No joo...isä on taas vetänyt itsensä känniin ja sönköttää keittiössä. Mokoma rapajuoppo. Aina sama juttu. No onneksise ei hakkaa mua enää. Sitä paskaa en enää nielis. Ja kouluun ei voi keskittyä koska isä juo. Viime viikonloppunakin se joi ja joi ja joi ja joi melkein koko viikonlopun, minä jouduin tekemään ruokaa niille hemmotelluille hyödyttömille paskoille jotka sanoo olevansa mun veljiä, autoin sen juoppopaskan sohvalle, tein töitä jottei koko vitun perhe joutuisi sosiaalipummeiksi (joita me puoliksi ollaankin) ja yritin tehdä läksyjä. Vaatteisiin ei ole rahaa eikä sähkölaskuihin mutta viinaan perkele riittää.
No mitä vielä. Olen koulussa hiljainen ja katkeroitunut koska ihmiset ovat aina auttaneet minut ylös paskasta kustakseen päälleni. Ihastuimpa vanhojentanssipartneriini ja yritin sanoa hänelle että välitin hänestä. Paskanmarjat ja hevonvittu. Se ämmä nauroi minulle ja nyt luulen että koko koulu tietää. Se jopa tuli sanomaan minulle että "Anteex nyt vaan että me naurettiin sulle XXX" muttei edes jaksanut pitää pokkaa yllä loppuun asti.
Niin että summattuna: minä tulen köyhästä perheestä, minulla on traumaattinen lapsuus, kukaan ei välitä minusta, kuljen huonoissa vaatteissa, olen katkera ja minulla on (lääk.tiet.)todettu lievästi sosiopaattinen luonne.
Mitä pirua minun pitäisi tehdä? En usko itsemurhaan koska se on raukkojen tie, olen liian älykäs ollakseni uskonnollinen, liian masentunut alkaakseni itkemään tai muuhun vastaavaan, enkä minä kyllä jää tähän vitun paskajunttilaan peräkammarin pojaksi. (Ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan Muukalaislegioona, sillä siellä voisin KUULUA johonkin, olla osa jotain suurempaa, tullakseni ihmiseksi vereni vuodatuksen kautta.) Minä vain tahtoisin RAKASTAA jotain, oli se sitten ihminen, asia, absurdi käsite tms. , mutta siihen tämä hymypoika ei pysty. Minä tahtoisin uskoa että maailmassa olisi jotain kuolemisen tai luottamuksen arvoista, joka kerta kun olen *yrittänyt* tehdä niin olen vain saanut sangollisen paskaa niskaani. Ja naurut. Niin että kertokaa onko minulla muita mahdollisuuksia kuin uskollisuusvala Liekehtivälle Kranaatille?
No mitä vielä. Olen koulussa hiljainen ja katkeroitunut koska ihmiset ovat aina auttaneet minut ylös paskasta kustakseen päälleni. Ihastuimpa vanhojentanssipartneriini ja yritin sanoa hänelle että välitin hänestä. Paskanmarjat ja hevonvittu. Se ämmä nauroi minulle ja nyt luulen että koko koulu tietää. Se jopa tuli sanomaan minulle että "Anteex nyt vaan että me naurettiin sulle XXX" muttei edes jaksanut pitää pokkaa yllä loppuun asti.
Niin että summattuna: minä tulen köyhästä perheestä, minulla on traumaattinen lapsuus, kukaan ei välitä minusta, kuljen huonoissa vaatteissa, olen katkera ja minulla on (lääk.tiet.)todettu lievästi sosiopaattinen luonne.
Mitä pirua minun pitäisi tehdä? En usko itsemurhaan koska se on raukkojen tie, olen liian älykäs ollakseni uskonnollinen, liian masentunut alkaakseni itkemään tai muuhun vastaavaan, enkä minä kyllä jää tähän vitun paskajunttilaan peräkammarin pojaksi. (Ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan Muukalaislegioona, sillä siellä voisin KUULUA johonkin, olla osa jotain suurempaa, tullakseni ihmiseksi vereni vuodatuksen kautta.) Minä vain tahtoisin RAKASTAA jotain, oli se sitten ihminen, asia, absurdi käsite tms. , mutta siihen tämä hymypoika ei pysty. Minä tahtoisin uskoa että maailmassa olisi jotain kuolemisen tai luottamuksen arvoista, joka kerta kun olen *yrittänyt* tehdä niin olen vain saanut sangollisen paskaa niskaani. Ja naurut. Niin että kertokaa onko minulla muita mahdollisuuksia kuin uskollisuusvala Liekehtivälle Kranaatille?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikös ihminen osittain luo itse omat mahdollisuutensa? Harmillinen tilanne kieltämättä sinulla siinä, mut ehkä keksit jotain josta pitää kiinni? Jossei ketään henkilöä, niin jokin asia sitten. Harrastus tai joku? Itselläni kirjoittaminen on ainut pelastus, kun enpä minä muutenkaan saa ajatuksiani purettua.. Kaverit ei ymmärrä.. Sitäpaitsi, kyllä sinusta varmasti välitetään! Eiköhän meistä jokaisesta, vaikkei se siltä tuntuisikaan.
Tavallaan tiedän ton tunteen joka sulla on, vaikka mun perheolot onkin erilaiset. Mut munkin päälle tuntuu kaikki aina kusevan, tai sitten se vaan tuntuu siltä. Joka tapauksessa olo on ihan ku jollain ulkoavaruuden olennolla, kun ympäristössä kaikki tuntuu olevan niin erilaisia persoonia kuin minä..
Muth, mun ei pitänyt valittaa omista ongelmista vaan auttaa sinua omissasi. Maailmassa ei kai voi lopulta luottaa mihinkään tai kehenkään, ainakin tähän asti on tuntunut siltä. Mutta jos keksit jotain josta pitää kiinni? itsemurha ei ole kyllä ratkaisu, hyvä että olet sen sisäistänyt.. hölmönä muutama kuukausi sitten sitäkin jopa yritin, mutta nostin itseni taas maan pinnalle. Eipä siinä kauaa mennyt kun mut taas saatiin vajoamaan pohjalle. Mut tää on tätä elämää. Vaikka vittumaista onkin.
Jos se koti muuttuu paskatunkioksi, niin se ei ole sun asiasi lapioida sitä sontaa.
Pian varmaan pääset muuttamaan omillesi ja voit ruveta rakentamaan omaa elämääsi.
Siihen asti käy koulussa ja keskity mieluisiin harrastuksiin.
Äläkä sitä likkaa murehdi kyllä niitä fiksujakin likkoi sun kohdallesi sattuu.
Jos kotona asuminen käy liian vaikeaksi, voit ottaa yhteyttä kuntasi sosiaaliin, niin sieltä ne kyllä järkkää sulle paikan missä voit asua.
SAATANA PERKELE AMMU ITTES!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Juuri tuollaisten paviaanien takia minulla oli yläasteella lääkitys päällä. Painu tumputtamaan vessaas saatanan hemmoteltu juppihintin poika, sillä ethän sinä tai kukaan muukaan sun luokkaises heikkoegoinen paisunut koiranpaska voi uhrata ajatuksenpieruakaan kiusatuille ihmispoloille.
kerronpa sinulle yhden salaisuuden jota ei monikaan tajua. Kaikilla meillä ihmisillä on omat henkilökohtaiset tragediamme. Elämä on suurimmaksi osaksi juuri sitä kärsimystä jonka tarkoituksena on karaista ja kasvattaa. Täällä ei yksikään ihminen pääse helpolla ja toisilla se vain näyttää paremmalta se elämä kun toisilla. Eivät ne kiusaajat kerro että niillä on ongelmia, ei, vaan ne hakee jonkun uhrin johon ne voi kostaa omaa epävarmuuttaan ja huonouttaan, sillä heidänkin elämänsä on päin per****ä. Älä sinä silti lähde mukaan sellaiseen touhuun sillä silloin olisit yhtä alhainen kun ne ovat. Äläkä luule että olet ainoa jolla on kärsimystä koko elämä, sillä et ole. Toivon sinulle vahvuutta ja jaksamista elämääsi ja muista että "paistaa se päivä vielä risukasaankin". Joten pää pystyyn, sillä eihän sitä tiedä mitä kärsimyksestäsi jalostuu...saattaahan olla että sinut palkitaan jollain aivan erinomaisella asialla vielä elämäsi aikana. Sillä; kaikilla sellaisilla ihmisillä joilla on mennyt todella päin pe*****ä, on myöhemmässä vaiheessa mennyt todella hyvin. Ja löytyy se sinullekin rakas jonain päivänä vielä, kun sitä vähiten odotat...
Olet sinä ainakin verbaalisesti lahjakas ja vaikka se nyt kumpuaakin vihasta niin siitä on hyvä jatkaa!
Koti-oloihin pitäisi sulle kyllä saada parannusta, koitapa tosiaan käydä juttelees sosiaalitädeille tms. Myös oppilasasuntoihin voi hakea jos paikkakunnallasi on sellaisia, saattaa olla kyllä että joudut tappelemaan paikasta esim. kotioloihin vedoten, muuten katsovat että joudat olemaan kotonakin. Itse kävin lukioni toisella paikkakunnalla ja asuin soluasunnossa.
Jos kuitenkin jäät kotiisi niin muista että kyllä se on ihan muiden velvollisuus pitää kotia pystyssä kuin sinun. Sinulla on ihan tarpeeksi tekemistä opiskeluissakin lähiaikoina. Parasta sun olisi kyllä häippästä sieltä sillä eihän tuollaisessa voi mihinkään keskittyä!
Ei sun mihinkään muukalaislegioonaan tarvii liittyä, riittää kun lusit sen lukiosi loppuun ja lähdet ammatillisiin opintoihin toiselle paikkakunnalle. Soluasuntoon ilman muuta ensiksi, siinä sitä saa pakostakin ystäväpiiriä ainakin kämppisten verran kun yhdessä asutaan (ellei käy kaamee tuuri...) jos koulussa ei juttu oikein luista. (Itselläni on kouluelämä ollut aina akselilla epämiellyttävää-yhtä tappoa, siksi en aikuisenakaan osaa siellä mitään suhteita muodostaa)
Ymmärrän sinua hyvin, itsellänikin tuntuu aina menevän asiat loppujenlopuksi jotenkin pieleen vaikka lähtökohtani ovatkin ehkä olleet paremmat. Ehkä sitten itse omaa tyhmyyttäni tumpeloin kaiken ja loput hoitaa huono tuuri. Huono itsetunto on vihollisista PAHIN, älä anna sille valtaa!!! Pää pystyyn vain. Eiköhän tässä kuitenkin kannata rämpiä tätä kivikkoista tietä vaikka muiden kiusaksi - tai avuksi. Tulet huomaamaan että mitä vaikeampi tie, sitä suuremmaksi kasvaa henkinen viisautesi ja elämänkokemuksesi. Se on muuten sellainen juttu jota ei kaupasta osteta vaikka tilillä olisi kaikki maailman mammonat!