Mikä vikana?

Eräs poika kysyi meseäni kaverini kautta, kaverini mukaan ihan seurustelua voisi ajatella kanssani. ollaan sit juteltu paljon mesessä, hyvin mennyt. ollaan kerran nähtykin kaveriporukassa. mutta ongelma on se että sillä on tyttöystävä...mutta miksi tyyppi sitten kysyi meseäni ym jos kerta sillä on jo tyttöystävä ennestään? kuulemma sen omien sanojen mukaan sillä on nyt paljon sydänsuruja ja sillä menee tyttöystävänsä kanssa huonosti ja tyyppi se ei todellakaan ole mitenkään naistenmies, tarkoitan että pyörittäisi monta muijaa samaan aikaa:D mitä tekisin? en nyt haluaisi mitenkään tunkea, ehkä kaveripohjalta olis parempi aloittaa?
4454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvin tuttu kuvio, miehiltä.

Kaveripiirissä herra A asui yhdessä neiti B:n kanssa. Suhde oli aikoja sitten kulahtanut, mutta neiti B ei sitä tiennyt, koska A ei koennut tarpeelliseksi kertoa, ettei häntä enää kiinnostanut. A oli näet tavannut neiti C:n ja kokeili tikulla jäätä. Kun neiti C näytti suhteelle vihreää valoa, A pakkasi kamansa, sanoi neiti B:lle "moido" ja lähti. Neiti B taisi jonkin aikaa olla monttu auki, mutta eihän vanhaa voinut jättää ennen kuin uusi oli varmistettu. Muutenhan sitä olisi voinut jäädä tyhjän päälle ihan yksin.

Eli luultavasti sinuakin varmistetaan, kun suhteessa menee niin "huonosti" ja se toinen tyttöystävä on niin "kamala" ja "rasittava". En missään nimessä tarkoita, että tuleva suhde voisi olla huono tai surkea tai että sinulle tehtäisiin samallalailla. Herra A ja neiti C ovat oikeita henkilöitä ja ovat asuneet useamman vuoden yhdessä, heille on tulossa vauva ja ovat kesällä menossa naimisiin. Neiti B:lle kävi vain vähän huonosti, mutta se nyt periaatteessa ko. kuvioon liittynyt.

Äänestä
  • Niin, se tyyppi sanoo(ei mínulle ole koskaan suoraan sanonut, olen kavereilta saanut tietää) että riitoja on ja muutenkin menee huonosti, mutta mistä tiedän miten asia oikeasti on? Kavereiden mukaan tyypin mielestä hyvät seurustelusuhteet alkavat hitaasti niin toivottavasti tämä on sitten sitä -.-
    He ovat olleet yhdessä aika kauan...

    Joten ajattelin että olen ihan oma itseni ja katson miten meillä menee ja miten niillä sitten suhde joko jatkuu tai ei...

    Äänestä

  • Helps kirjoitti:

    Niin, se tyyppi sanoo(ei mínulle ole koskaan suoraan sanonut, olen kavereilta saanut tietää) että riitoja on ja muutenkin menee huonosti, mutta mistä tiedän miten asia oikeasti on? Kavereiden mukaan tyypin mielestä hyvät seurustelusuhteet alkavat hitaasti niin toivottavasti tämä on sitten sitä -.-
    He ovat olleet yhdessä aika kauan...

    Joten ajattelin että olen ihan oma itseni ja katson miten meillä menee ja miten niillä sitten suhde joko jatkuu tai ei...

    HEI KUULE AINA KUN POIKA SANOO ET MENEE HUONOSTI TYTÖN JA SEN VÄLILLÄ SE ON VALE VAAN KOSKA SE ON IHASTUNUT SUHUN!TÄÄ ON FAKTA,TRUST ME!!!!!ISOLLE ISOSISKOLLE ON KÄYNYT MONET KERRAT TOLLEEN

    Äänestä

toisaalta ei. Katso itse tilannetta, onko se poika edes kiinnostava sulle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helps kirjoitti:

Eräs poika kysyi meseäni kaverini kautta, kaverini mukaan ihan seurustelua voisi ajatella kanssani. ollaan sit juteltu paljon mesessä, hyvin mennyt. ollaan kerran nähtykin kaveriporukassa. mutta ongelma on se että sillä on tyttöystävä...mutta miksi tyyppi sitten kysyi meseäni ym jos kerta sillä on jo tyttöystävä ennestään? kuulemma sen omien sanojen mukaan sillä on nyt paljon sydänsuruja ja sillä menee tyttöystävänsä kanssa huonosti ja tyyppi se ei todellakaan ole mitenkään naistenmies, tarkoitan että pyörittäisi monta muijaa samaan aikaa:D mitä tekisin? en nyt haluaisi mitenkään tunkea, ehkä kaveripohjalta olis parempi aloittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu