Simo VS Cannonballs

Moni muistaa sen tapauksen, kun Simo joutui Cannonballsien pahoinpitelemäksi. Tarkastellaampa hiukan tarkemmin tapausta:

Simo on harrastanut aktiivisesti kamppailulajeja yli 15 vuoden ajan ja käyttänyt hormooneja pärjätäkseen kilpatason nyrkkeilyssä. Simolla on vuosien harrastajatausta jujutsusta, kick boxingista ja nyrkkeilystä. Yksi ainoa Simon avokämmenlyönti murskasi häntä piinanneen toimittajan leuan ja Simo joutuikin tämän johdosta lopettamaan HPR talk-show:n juontajan pestin. Eli Simo ei ole tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna pelle, vaan kamppailulajitaitonsa käytännössä mielellään näyttävä kamppailulaji-expertti.

Cannonballsien näkökulmasta Simo taas on pelle, eihän hän pärjännyt heille tappelussa ollenkaan. Simo yritti paeta taksiin aluksi haistateltuaan täysillä ja pitkään Cannonballseille, mutta hänet kiskottiin sieltä pihalle ja pahoinpideltiin oikein kunnolla. Jos niinkin taitava budotaituri kuin Simo saa Cannonballsilta täysillä näköön, eikä pysty antamaan heille edes välttävää vastusta, niin kuinka kovia nämä Cannonballsit itse asiassa ovat.

Eilenä oli yksi Cannonballsin jäsen joutunut haistattelun kohteeksi Myyrmäessä, jolloin tämä voimakkaassa humalatilassa ollut nuorimies ampui kovaa vauhtia pakoon juoksevaa ilkeämielistä haistattelijaa kohti aseella. Joten voidaan pitää suoranaisena onnenpotkuna Simon kannalta, että hän sai vain kunnolla turpaansa. Yhtä hyvin he olisivat voineet tappaa heille kovasti haistatelleen Simon.Ei ole mikään ihme, että Simo kovasti pelkäsi oikeudessa Cannonballseja, eikä uskaltanut liikkua samassa tilassa ilman turvamiehiä, koska Cannonballs lienee tämän hetken kovin MP-jengi Suomessa.
92379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lopeta jo,olet lapsen tasolla aina välillä.

Äänestä

Onhan se varmaan kivaa ihailla jotain porukkaa joka porukalla saa piestyä yhden miehen tai porukkaa jonka jäsen ei selviä taksijonosta ilman ammuskelua. Onneksi ei vaikuta kovinkaan hyvältä ampujalta kuitenkaan. Vieläkö löytyy paljonkin rutinaa näistä liivipartioista, ihan kun oikealla MPJ-palstallakin näemmä ollaan?

Äänestä

Onpa yllätys että Pekkalan "faktat" ovat taas mitä sattuu. Ei ole mitään uutta että Pekkala luulee taas että juuri toisessa osapuolessa tapahtuneessa on ollut se suurin syy ja vika. Ampuja on asiaankuulumattomasti kiilannut taksijonon kärkipäähän josta huomauttaminen on ilmeisesti Pekkalasta sitten ilkeämielistä haistattelua. Sinä varmaan luovutatkin suosiolla ja sanomatta mitään paikkasi jonoissa jokaiselle joka vaan katsoo oikeudekseen kiilata väliin?

Lue edes vähän noita uutisia ennen kuin alat vääntämään omia tarinoitasi.

Äänestä

No eihän nyt sentään...

Simo on vaan Simo.

Äänestä
  • Simo pärjäsi otteluissa joten kuten, mikä todistaa, ettei Simo ainakaan mikään pelle ole.
    Se on aivan eri asia, onko karetessa kilpaillut, tai nyrkkeilyssä. Nyrkkeilyssä täytyy olla kova tyyppi, että pärjää. Karatessa ei välttämättä tarvitse olla kovinkaan kova tyyppi, koska lyöntejä ei viedä ollenkaan perille.

    Simo on oikeasti kova tyyppi, siis tavallisiin kaduntallaajiin verrattuna. Max Hupliin, Orreen tai Cannonballseihin verrattuna Simo on tietenkin pelle. Voittiko kukaan alamaailman koviksista Orrea, jos voitti, niin tuskin ainakaan kukaan alle kaksimetrinen.

    Äänestä

  • vittu mikä jätkä,provokeisari-ime parsaa

    Äänestä

  • jari sarasvuo kirjoitti:

    vittu mikä jätkä,provokeisari-ime parsaa

    Imisin mielummin mansikan makuista tikkaria, jos sopii.

    Äänestä

  • Pekkala kirjoitti:

    Imisin mielummin mansikan makuista tikkaria, jos sopii.

    Joku nimittäin voi vielä ajatella että imeskelet tikkariasi vain häntä kiusataksesi.

    Äänestä

Nää on nää motocrossjengit
kaikki tällasii ellejä,
isolla porukalla yhtä vastaan,
ykskään niinstä ei uskalla tulla
yks yhtä vastaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pekkala kirjoitti:

Moni muistaa sen tapauksen, kun Simo joutui Cannonballsien pahoinpitelemäksi. Tarkastellaampa hiukan tarkemmin tapausta:

Simo on harrastanut aktiivisesti kamppailulajeja yli 15 vuoden ajan ja käyttänyt hormooneja pärjätäkseen kilpatason nyrkkeilyssä. Simolla on vuosien harrastajatausta jujutsusta, kick boxingista ja nyrkkeilystä. Yksi ainoa Simon avokämmenlyönti murskasi häntä piinanneen toimittajan leuan ja Simo joutuikin tämän johdosta lopettamaan HPR talk-show:n juontajan pestin. Eli Simo ei ole tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna pelle, vaan kamppailulajitaitonsa käytännössä mielellään näyttävä kamppailulaji-expertti.

Cannonballsien näkökulmasta Simo taas on pelle, eihän hän pärjännyt heille tappelussa ollenkaan. Simo yritti paeta taksiin aluksi haistateltuaan täysillä ja pitkään Cannonballseille, mutta hänet kiskottiin sieltä pihalle ja pahoinpideltiin oikein kunnolla. Jos niinkin taitava budotaituri kuin Simo saa Cannonballsilta täysillä näköön, eikä pysty antamaan heille edes välttävää vastusta, niin kuinka kovia nämä Cannonballsit itse asiassa ovat.

Eilenä oli yksi Cannonballsin jäsen joutunut haistattelun kohteeksi Myyrmäessä, jolloin tämä voimakkaassa humalatilassa ollut nuorimies ampui kovaa vauhtia pakoon juoksevaa ilkeämielistä haistattelijaa kohti aseella. Joten voidaan pitää suoranaisena onnenpotkuna Simon kannalta, että hän sai vain kunnolla turpaansa. Yhtä hyvin he olisivat voineet tappaa heille kovasti haistatelleen Simon.Ei ole mikään ihme, että Simo kovasti pelkäsi oikeudessa Cannonballseja, eikä uskaltanut liikkua samassa tilassa ilman turvamiehiä, koska Cannonballs lienee tämän hetken kovin MP-jengi Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu