En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä
ihmiset koskaan leikkineet kanssamme.
Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin
laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni.
Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin. Muistan myös
päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja
peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt
pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas.
Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me
kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen
ei
silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja
hajuja!
Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut
naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen
häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.
Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä",
lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he
haluaisivat leikkiä kanssani!
Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät
ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten
nähtäväksi. Jotkut ovat helliä, mutta toiset satuttavat meitä.
Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme
pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle
turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan
ruumiinsa.
Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä
alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon.
Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa
aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe
ja he todella, todella halusivat minut!
He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi
sylissään. Rakastan häntä niin paljon!
Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään
Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni!
Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua.
Hellävaroin he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja
paljon rakkautta.
Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja
pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari
rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi
sen olevan OK. Niinpä rentouduin.
Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he
näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain
sydämestäni...
Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä,
että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu.
En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä
perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin
rakastan heitä hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja
ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin.
Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni
kanssa ja minun on myös vaikea hengittää.
Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on
niin vaikeaa.
Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän
sanovan: "nyt on varmaankin aika".
Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä.
Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista.
Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.
Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.
Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta.
Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä
miksi. Olenko ollut tuhma?
Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin?
Voi kun tämä kipu vain menisi pois!
Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet.
Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki
halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini.
Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän
käsiään.
Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan
jonkinlaista helpotusta kivulleni.
Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan
rakkaudesta.
Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan
laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.
Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa
vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua ainoastaan
rauhaa ja onnellisuutta.
Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän
heilautuksella ( ja hellällä kuonon tökkäisyllä).
Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut
tarkoitettu.
"Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta".
Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen
rakkaan perheeni uudelleen.
(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis )
ihmiset koskaan leikkineet kanssamme.
Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin
laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni.
Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin. Muistan myös
päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja
peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt
pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas.
Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me
kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen
ei
silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja
hajuja!
Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut
naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen
häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.
Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä",
lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he
haluaisivat leikkiä kanssani!
Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät
ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten
nähtäväksi. Jotkut ovat helliä, mutta toiset satuttavat meitä.
Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme
pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle
turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan
ruumiinsa.
Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä
alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon.
Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa
aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe
ja he todella, todella halusivat minut!
He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi
sylissään. Rakastan häntä niin paljon!
Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään
Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni!
Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua.
Hellävaroin he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja
paljon rakkautta.
Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja
pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari
rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi
sen olevan OK. Niinpä rentouduin.
Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he
näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain
sydämestäni...
Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä,
että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu.
En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä
perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin
rakastan heitä hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja
ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin.
Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni
kanssa ja minun on myös vaikea hengittää.
Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on
niin vaikeaa.
Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän
sanovan: "nyt on varmaankin aika".
Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä.
Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista.
Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.
Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.
Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta.
Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä
miksi. Olenko ollut tuhma?
Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin?
Voi kun tämä kipu vain menisi pois!
Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet.
Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki
halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini.
Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän
käsiään.
Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan
jonkinlaista helpotusta kivulleni.
Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan
rakkaudesta.
Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan
laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.
Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa
vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua ainoastaan
rauhaa ja onnellisuutta.
Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän
heilautuksella ( ja hellällä kuonon tökkäisyllä).
Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut
tarkoitettu.
"Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta".
Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen
rakkaan perheeni uudelleen.
(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis )
Vastaukset 1
Vanhimmat
..nyt minä jo itken..