Matkustin eilen

junalla. Kyllä tämänpäivän junissa on miellyttävää matkustaa, ne ovat nopeita ja meno on tasaisempaa kuin noissa ilmojen halki lentävissä pikku pörriäisissä, joilla vastaavan matkansa tekevät ne, jotka jotka haluavat matkustaa ahtaammin ja ovat siitä myös valmiita enemmän maksamaan.

Matkanteko oli siis miellyttävää, kunnes se alkoi...

Matkaa oli jäljellä noin tunnin verran kun se pärähti ja piina alkoi. Eräs naismatkustaja vaunuosaston toisessa päässä vastasi soittoon ja sen jälkeen me muut matkustajat saimme kuulla lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Varmistaaksen sen, että muut matkustajat varmasti kaiken kuulevat, niin tämä puhetyöläinen korotti aika ajoin äänensä lähes huutamisen tasolle. Eipä tainnut jäädä mitään muuta kyseisestä ihmisestä tietämättä kuin hänen alapään vaivansa ja viimeisimmät saamansa veneeristen tautien tartunnat.

Olen vakavasti harkitsemassa siirtymässä takaisin pikku pörriäisten käyttöön. Niissä ei ainakaan vielä tarvitse alistua moiseen terroriin.
3400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ärsyttävää tuollainen. Muutenkin yleensäkkin ihmiset jotka puhuu yleisissä paikoissa kovalla äänellä. Onko sitten jotain huomionhakuisuutta? Huh, multa nousee niskakarvat pystyyn ja pakenen paikalta ennen kuin menee hermot.
Junassa nyt ei voi siirtyä, harvvemmin niin paljon tilaa.

Äänestä
  • merkille, että kahden ihmisen puhuessa kasvokkain keskustelu on aivan toisenlaista kuin kännykkäkeskustelu. Luulleeko joku, että että jos toiset eivät näe hänen keskustelukumppaniaan, niin se muodostaa jonkinlaisen yksityisyyden suojan?

    Äänestä

Samaa mieltä: kaukojunissa on kiva matkustaa, mutta kanssamatkustajat voivat kehittää melkoisen ohjelman kailottaessaan kännyihinsä.Eikös ne hiljaiset vaunukokeilut lopetettu, koska kysyntä oli kuitenkin vähäistä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkästä aikaa kirjoitti:

junalla. Kyllä tämänpäivän junissa on miellyttävää matkustaa, ne ovat nopeita ja meno on tasaisempaa kuin noissa ilmojen halki lentävissä pikku pörriäisissä, joilla vastaavan matkansa tekevät ne, jotka jotka haluavat matkustaa ahtaammin ja ovat siitä myös valmiita enemmän maksamaan.

Matkanteko oli siis miellyttävää, kunnes se alkoi...

Matkaa oli jäljellä noin tunnin verran kun se pärähti ja piina alkoi. Eräs naismatkustaja vaunuosaston toisessa päässä vastasi soittoon ja sen jälkeen me muut matkustajat saimme kuulla lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Varmistaaksen sen, että muut matkustajat varmasti kaiken kuulevat, niin tämä puhetyöläinen korotti aika ajoin äänensä lähes huutamisen tasolle. Eipä tainnut jäädä mitään muuta kyseisestä ihmisestä tietämättä kuin hänen alapään vaivansa ja viimeisimmät saamansa veneeristen tautien tartunnat.

Olen vakavasti harkitsemassa siirtymässä takaisin pikku pörriäisten käyttöön. Niissä ei ainakaan vielä tarvitse alistua moiseen terroriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu