Olen 27-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Amk-tutkinnon aikoinani suoritin ja muutaman vuoden alan töitä tehneenä olen tullut siihen tulokseen että ei olekaan minun juttuni. Luokanopettaja on ollut salainen toiveammattini jo pikkutytöstä saakka ja nyt omia lapsia saaneena tuo käsitys on vain vahvistunut. Nyt kyselisinkin, löytyykö OKL:ssa opiskelevista pienten lasten vanhempia ja kuinka rankkaa opiskelu on teillä ollut?
Opiskelu & lapset
Mimmu-79
4540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen itse perheellinen, kahden pienen lapsen äiti. En opiskele opettajaksi vaan luen oikeustieteitä.. opiskeleminen onnistuu hyvin, jos motivaatiota riittää. puolison tuki on tietysti tärkeä ja muiden läheisten joilta voi pyytää apua tarvittaessa. jos se on sinun todellinen haaveesi niin mene ja toteuta unelmasi -et tule katumaan jälkeenpäin. Toisaalta lastesi myötä sinulla on jo perspektiiviä ja näkemystä elämästä paljon joita pystyt soveltamaan hyvin myös opnnoissasi. Tsemppiä :)
Opiskelen luokanopettajaksi, en ole äiti, mutta ajattelin silti vastata.
Ekoina opiskeluvuosina on paljon läsnäolopakkoa, mikä voi hankaloittaa lastenhoitoa. Koulua saattaa olla esim. joinakin päivinä viikosta klo 12-16 ja toisina vaikka 8-20. Perheellisen onnistuu kyllä opiskella ja olen huomannutkin, että jotkut heistä ovat valtavan taitavia ja tehokkaita ajan hyödyksi käyttäjiä:) Mutta siis asiani, että lapsille pitää välillä keksimällä keksiä hoitojärjestelyjä, varsinkin jos myös puoliso opiskelee.
Eli jos opiskelet kokopäivätoimisesti, saat lapsillesi päivähoitopaikan. Kun sinulla sattuu olemaanpäiviä, jolloin on vähemmän pakollista läsnäoloa, viet lapset hoitoon ja opiskeletyliopistolla/kirjastossa/kotona. Luet tentteihin, kirjoitat harjoitustöitä ja myöhemmin gradua. En usko etttä on sen kummempaa kuin töissäkäyvienkään elämä. Tietenkin alkuvuosina on enemmän läsnäoloa, ja harjoittelut on tietenkin tehtävä. OPiskelujen kestäessä yleensä pakollista läsnäoloa on vähemmän ja toisaalta voit itse vähän valita mitä kursseja milloinkin suoritat ja näin jakaa aikaasi myös perheelle.
On aikoja jolloin on paljon tekemistä ja aikaa niukalti, muttakohta taas helpottaa.
Itse opiskelin työnohessa ja minulla oli aloittaessani 5 ja 7 vuotiaat lapset. Se oli aika työlästä, kun lasten isästä ei paljon lastenhoitoapua ollut. Parhaina päivinä olin sekä töissä että yliopistolla ja päivät venyivät aamu 8:sta ilta 8:aan. Kokopäiväiseesti opiskellen tuo olisi mennyt heittämällä.
Hei!
Itse aloitin okl:ssä kun lapseni oli vuoden ikäinen, mies reissuhommissa, joten itsekseni olen viikot hoitanut opiskelut ja lapsen (viikonloppuna sitten mieskin kotona). Nyt on enää vuosi jäljellä ja hyvin on mennyt kaiken kaikkiaan. ehkä ensimmäinen vuosi oli minulle monien elämänmullistuksien takia rankka (mutta ei opiskelujen vuoksi). Mutta määräajassa eli neljässä vuodessa tässä aion valmistua, mikä on mielestäni melko hyvin. Kyllä se, että on omia lapsia, antaa tiettyä näkökulmaa ja syvyyttä kasvatustieteen opintoihin, antaa motivaatiota valmistua ajoissa, auttaa käyttämään ajan tehokkaasti jne.