voisiko joku

hohto- romaanin ja elokuvan eroja, edes lyhyesti, olisi paljon apua
10608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Romaani on painettu paperille ja nautitaan silmien välityksellä. Yleensä valossa, kynttilätkin käy tässä tapauksessa hyvin.

Elokuva on kuvattu filmille ja projisoidaan elokuvateatterin valkokankaalle. Katsomiskokemus suoritetaan pimeässä jolloin lisätenhoa tuottaa äänimaailma, joka rakentuu repliikeistä, tehosteäänistä ja musiikista. Vesitetty versio on katsoa elokuvaa muulla välineellä, esimerkiksi televiisiolla. Pienemmän kuvan, ulkoisten häiriöitten ja puuttuvan myötäkatsojien joukon valjuuttava vaikutus on huomattava.

Siinäpä tarkeimmät. Loput selviää lukemalla ja katsomalla. Nicolson oli kyllä hyvä, vieläkin puistattaa.

Äänestä
  • Voi sinua, Iisakki :) Kyllä annoit hyvät eväät jonkun esitelmään. Miten nämä nykynuoret pärjäisivät, ellei netissä voisi teettää esitelmiään :)

    Äänestä

1. Lue kirja.
2. Katso elokuva.
3.Listaa eroavaisuudet.

Kohdat yksi ja kaksi voi kääntää ympäri.

Äänestä

Nuoren ihmisen pitää olla ulkona keväällä eikä istua lukemassa/katsomassa elokuvaa. Joten tässä sinulle esitelmätarpeita:

Suurin ero on lopussa.

Kirja: Wendy ja Danny pakenevat hotellista, joka räjähtää ja tuhoutuu koska Jack unohti tarkistaa boilerin mittarit. Jack kuolee räjähdyksessä. Halloran auttaa Wendya ja Dannya paossa, ja jää henkiin.

Elokuva: Jack tappaa Halloranin kirveellä. Jack jäätyy kuoliaaksi hotellin puutarhan sokkelossa. Wendy ja Danny pääsevät pakoon. Hotelli ei tuhoudu.

Muita eroja: Leffassa Jack käyttää kirvestä perhettään jahdatessaan, kirjassa vasaraa. Leffassa on kohtaus jossa hissin ovesta tulee verta; tätä ei ole kirjassa. Leffassa on pensasaita-sokkelo puutarhassa; kirjassa on pensaista muotoiltuja eläimiä. Kirjassa Jack ei koskaan sano "Heeeeere's Johnny!!"

Äänestä

Tämähän aloittajan otsikko passaa just minulle. Miten tällä palstalla voi saada dekkaritukiopetusta paljastamatta koko kirjan idistä?

Olipahan sekava lopetus Janssonin Outoja lintuja kirjassa. Pitää vissiin ottaa kerraten... Jäi vieläkin epäselväksi, että kuka oli loppujenviimeksi heilunut Sandran ja Tobiaksen kanssa. Kävihän tuo pääidea selväksi, mutta noin muutoin... Miten sitä sanotaankaan tällä palstalla:"Olis pliide kovasti apua, mutta kiire ei ole...:)"

Äänestä
  • Pääkonna oli se, jonka nimi oli melkein suomi ja melkein loppu. Helepottiko?

    Äänestä

  • Simeon Keturi kirjoitti:

    Pääkonna oli se, jonka nimi oli melkein suomi ja melkein loppu. Helepottiko?

    enää kaipaa infoa, kolmen vuoden jälkeen

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    enää kaipaa infoa, kolmen vuoden jälkeen

    enhän mää alottajaa tarkottanu, kerroin bookylle olennaisen Oudoista linnuista.

    Äänestä

  • S. K. kirjoitti:

    enhän mää alottajaa tarkottanu, kerroin bookylle olennaisen Oudoista linnuista.

    Kiitos paljon! Kaivanpa kirjan ja katson uudelleen!

    Äänestä

  • booky kirjoitti:

    Kiitos paljon! Kaivanpa kirjan ja katson uudelleen!

    sen muistan että kirja on parempi. Stephen King itse ei pitänyt leffaversiosta yhtään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertoa kirjoitti:

hohto- romaanin ja elokuvan eroja, edes lyhyesti, olisi paljon apua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu