, kerroitteko lapsillenne yksityiskohtia avioeronne syistä, ja onkokaan niistä tarpeellista kertoa?
Ja entä muut sukulaiset, annoitteko ymmärtää, että vain hänessä oli vikaa vikaa vikaa..?
Plagioin kyssärin tuosta etusivulta..niinku kai huomasittekin :/
Ja entä muut sukulaiset, annoitteko ymmärtää, että vain hänessä oli vikaa vikaa vikaa..?
Plagioin kyssärin tuosta etusivulta..niinku kai huomasittekin :/
Vastaukset 27
Vanhimmat
ensin!
eronnut, akkaimmeinen olen.
ollut tietoinen.
kyselet?
kyselläkseni, ja yleisestä mielenkiinnosta - eihän tähän ole pakko vastata jos siltä tuntuupi, ei pidä loukkaantua. :)
että jokainen on vähintään kerran eronnut. Kyllä meitä alkuperäiskappaleita omaavia sentään vielä on.
aina perustella kysymyksensä, ootteko todella niin tyhmiä, että ne joilla on alkuperäiskappaleet, jotta kysymys koskisi juuri teitä?
Tollasta perkuleen pilkunnussimista, voi että ja teiän iäs!
eikä olisi ollut niitä lapsiakaan, joille kertoa.
jos kysymystä tarkastelee aivan teoreettiselta pohjalta, pitäisikö kertoa lapsille ja suvullekin kuinka yksityiskohtaisesti eroon johtaneista syistä?
Vaikka voihan ne tietenkin olla jo suurimmalle osalle tiiedossakin,- ainakin sille oman suvun puolelle.
* :) *
tuntuukin, että se suku tietää asiat paremmin, kuin itse osalliset.
Minulle lapsena oli suuri helpotus, kun vanhemmat erosivat. Äiti oli korrekti, mutta isä osani manipuloida minua vuosia omalle, väärälle puolelleen. :(
varmaan lapsen iästä, kuinka helposti hän on toisen vanhemman manipuloitavissa.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi toinen vanhempi aivopesee lasta omalle puolelleen, yleensä se on se loukattu osapuoli, tai sitten se joka on jätetty ikäänkuin omasta mielestää epäoikeudenmukaisin perustein.
Voi olla lapselle traumaattista kuulla pahoja juttuja isästä tai äidista, - lapsihan, yleensä pitää molemmista vanhemmistaan.
Teoreettisena kysymyksenä tarkastellen torjun ajatuksen, että parisuhteen ongelmista olisi kerrottu "oman suvun piirissä" tai edes tuttaville. Ainakin miehen maailmassa sellainen paljastelu olisi ennen kuulumaton riman alitus.
Jokaisessa suhteessa on hiertäviä asioita ja joskus vakavia kriisejä, koska ihmiset eivät ole jatkuvasti avoimia ja itsekkyys on suurin pahe. Ehkä jotain selvittämätöntä on jäänyt jo aivan seurustelun ajalta mieltä painamaan ja kasvanut myrskyksi vesilasissa. Naisten tapa on tallentaa ikäviä kokemuksia, pettymyksen tunteita vuosiksi, ja pöläyttää sitten kaikki kerralla ulos, kun taakkaa on kertynyt tarpeeksi. Miehelle kauhea kokemus, mutta tästäkään mies ei hiisku muille. Yksin kantaa surun sisällään, samoin kuin siitä, jos nainen vieraaseen syliin eksyy. Mies vaiti, ei elämöi sukulaisille, ei työkavereille, niin ja mitään läheisiä ystäviä miehellä ei olekaan. Näin eroon johtanut kriisi on aina yllätys miehen tunteville niin työpaikalla kuin talon pihassa.
Miehenä sanon, että myöskään naisen ei tule viedä yhtä ainoaa moitesanaa miehestään tai suhteesta yhdelle ainoalle suhteen ulkopuoliselle koskaan. Ainoa tilanne, missä ulkopuolista avautumista voi tapahtua, on avioliittoneuvoja, sovittelija, ja hänen eteensä astuvat molemmat yhdessä.
Minä en kertoisi omalle suvulle omista virheistäni ja siten en voisi kertoa liioin kumppanin virheistä, koska yhteinen onnettomuus suhteen kariutuminen aina on. Se vain tapahtuisi ja arvailkoot itse mitä lystäävät.
Lapsille kertominen on vaikeampi määritellä, koska siihen vaikuttaa lasten ikä ja tietenkin se, millaista menoa he ovat kotonaan nähneet. Harvoin kai syvien kriisien aikana puolisot voivat lapsiin nähden elää aivan luontevasti ja normaalisti tai eristää riitelyn kodin seinien ulkopuolelle tai käydä tiukat keskustelut hiljaa silloin kun jälkikasvu vetää sikeitä.
Vanhemmat lapset aistivat jo herkästi epäsovun ja heillä on myös omat vankat käsitykset siitä kumpi on syyllinen ja kumpaan he turvaavat. Tästä en halua kirjoittaa enempää, vaikka tunnen tämän asian niin hyvin, että kokonaisen kirjan saisin siitä aikaan, parisuhteessa olevia itkettämään.
parhaalle ystävättärelleenkään, tuossapa se syy miksi niin monet suomalaiset masentuvat; periaatteella omaa pesää ei paskata.
Ennen vaikka lyijjyä nahkaan :/
vanhempien mielialat, ja kireän ilmapiirin, vaikkei riideltäisikään lasten kuullen - lapset ovat kuin mitäkin ilmapuntareita.
Varmasti niitä kirjoja voisi aika moni kirjoitta, niitä itkettäviä kirjoja - jos ne nyt enää ainakaan itkettäisivät.
voi olla "petturi" ja kertoa ystävättärelleen, kun miehen ymmärtämättömyys oikein jurppii, en siihen osaa sanoa mitään.
Mies ei normaalisti kerro mitään. Ennen vaikka naru kaulaan. Sitä sitten jäävät lapset huuli pyöreänä ihmettelemään. (Kokemusta on)
toinen nainen on sitten miehillä se varaventtiili, kellä sellainen on.
että oman lapseni isä ei ole kertaakaan päässyt manipuloimaan yhteistä lastamme millään tavalla, mitä nyt olen kuullut hänen minusta valehdelleen omassa kotimaassaan uusille ja entisille tuttavilleen. Hän ei ole edes välittänyt ottaa yhteyttä lapseensa, minä sinne aina välillä soitan ja annan lapseni jutella isälleen, minun toimiessani tulkkina, sillä lapsemme oli pikkuinen vielä sieltä muuttaessamme pois. Yhtään kertaa ei ole tullut mieleenikään manipuloida lastani isäänsä vastaan, vaan juuri toisinpäin ja sekin tuloksetta. Isä ei välitä soittaa, maksaa muka rahaa. Lupailee lahjoja lapsellemme, joita ei ole miltein 10 vuoteen tullut ainuttakaan. Siinä minä sitten selittämään että miksei, mutta enää ei usko lapsikaan isänsä ns. unohtavaisuuteen, on jo murrosiässä lapsemme. Argh! Ei olis pitänyt lukea tätä aloitusta. :(
keskustelu aikaan, sillä olen miltein joka asiassa kanssasi erimieltä.
Mies puhuu kyllä suhteistaan muille, niille, joille sen ei pitäs niin pätkääkään kuulua. Olen kuullut sen, olen kokenut sen ja useampaan kertaan, eikä voi sanoa että olen törmännyt ns väärään mieheen, vaan nämä miehet ovat olleet jopa taustoiltaan aivan erilaisia ihmisiä. (tekis mieli laittaa huutomerkki)
Noita "ennenkuulumattomia rimanalituksia" siis on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. (huutomerkki) mies on juuri samankaltainen omien asioiden juoruaja, kuin nainenkin, itseasiassa tiedän miehiä jotka juoruavat omista henkilökohtaisista suhteistaan vielä mieluummin kuin naiset ja juuri niistä epäkohdista suhteissaan (huutomerkki). Noin vain tapahtuu ja miehet ovat yleensä ne, jotka tarttuvat aseisiin, jos jonkin moisiin suhteessaan, joka on lopussa, eikä naiset.
Tuosta lopusta olen samaa mieltä ja saman kasvatuksen ilmeisesti saanut kuin sinäkin "kodin sisäisistä asioista ei puhuta ulkopuolisille, ei ees sukulaisille, mitä täällä sanotaan tai tehdään, se näiden seinien sisäpuolelle jääkööt" (huutomerkki). Näin opetti vanhempani minua,
Mutta näinhän se ei ainakaan nykyään enää mene, eikä tarvitsekkaan aina mennä, varsinkaan, jos suhde on väkivaltainen, on apua etsittävä muualta ja se apu ei välttämättä tuu aina ensimmäiseksi etsittyä avioliittoneuvojilta, vaan tuttavilta ja sukulaisilta.
Tämä on nykypäivää, eikä mies ole siinä yhtään sen erilaisempi kuin nainenkaan.
Argh!
jos se pitää tunteensa itsellään ja vetää narun kaulaan, jättää lapsensa ihmettelemään. Mies silloin se petturi on, näin on muutes juttu!
se taisi olla. Muistan yhden tilanteen kun lapsen sängyn äärellä sanoin, että eroamme. Ei niitä edes kovin mielellään muistele. Oli muutakin isompaa surua siihen aikaan.
Kummankaan puolen suvulle ei kerrottu juuri muuta kuin fakta, että eroamme. Tietysti heitä ihmetytti samoin kuin muitakin, työkavereita, tuttavia...Aikojen, vuosien perästä ehkä tarkemmin tullut puhuttua ja kai se selvisi sitten muutenkin.
Sitä ei voinut oikein tajutakaan kuinka kauan ja varmaan tosissaan ainakin nuorempi uskoi ja toivoi että palaisimme yhteen. Välit olleet koko ajan ihan hyvällä tolalla joka suuntaan.
ohjelman jossa aikuinen kertoi kuinka oli lapsena uskonut vaan että vanhemmat palaavat yhteen, eli ilmeisesti epäusko vanhempien eron lopullisuudesta on yleistä.
Ei kai niitä helppoja eroja olekaan, luulen - tappiohan se on jollain tasolla.
jo on ollut väkivaltaa parisuhteessa,lapset voi jopa olla onnellisia kun vanhemmat erosi.
Ja se onkin koko perheen parhaaksi jos muuta tietä ei ole.
kai se jatkuva epäsopukin rassaa lapsia, ilman väkivaltaakin.
muitten huolia, eikö niissä omissa ole jokaisella tarpeeksi kannettavaa?
Oletko muuten eroamassa tai oletko eronnut joskus ja jäikö montakin lasta huollettavaksi?
tällä hetkellä, yksi puolikas huoli :)
Vaan nyt pitää lähteä huoltaman iltispala ja sitten lisää ...
kertoa lapsille syitä eikä seppiä, eikä suvullekkaan.
Ollaan hyvissä väleissä, mutta vaan niin kauan kun välillämme on matkaa vähintään 20 kilometriä.
Isot lapset tietää kertomattakin ja pienille lapsille riittää että ne tietää syyn olevan muualla kuin lapsissa, jos lapset tuntevat olonsa turvalliseksi ei he enempää tietoa tarvitse.