jäniksen pentu

kirsikka

Illalla ajelin autolla, hämmästyin kun nyrkin kokoinen jäniksen poika otti "ensiaskeliaan" kylmällä asfaltilla. Tietääkö kukaan miten avuttomana jänis poikansa maailmalla laittaa? Oliko se yksilö vain sattuman tapaus.Karvapeite oli päällä ja korvat kertoivat sen olevan pienen pieni.Kyllä olisi ollut paha mieli jos sen yli olisin ajanut. Otin vain korvista kiinni ja heitin sen ojan toiselle puolen selviytymään tai sitten ei.

6

761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Frederiikka

      Eläinsatujen suosituimpia aiheita ovat jänikset. Hellyttäviä niin lasten kuin aikuistenkin makuun. Muistuu mieleen Väiski Vemmelsääri ja Rummuttaja/Tömistäjä sarjakuvahahmoista.

      Lempinimiäkin on jäniksillä monia: Pupu, pupujussi, jänis, jänö jne. Luonteeltaan ne kuvataan satukirjallisuudessa usein pelokkaiksi, hullunkurisiksi ja ehkä hieman viekkaiksikin.

      Luonnossa rusakko on aiheuttanut ainakin Etelä-Suomessa metsäjänisten vähenemistä. Rusakko on kookkaampi kuin metsäjänis, joka on säilynyt parhaiten Itä- ja Pohjois-Suomessa, missä metsiä on paljon ja viljelysmaita vähemmän.

      Rusakon poikueita syntyy kerrallaan 1-4 ja poikueita vuodessa kolmekin. Sen poikaset syntyvät myös varhaisemmin keväällä.

      Emo imettää niitä vain aamulla ja illalla, muun ajan poikaset kuljeksivat omilla teillään. Poikaset lähtevät liikkeelle hyvin varhain. Emo imettää niitä vain kolmisen viikkoa.

      Rusakon poikaset joutuvat usein haukkojen, pöllöjen, kettujen ym kynsiin. Sellainen on luonnon laki.

      Mene ja tiedä, mikä on ollut kohtaamasi jäniksen poikasen tarina. Ainakin se säästyi auto-onnettomuudelta. Sitä onnisti, kun joutui Sinun käsiisi.

      Iloista kevätmieltä Sinulle! Kuljetaan silmät avoinna, niin nähdään enemmän luonnon ihmeitä.

      • miini

        kaikki ne linnut ja pikkueläimet siellä ja vähän suuremmatkin .
        Mitä enemmän luonnossa kulkee sitä kiinnostavammaksi se vain tulee .
        Toisilta kivaa kuulla noita asioita eläimistä ja luonnonmuutoksista ja asioista .
        Kivaa että joku jaksaa kertoa vähän enemmän aina jostain eläimesta ja luonnon asioista niitä mukava lukea.

      • Häjypoika
        miini kirjoitti:

        Korvahan särähti "jäniksen pentu" ja sama jatkuu seuraavissa kirjoituksissa.
        Jäniksellä on poikaset maaliskuussa syntyy "hankiaaset" jne.
        Hieho poikii ja saa vasikan ja äitiä sanotahan sen jäläkehen lehemäksi ja isä on sonni (kulukoo nykyään kravatti kaulas volkkarilla ?)
        Tamman ja orihin jäläkeläästä sanotahan varsaksi
        ja näin etehen päin....
        Lapin miehellä on muutoon ainaki 500 eri nimitystä porolle ja niitä käytetähän eri tilantehis ja tarkootuksis. Meilläkin on hevosia; työhevonen,ratsu ravihevonen. Kylymäverinen, suomenhevonen, lämminverinen.
        Orlovilaanen, arabialaanen....
        Rautias, kimo,ruunikko,...
        Ori, tamma, ruuna, valakka, salavia....

      • oisko väärin
        Häjypoika kirjoitti:

        Hepä,hei:
        Mahatko sie häijypoika tietää,kun olet niin kaikkitietävän olonen,että mikhän lie hirvas,rykimä,valjakka,tokka,raito ja mitä tekisit silloin kun alat parkkaroimaan,tahi lähet solkkurii viemään.mahatko sie titää,että jokainen kuttuu sillä nimellä,millä haluaa,oli pentu,poikanen,varsa,vasa tahi mikä muu.Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

      • Häjypoika
        oisko väärin kirjoitti:

        En sanonut tietäväni, mutta lapin miehet jatkanevat luetteloa eikä kaikkea voi etelän mies ymmärtää vaikka rautalangasta vääntäis

      • platon3
        Häjypoika kirjoitti:

        En sanonut tietäväni, mutta lapin miehet jatkanevat luetteloa eikä kaikkea voi etelän mies ymmärtää vaikka rautalangasta vääntäis

        Olisikohan näin:
        -vasa = poropienokainen
        -vuonnelo = nuori naarasporo
        -vaadin = naarasporo
        -härkä = urosporo
        -hirvas = nuori uros
        -urakka = vanha naaras
        Enpä ole enää varma oliko kaikki oikein!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      146
      2444
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      175
      1681
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1578
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1533
    5. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      79
      914
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      865
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      851
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      59
      815
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      798
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      152
      745
    Aihe