Olen kesäkuussa menossa Italiaan kahdeksi viikoksi. Ajattelimme ystäväni kanssa mennä ensiksi Roomaan viikoksi ja sitten jonnekin rannalla löhöämään. Ongelmana onkin ettemme oikein tiedä minne sitä menisi. Mukavaa olisi, jos paikka olisi suhteellisen lähellä Roomaa, niin ei tulisi matkustamisesta paljoa ylimääräisiä kustannuksia. Itse en ole koskaan ollut Italiassa aikaisemmin. Sillä ei ole niin väliä, että onko se turistipaikka tai joku pienempi kaupunki. Kunhan olisi ranta lähelle eikä eläminen (hotellit) kamalan kallista. Suositelkaa paikkoja, niin osaan aloittaa tietojen etsimisen paremmin!
Ranta/Rooma
Sandy.
2675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
roomasta pääsee kätevästi alle 2h junalla napoliin. napolinlahti on todella kaunista aluetta ja varmasti riittää näkemistä ja kokemista, mikäli ette halua viettää koko aikaa rannalla löhöillen. ischian, caprin ja proscidan saaret on mukavia, samoin koko amalfin rannikko (sorrento yms).
Tutustu myös Anzio, (Nettuno, Lavinio) alueeseen. Anzioon pääsee nopeasti paikallisjunalla ja Anziosta voi mennä kätevästi myös Ponzan saarelle.