Kertokaa, miten olette lähestyneet ihastustanne. Mikä on ollut se ratkaiseva askel? Tai miten teitä on lähestytty?
Kertoa voi sekä hienovaraisista ja pitkistä strategoista että nopeasta norsumaisesta rymistelystä.
En tiedä missä mennään ja olen toivottoman ujo hullaantuessani, kaikki muuten suuri itsevarmuus häviää. Luulen silti, että flirtistä on kyse molemmin puolin ja vaisto sanoo, että hän on kiinnostunut. Tilanne on erittäin vaikea monesta syystä. Silti mietin, että näin voimakasta tunnetta olisi tyhmää heittää kokeilematta menemään.
Siispä miten hurmata hänet ja päätyä edes yhdeksi yöksi samaan paikkaan? Hänen älynsä ja persoonansa kiehtoo, mutta taustalla on myös valtava fyysinen vetovoima, josta kaikki lähti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
...että missäpäin valtakuntaa tässä tapauksessa ollaan? Ja tuntomerkkejä tms.
Sinähän voit olla juuri se, joten jos annat lisää vinkkejä itsestäsi, niin voin tehdä vaikka aloitteen. Olen nääs' pohtinut tätä tilannetta jo pitkäääääään ja nyt olen valmis.
onko sun kanssa sama vai eri puoli?
(helpottaa vinkkejen antamisessa)
rymistely voi olla tuhoisa, kun toinen on hienovaraisen virittelyn asteella.
No minä tiedän olevani sen verran "valmista tavaraa" että on melko sama millä tavalla iskee. Elikkä ratkaisevampaa on KUKA kuin MITEN. Tiedän että jos tilanne tulisi eteen niin en varmasti perääntyisi. Ajatuksissani siis Eräs.