Kuulo mennyt

Pystykorvaa muistuttava sekarotuinen uroskoiramme on 13v. Nyt olemme huomanneet kuulon huonontuneen melkoisesti. Onko mitään tehtävissä, onko lääkettä? Koira ei ole koskaan ollut sairas eikä ole ollut lääkärissä.
3222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eläinlääkäri osaa vastata tuohon parhaiten..

Käsittääkseni aika yleistä, että tuon ikäinen koira (joskus nuorempikin) yllättäen alkaa kuuroutua. Usein tutkimuksissa ei löydy mitään järkevää selitystä siihen. Täysin kuurokin koira pystyy elämään onnellista elämää, joten en olisi hirveän huolissani tuosta. Arkea tietysti helpottaa jos koira osaa peruskäskyt käsimerkkien perusteella.

Äänestä

liittyy vanhenemiseen, eikä siihen voi vaikuttaa. Kannattaa kuitenkin varmistaa, ettei kyseessä ole tulehdus, joka myös voi alentaa kuuloa. Yleisimpiä tulehduksen merkkejä on haju, erite, tai korvien rapsutus tai hankaaminen esim. lattiaan tai epänormmaali korvalehden asento tai liikkuminen pää kenossa.

Vanhan koiran ollessa kyseessä kannattaa huomioida kuulon huononeminen mm. siten, että se ei osaa entiseen tapaan varoa esim. lähestyvää autoa.

Äänestä

Meillä oli vanhuuttaan kuuro koira.Ensin kun asia huomattiin, tuntui pahalta,että miten jatketaan eteenpäin kun toinen ei kuule.Yllättävän hyvin asiat alkoi sujumaan "viittomakielellä".Surkutteluun ei kannatasortua vaikka pahalta tutuisikin,parempi pitää iloista mieltä niin itsellä kuin koirallakin ja mahdollisimman normaalia elämää.Kyllä se hyvin sujuu vaikkei kaikkea kuulisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakkaan rakas kirjoitti:

Pystykorvaa muistuttava sekarotuinen uroskoiramme on 13v. Nyt olemme huomanneet kuulon huonontuneen melkoisesti. Onko mitään tehtävissä, onko lääkettä? Koira ei ole koskaan ollut sairas eikä ole ollut lääkärissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu