikkeuksetta jatko-osia tai vanhojen pelien uudelleen porttauksia PSP:lle. Todelliset uudet ja innovatiiviset hittipelit uupuivat kokonaan, ja sama on taas jäämässä PS3:n kohtaloksi. Xboxin tarjonta tuntuu olevan monipuolisempaa ja tuoreempaa. Sille löytyy enemmän todellisia hittipelejä jotka vetävät ostajat kauppoihin, ja lisää on koko ajan tulossa.

Sonyn kannalta paha takaisku on myös pelikehittäjien etumatka alustan tuntemuksessa. Vaikka kehittäjät kuinka tukevat nyt PS3:a, on kylmänä tosiasiana se, että heillä on aina vuoden etumatka Xbox 360:n pelien optimoimisesta.

Nyt Sonylle olisikin tärkeintä saada vaastaavia pelejä linjaansa, tietenkin mielellään PS3 Exclusivena, jolloin saataisiin uusia konsolinostajiakin. Markkinat kaipaavat Gran Turismo 5:n kaltaista magneettia, joka todella laittaisi ostajat liikkeelle.

Ikävä kyllä GT 5:n julkaisupäivää ei ole kenelläkään tiedossa, ja se tulee todennäköisesti aikaisintaan 2008/2009 markkinoille. Samahan kävi myös PSP:n kanssa. Gran Turismo 4 Mobilen julkaisua PSP:lle olen itse odottanut jo pitkään. Sonyhan ilmoitti GT4M:n olevan kehitteillä jo _ennen_ kuin itse PSP tuli markkinoille. Taisi olla tuossa 2004 loppuvuodesta, eikä julkaisupäivää ole vieläkään asetettu...

Mutta PS3:n kuitenkin ostan, kunhan hinta laskee. Viime syksynähän PSP:n hinta puolitettiin 149 euroon, jolloin itsekin laitteen ostin. Ja tyytyväinen siihen olen ollut.

Eniten tilanteessa ärsyttää Sonyn jääräpäisyys. Heidän ekonominsa eivät vain ymmärrä markkinataloutta, vaikka ovat jo monta oppituntia kokeneet kantapään kautta.
191260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Pelkkä fanipoikien tuki ei riitä alkuunkaan tekemään konsolista menestystä. Sonylla on edessään todella vaikeat ajat kun pieni- ja keskituloiset kotitaloudet/lapsiperheet eivät olekaan valmiita suinpäin irroittamaan 750-900 euroa jo ennestään tiukasta budjetistaan lelun hankintaan. Etenkin kun parempia ja halvempia vaihtoehtojakin on, toisin kuin 7 vuotta sitten.

Hintaakin on Sonyn hieman hankala pudottaa kun tuollakin hinnalla jokaisesta myydystä konsolista tulee takkiin ainakin parisataa euroa.

Äänestä
  • PS3:sta on tulossa myös halvempi malli 20 Gt:n kiintolevyllä! Se on n.100€ halvempi kuin nyt myynnissä oleva.

    Äänestä

  • Blu-Ray! kirjoitti:

    PS3:sta on tulossa myös halvempi malli 20 Gt:n kiintolevyllä! Se on n.100€ halvempi kuin nyt myynnissä oleva.

    Se on ollut tulossa viime marraskuusta asti, mutta vieläkään sitä ei voi ostaa mistään. Tuskinpa sitä edes valmistetaan enää, koska se on n. 65 dollaria tappiollisempi kuin 60Gt malli.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Se on ollut tulossa viime marraskuusta asti, mutta vieläkään sitä ei voi ostaa mistään. Tuskinpa sitä edes valmistetaan enää, koska se on n. 65 dollaria tappiollisempi kuin 60Gt malli.

    mutta ikävä kyllä 100 euron pudotus ei vieläkään tee PS3:sta tarpeeksi kilpailukykyistä keskiverto kuluttajaperheelle.

    20 Gt malli yksi peli mahdollisesti toinen ohjain nostavat kokonaishinnan kuitenkin 700 euron tienoille.

    Mikkisoftalla taas on Xbox 360:n hinnassa pudottamisen varaa, ja tämä pudotus tulla näkemään lähiaikoina. Viime kuussa brittiläisellä suurella elektroniikkaketjulla oli suuri kampanja, jossa Xbox 360 Premium -mallia myytin Coren hinnalla. Kyseinen elektroniikkaketju myi myös edellistä Xboxia tarjoushintaan juuri ennenkuin sen hintaa laskettiin maailmanlaajuisesti. Suurena ketjuna se saa alennukset valmistajalta ensimmäisten joukossa.

    Viime kuussa Steve Balmer, Microsoftin toimitusjohtaja, vihjaili Xbox 360:n hinnan putoavan "lähitulevaisuudessa".

    Äänestä

  • halvempi malli kirjoitti:

    Peruskeskivertoperhe ostaa tai on ostanut sen PS2:n. Ja odottelee kunnes PS3:n hinnat on laskenut sopivalle tasolle.

    Microsoft on mokannut ajoituksensa, tuonut vääränlaisen tuotteen väärään aikaan markkinoille. XB360 ei tarjonnut oikein mitään uutta ja ei pärjännyt kilpailussa PS2:lle. Nyt taas tuote on auttamatta vanhentunut verrattuna PS3:een. He yrittävät nyt muokata xboxista kilpailukykyistä tuomalla uusia versioita xboxista myyntiin. Hinta onkin sitten samalla tasolla PS3:n kanssa (hddvdn ja kovalevyn kanssa). Tämä tuskin tulee menestymään hyvin markkinoilla, markkinointi tulee olemaan erityisen vaikeaa PS3:n etulyöntiasemaa vastaan.

    Lisäksi pelintekijöille tilanne tulee olemaan todella ongelmallinen johtuen useista eri tuotekonfiguraatioita. Mille niistä peli suunnataan ja optimoidaan?

    Äänestä

  • on kunnossa kirjoitti:

    Xbox 360 Premium = 349 euroa
    HD DVD-asema = 174 euroa

    Kyllä tuosta ihan yhteenlaskettuna tulee 523 euroa. Halvimmillaan PS3:a olen nähnyt myytävän hintaan 659 e. Eroa siis 136 euroa, ja sillä saa jo vaikka mitä. ;)

    Entäpä kun 360:n hinta laskee piakkoin? Ero kasvaa jo huimaksi, vaikka hankkisi HD DVD-aseman 360:n mukana. Väitän myös ettei moni siihen tule vielä satsamaan, koska eivät usko siitä hyötyvän. Tämä vain kasvattaa MS:n asiakkaita, koska ilman HD DVD:tä 360:n ja PS3:n hintaero on jo nyt kaksinkertainen.

    Mielestäni MS:n HD DVD-asema on huomattavasti monikäyttöisempi kuin PS3:n sisäänrakennettu Blu-ray. Erillisen HD DVD-aseman voi laittaa kiinni myös läppäriin ja katsella leffoja siinä.

    Kummanlainen väärä tuote tämä 360 on, kun myy selvästi PS3:a enemmän vaikka on väärään aikaan markkinoille tullut ja jo vanhentunut...

    Oletko nähnyt samaa peliä pyörimässä PS3:lla ja 360:llä rinnakkain? Minä olen. CoD3 nykii isoissa kohtauksissa jumalattomasti PS3:lla, ja etenkin pelattavuus oli Xboxilla huomattavasti parempi. Grafiikoissa ei ollut eroa.

    Tämähän on hyvin tyypillistä uudelle alustalle, ja on vain odotettava että kehittäjät oppivat valjastamaan PS3:n potentiaalin paremmin.

    Edelleenkin sanon näin: molemmat ovat hyviä tuotteita. Xboxin omistan jo, ja PS3:n ostan heti kun hinta puolittuu nykyisestä. PS3 ei vain ole nykyisellä hinnoittelullaan kilpailukykyinen ja se tulee auttamatta floppaamaan pahasti ellei Sony rationalisoi hintalappujaan.

    Niin, ei ole oikein kuluttajia kohtaan, että yhtäkkiä alkaa ilmestyä uusia X-Box-versioita. Mahtaa boksin jo hankkineita vit... suututtaa. Mutta sellainen lafka Microsoft on. Konsoleiden ei ole tarkoitus vanheta puolessatoista vuodessa, tätä Microsoft ei ole ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Näinköhän kirjoitti:

    Kyllä minä ostan kunnon soittimen erilliseksi soittimeksi, enkä jotain puolivillaista kytkyasemaa. PS3n hinta-laatusuhde on kohdallaan. Blue-Ray on markkinajohtaja ja sen saa edullisesti markkinoiden tehokkaimman konsolin kanssa.

    Hinta ei estänyt PS3 tulemasta Britannian myydyimmäksi konsoliksi. Pelinkehittäjät ovat huomanneet varmasti asian myös, konsolissa on paljon potentiaalia markkinoille.

    Äänestä

  • Näinköhän kirjoitti:

    Xbox 360 Premium = 349 euroa
    HD DVD-asema = 174 euroa

    Kyllä tuosta ihan yhteenlaskettuna tulee 523 euroa. Halvimmillaan PS3:a olen nähnyt myytävän hintaan 659 e. Eroa siis 136 euroa, ja sillä saa jo vaikka mitä. ;)

    Entäpä kun 360:n hinta laskee piakkoin? Ero kasvaa jo huimaksi, vaikka hankkisi HD DVD-aseman 360:n mukana. Väitän myös ettei moni siihen tule vielä satsamaan, koska eivät usko siitä hyötyvän. Tämä vain kasvattaa MS:n asiakkaita, koska ilman HD DVD:tä 360:n ja PS3:n hintaero on jo nyt kaksinkertainen.

    Mielestäni MS:n HD DVD-asema on huomattavasti monikäyttöisempi kuin PS3:n sisäänrakennettu Blu-ray. Erillisen HD DVD-aseman voi laittaa kiinni myös läppäriin ja katsella leffoja siinä.

    Kummanlainen väärä tuote tämä 360 on, kun myy selvästi PS3:a enemmän vaikka on väärään aikaan markkinoille tullut ja jo vanhentunut...

    Oletko nähnyt samaa peliä pyörimässä PS3:lla ja 360:llä rinnakkain? Minä olen. CoD3 nykii isoissa kohtauksissa jumalattomasti PS3:lla, ja etenkin pelattavuus oli Xboxilla huomattavasti parempi. Grafiikoissa ei ollut eroa.

    Tämähän on hyvin tyypillistä uudelle alustalle, ja on vain odotettava että kehittäjät oppivat valjastamaan PS3:n potentiaalin paremmin.

    Edelleenkin sanon näin: molemmat ovat hyviä tuotteita. Xboxin omistan jo, ja PS3:n ostan heti kun hinta puolittuu nykyisestä. PS3 ei vain ole nykyisellä hinnoittelullaan kilpailukykyinen ja se tulee auttamatta floppaamaan pahasti ellei Sony rationalisoi hintalappujaan.

    PS3:n halvempi malli asettunee samoihin hintoihin xbox hddvd:n kanssa.

    Mitä tulee hintojen laskuun, molempien hinnat kyllä laskevat ajan myötä.

    HDDVD:n monikäyttöisyyttä rajoittaa kyllä pahasti se, jos se jää (kuten nyt näyttäisi tapahtuvan) blurayn jalkoihin unohdettuna teknologiana.

    Äänestä

  • flopsoft kirjoitti:

    Niin, ei ole oikein kuluttajia kohtaan, että yhtäkkiä alkaa ilmestyä uusia X-Box-versioita. Mahtaa boksin jo hankkineita vit... suututtaa. Mutta sellainen lafka Microsoft on. Konsoleiden ei ole tarkoitus vanheta puolessatoista vuodessa, tätä Microsoft ei ole ymmärtänyt.

    että se saisi vanhemman boxin näyttämään ikälopulta?

    isompi kiintolevy, hiljaisempi dvd asema, musta väritys ja HDMI liitäntä eivät tee koneesta mitään xbox 3:sta

    Sama homma kuin ps2:n slim malli, tai sitten ne eriväriset mallit tai kiintolevylliset mallit tai sitten tää, kenties???:

    http://www.psx.sony.co.jp/

    Mitähän se sonykin oikein ajatteli...
    Valkoinen ps2 jossa oli iso kiintolevy ja nauhoittava dvd asema...
    Toi on sitten myynnissä vain japanissa kun ovat niin sulkeutuneita.

    Äänestä

  • mitä niin erilaista tuossa on kirjoitti:

    vaaleanpunainen. Aika SExy ha hahaa.

    http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/7871.cfm

    Äänestä

  • mitä niin erilaista tuossa on kirjoitti:

    että se saisi vanhemman boxin näyttämään ikälopulta?

    isompi kiintolevy, hiljaisempi dvd asema, musta väritys ja HDMI liitäntä eivät tee koneesta mitään xbox 3:sta

    Sama homma kuin ps2:n slim malli, tai sitten ne eriväriset mallit tai kiintolevylliset mallit tai sitten tää, kenties???:

    http://www.psx.sony.co.jp/

    Mitähän se sonykin oikein ajatteli...
    Valkoinen ps2 jossa oli iso kiintolevy ja nauhoittava dvd asema...
    Toi on sitten myynnissä vain japanissa kun ovat niin sulkeutuneita.

    Kuinka monta vuotta PS2n ilmestymisen jälkeen tuo slim-malli tuli markkinoille? Niinpä, Microsoft on paniikissa.

    Äänestä

  • mitä niin erilaista tuossa on kirjoitti:

    että se saisi vanhemman boxin näyttämään ikälopulta?

    isompi kiintolevy, hiljaisempi dvd asema, musta väritys ja HDMI liitäntä eivät tee koneesta mitään xbox 3:sta

    Sama homma kuin ps2:n slim malli, tai sitten ne eriväriset mallit tai kiintolevylliset mallit tai sitten tää, kenties???:

    http://www.psx.sony.co.jp/

    Mitähän se sonykin oikein ajatteli...
    Valkoinen ps2 jossa oli iso kiintolevy ja nauhoittava dvd asema...
    Toi on sitten myynnissä vain japanissa kun ovat niin sulkeutuneita.

    kauemmin myynnissä kuin puolivuotta, ennenkuin tuo tapahtui.

    Äänestä

"Sinänsä onkin sääli että PSP floppasi, mutta se ei tullut kenellekään yllätyksenä. Aivan kuten en usko PS3:n floppaamisen yllätävän kohta ketään."

Suora vertailu käsikonsolibisneksen ja konsolibisneksen välillä ei ole mahdollista. Markkinatilanne on aivan erilainen ja käsikonsolibisnestä dominoi Nintendo. Sonylla on vahva brändi konsolibisneksessä. PSP on pärjännyt toistaiseksi parhaiten käsikonsolibisneksessä Nintendon haastajana.

"Sama koskee taas Blu-raytä."

Väite on ongelmallinen. Betamax ja UMD eivät millään tavalla sido saati määritä menneisyydestä Blue-Rayn menestymistä. Blue-Ray on jo päihittänyt HD DVDn myyntitilastoissa, eikä muutosta tällä rintamalla ole odotettavissa. Blue-Rayn suosio tulee ainoastaan kasvamaan kunhan perässä laahaavat eurooppalaiset ottavat teräpiirtoteknologian omakseen.

Unohdat sopivasti, että pitkälti PS2n ansiosta DVD löi itsensä läpi. Tämä kertookin tulkintasi valikoivuudesta.

"Vaikka kehittäjät kuinka tukevat nyt PS3:a, on kylmänä tosiasiana se, että heillä on aina vuoden etumatka Xbox 360:n pelien optimoimisesta."

Millä perusteella vuoden etumatka säilyy aina tavoittamattomana? PS3 on vaikeampi ohjelmoida, sitä ei kiistä kukaan. Tämä ei tarkoita, että pelinkehittäjät eivät oppisi sitä käyttämään. Sony on jo tuonut uuden ohjelmointipaketin markkinoille. Ero otetaan kiinni ja ohitetaan.

"Xboxin tarjonta tuntuu olevan monipuolisempaa ja tuoreempaa"

Ja samat pelit löytyvät PClle.

Äänestä
  • Ensinnäkin: PC:tä on aivan turha sotkea tähän keskusteluun.

    Käsikonsolibisnes on toki hieman eri maailmansa, mutta puitteet ovat kuitenkin huomatavasti samat kuin konsolipuolella. PSP & PS3 skenaario on huomattavan samanlainen. PSP tuotiin aggressiivisesti markkinoille, laite oli hieno, näyttö upea ja rauta tehokasta. Saatiin jopa nimekkäiden pelien jatko-osia alustalle. Silti laite floppasi, suurimmaksi osaksi ylimitoitetun hintalapun vuoksi. Puolet halvemmalla lähtöhinnalla PSP olisi saanut paljon suuremman jalansijan käsikonsolibisneksessä ja varmasti pystynyt horjuttamaan Nintendon asemaa. Viime syksyinen hinnan lasku näkyi välittömänä laitemyynnin lisäyksenä. Väitän myös, että mikäli PSP:n homebrew scene ei olisi muodostunut niin aktiiviseksi, olisi itse laitteita myyty puolet nykyistä vähemmän.

    "Unohdat sopivasti, että pitkälti PS2n ansiosta DVD löi itsensä läpi. Tämä kertookin tulkintasi valikoivuudesta."

    PS2 varmasti edesauttoi DVD-elokuvien myyntiä, muttei ollut yksin vastuussa DVD:n menestyksestä formaattina. Tämän takasivat edulliset stand-alone soittimet jotka kuluttajat pystyivät kaappaamaan matkaansa Anttilan hyllyltä sadalla eurolla. Xboxin HD DVD-soitin on ensimmäinen _edullinen_ stand-alone toistimen tapainen, joka varmasti vaikuttaa myös HD DVD:n menestykseen. Myös tietokonevalmistajat ovat alkaneet sovittamaan edullisia, noin 100 euron hintaisia HD DVD asemia uusiin koneisiin. Blu-ray asemia en ole vielä nähnyt, ja stand-alone soittimet pyörivät PS3:n hinnoissa tai korkeammalla.

    "HDDVD:n monikäyttöisyyttä rajoittaa kyllä pahasti se, jos se jää (kuten nyt näyttäisi tapahtuvan) blurayn jalkoihin unohdettuna teknologiana."

    Toki moni jaksaa rummuttaa vanhaa legendaa Betamaxin häviämisestä pornoteollisuuden siirryttyä Sonyn kiellon vuoksi VHS:n leiriin. Sama tilanne on nyt Blu-rayn kanssa, mutta tämän vaikutuksesta tilanteeseen en itse ota kantaa.

    Silti vastakkainasettelujen aika ei ole ohitse, ja formaattisota tulee jatkumaan vielä toistaiseksi. Tässä vaiheessa on aivan turha julistaa näiden välillä voittajia, aivan kuten konsolimarkkinoillakin. Mutta puhe onkin siitä, että jos nykymeno ei muutu tulee lopullinen voittaja olemaan Nintendo ja häviäjä Sony, Microsoftin sijoittuessa välimaastoon. Wii ei itseäni ole kiinnostanut, mutta ei siitä sen enempää, pysytellään nyt vain kahdessa jälkimmäisessä.

    "Kyllä minä ostan kunnon soittimen erilliseksi soittimeksi, enkä jotain puolivillaista kytkyasemaa. PS3n hinta-laatusuhde on kohdallaan. Blue-Ray on markkinajohtaja ja sen saa edullisesti markkinoiden tehokkaimman konsolin kanssa."

    Ja tämä vain kärjistää Xboxin ja PS3:n hintaeroa.

    "Mitä tulee hintojen laskuun, molempien hinnat kyllä laskevat ajan myötä."

    Varmasti. Sony myy tällä hetkellä PS3:a raskaasti tapiollisena, kun taas jokainen myyty Xbox tuottaa nykyisin Microsoftille voittoa. Mikkiksellä on hinnanleikkaukseen erinomaiset mahdollisuudet jo nyt. Alkuperäisen Xboxin kanssa Mikkisen strategia oli pitää myyntihinta aina melkoisen lähellä koknaisvalmistushintaa. Tämän vuoksi näimme Xboxin hinnanalennuksia usein, ja tulemme varmasti näkemään 360:n leikkauksen pian. Jos katsot Saksalaisten verkkokauppojen sivuja, näet monessa Premium paketin hinnan olevan jo nyt 295 e.

    "Millä perusteella vuoden etumatka säilyy aina tavoittamattomana? PS3 on vaikeampi ohjelmoida, sitä ei kiistä kukaan."

    Siinähän perustelet juuri itse tämän.

    a) PS3 on vaikeampi kehitysalustana
    b) Xboxin raudasta on kehittäjillä jo vuoden kokemus
    c) Xbox muistuttaa alustana PC:tä. Kehitystyö on "tuttua" ja porttaukset PC -> 360 välillä helpompia kuin PS3:lle, mikä alentaa kustannuksia. Tätä nähtiin jo alkuperäisen boxin kanssa.

    Miten kehittäjät voivat saadan etumatkan kiinni ja mennä siitä ohitse, kun PS3:lle on yksinkertaisesti vaikeampi koodata pelejä?

    Uskokaa nyt: ei PS3 huono ole, mutta Sonyn myyntistrategia on. Näin ei markkinoita tulla valtaamaan, ja siitä kärsivät ennenkaikkea PS3-omistajat. Markkinoilla menestyminen taas vaikuttaa suorasti pelien laatuun: mitä vähemmän asiakkaita, sitä vähemmän pelistudiot viitsivät alustaan satsata. Katsokaa vaikka PSP:tä.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Ensinnäkin: PC:tä on aivan turha sotkea tähän keskusteluun.

    Ensinnäkin on oleellista huomauttaa selvästä ristiriidasta tekstissäsi. Sanot:

    "Ensinnäkin: PC:tä on aivan turha sotkea tähän keskusteluun."

    Ja sitten sanot:

    "c) Xbox muistuttaa alustana PC:tä. Kehitystyö on "tuttua" ja porttaukset PC -> 360 välillä helpompia kuin PS3:lle, mikä alentaa kustannuksia."

    Näin tuot esiin esittämäni pointin: Boxin pelit löytyvät PCltä ja kun loppuvuodesta julkaistaan uuden polven grafiikkakortteja samoilla ominaisuuksilla, joita boxissa on tähän mennessä ollut "yksinoikeudella", niin jokainen hifistikin voi siirtyä PCllä pelailemaan Boxin pelejä paremmalla grafiikalla.

    Ne, jotka haluavat pelata konsolia, hankkivat wiin ja PS3n.

    "Käsikonsolibisnes on toki hieman eri maailmansa--"

    Aivan totta. Hienoa, että myönnät tämän. Siksi vertailu on täysin mahdotonta ja puhutaan eri asioista. En kiistele näin itsestäänselvästä asiasta.

    "Xboxin HD DVD-soitin on ensimmäinen _edullinen_ stand-alone toistimen tapainen"

    "Betamax"

    HD DVDn tilanne on toinen samanlainen itsestäänselvyys, jota myyntitilastojen valossa ei voi ohittaa kuin peelo tai itselleen valehteleva ihminen.

    Sama koskee virheellisten yhtäläisyyksien rakentamista sellaisten asioiden, jotka eivät ole vertailukelpoisia, välille. Mutta satuile ihmeessä, jos se helpottaa oloasi.

    Myös Microsoft ymmärtää tilanteen, eikä uskalla laittaa markkinoille boxia, jossa olisi valmiiksi HD DVD-soitin. Toinen syy varmasti on, että se saisi boxinsa jo hankkineet raivostumaan ja osoittaisi, että Microsoft ei ole ajatellut asiaa loppuun saakka (yllätys, yllätys: katsokaa vaikka Vistaa).

    "Ja tämä vain kärjistää Xboxin ja PS3:n hintaeroa"

    PS3n hyväksi. Markkinoilla ei ole konsolia, jonka hinta-laatusuhde olisi näin hyvä. Hyvä uutinen on, että PS3 tulee tästä vain halpenemaan. Boxin ostaneiden on aika harkita nyt boxinsa myymistä ja PS3n hankkimista. Boxi on nähty ja koettu, nyt on seuraavan sukupolven aika.

    "Miten kehittäjät voivat saadan etumatkan kiinni ja mennä siitä ohitse, kun PS3:lle on yksinkertaisesti vaikeampi koodata pelejä? "

    Helposti, opettelemalla käyttämään PS3ea. Ero tulee lähitulevaisuudessa merkittävästi tasaantumaan. Et tarjonnut mekanismia, joka pystyisi pitämään grafiikkaerot ennallaan koko nykyisen konsolisukupolven ajan. Sellaistahan ei tietenkään ole. ;)

    Sony teki kyllä mielestäni virheen tässä, sen olisi tullut tehdä helposti ohjelmoitava konsoli, mutta se korjaantuu ajan kanssa.

    "Uskokaa nyt"

    Nämä eivät ole x-box-fanipoikien uskon asioita.

    Äänestä

  • PS3sta tulee FLOPPI arvaan pelkkä FLOPPI

    Äänestä

Microsoftilla floppasi kumpikin konsoli ja sinä täällä saarnaat kun mooses sonystä.

Äänestä
  • Matti Nykäsiä oikein sikiää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikävä kyllä kirjoitti:

Ensinnäkin, en ole Mikkisoftan fanboy vaikka omistankin Xboxin. Konsolihyllystäni löytyy molempien Xboxien lisäksi myös PS1 ja PS2, todennäköisesti ostan myös PS3:n kun sen hinta puolittuu. Ja silti aion konsolin ostaa, vaikka onkin varmaa että PS3 tulee floppaamaan.

Sonylla on katkeria oppitunteja historiassaan vastaavista aiheista, mutta on kumma ettei yritys millään halua ottaa näistä opikseen. Kaukaisemmasta historiasta muistamme Betamax vs. VHS taistelun, jonka Sony hävisi. Lähempää löytyy taas tismalleen sama tilanne jota Sony on nyt uudelleen kokemasssa: PSP.

PSP on erinomainen konsoli, joka löytyy myös omasta konsolikokoelmastani. Sinänsä onkin sääli että PSP floppasi, mutta se ei tullut kenellekään yllätyksenä. Aivan kuten en usko PS3:n floppaamisen yllätävän kohta ketään. PSP tuli suurinpiirtein samaan aikaan markkinoille kilpailijansa Nintendo DS:n kanssa. PSP oli teknisesti edistyneempi konsoli kuin DS, ja vaikka sillä oli taustallaan Sonyn Playstation brändi ja laitteella pystyi tekemään muutakin kuin pelaamaan pelejä, pieksi DS silti PSP:n 10-0.

Miksi? Syyt ovat seuraavat:

Ensinnäkin PSP:n julkaisuhinta oli täysin pielessä. Euroopan julkaisussa PSP maksoi lähes 300 euroa, mikä oli kaksi kertaa enemmän kuin Nintendo DS:n julkaisuhinta 150 e. Kuullostaako tutulta? Xbox 360 (350 e) vs. PS3 (700 e)?

Pleikka fanit toki ryntäsivät alkujaan kauppoihin ja maksoivat tuon naurettavan summan PSP:stä. Myynti alkoi kuitenkin hiipumaan, ja pahin ongelma oli pelien myynnin todella pieni volyymi. UMD elokuvaformaatti oli PSP:n oma proprietory media, jonka piti nostaa PSP:n myynti taivaisiin. Sony ajatteli leffafriikkien ostavan PSP:n pelkästään taskussa kulkevaksi mediatoistimeksi, ja normaali kuluttajien kiinnostuksen kasvavan UMD elokuvien tuoman lisäarvon vuoksi.

Toisin kävi tämänkin kanssa. Kukaan ei halunnut satsata UMD elokuviin, koska heillä oli jo DVD-soitin kotona. Jos haluasi katsoa leffaa, senkus osti/vuokrasi DVD:n ja laittoi sen kotona odottavaan DVD-soittimeen sisälle. Ihmisillä ei ollut _tarvetta_ eikä kiinnostusta UMD-elokuville. Ne jotka halusivat kannettavaa mediatoistinta, ostivat siihen tarkoitetun kannettavan DVD-soittimen. Siihen kävi samat levyt jotka löytyi valmiiksi kuluttajien kirjahyllyistä.

Sama koskee taas Blu-raytä. Peruskuluttajat eivät näe saavuttavansa mitään hyötyä Blu-ray soittimesta, vaan päinvastoin. Nyt he joutuvat pakotettuina maksamaan Blu-rayn olemassaolosta. Microsoft vetää kieltämättä tässä pidemmän korren oikealla hinnoittelullaan ja valinnan vapaudella. Heidän HD DVD soitin on sopivan hintainen, ja sen ostavat vain ne jotka oikeasti ovat HD elokuvista kiinnostuneet.

Viimeisenä aiheena, mikä koitui PSP:n kuolemaksi oli itse pelien sisältö. PSP:lle julkaistut pelit olivat lähes poikkeuksetta jatko-osia tai vanhojen pelien uudelleen porttauksia PSP:lle. Todelliset uudet ja innovatiiviset hittipelit uupuivat kokonaan, ja sama on taas jäämässä PS3:n kohtaloksi. Xboxin tarjonta tuntuu olevan monipuolisempaa ja tuoreempaa. Sille löytyy enemmän todellisia hittipelejä jotka vetävät ostajat kauppoihin, ja lisää on koko ajan tulossa.

Sonyn kannalta paha takaisku on myös pelikehittäjien etumatka alustan tuntemuksessa. Vaikka kehittäjät kuinka tukevat nyt PS3:a, on kylmänä tosiasiana se, että heillä on aina vuoden etumatka Xbox 360:n pelien optimoimisesta.

Nyt Sonylle olisikin tärkeintä saada vaastaavia pelejä linjaansa, tietenkin mielellään PS3 Exclusivena, jolloin saataisiin uusia konsolinostajiakin. Markkinat kaipaavat Gran Turismo 5:n kaltaista magneettia, joka todella laittaisi ostajat liikkeelle.

Ikävä kyllä GT 5:n julkaisupäivää ei ole kenelläkään tiedossa, ja se tulee todennäköisesti aikaisintaan 2008/2009 markkinoille. Samahan kävi myös PSP:n kanssa. Gran Turismo 4 Mobilen julkaisua PSP:lle olen itse odottanut jo pitkään. Sonyhan ilmoitti GT4M:n olevan kehitteillä jo _ennen_ kuin itse PSP tuli markkinoille. Taisi olla tuossa 2004 loppuvuodesta, eikä julkaisupäivää ole vieläkään asetettu...

Mutta PS3:n kuitenkin ostan, kunhan hinta laskee. Viime syksynähän PSP:n hinta puolitettiin 149 euroon, jolloin itsekin laitteen ostin. Ja tyytyväinen siihen olen ollut.

Eniten tilanteessa ärsyttää Sonyn jääräpäisyys. Heidän ekonominsa eivät vain ymmärrä markkinataloutta, vaikka ovat jo monta oppituntia kokeneet kantapään kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu