Olen lähdössä lomailemaan syksyllä Sousseen ja huomasin, että sattuu Ramadan juuri siihen aikaan. Voisiko joku kertoa miten tämä vaikuttaa turistin elämään, eli ovatko esim. ravintolat auki normaalisti. Entäs yöelämä ja alkoholitarjoilu? Kiitokset jo etukäteen vastauksista.
Sousse
Ramadan
5610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen joskus ollut ramadanin aikaan Soussessa, mutta en muista että olisi häiritsevästi vaikuttanut - toki sen huomasi. Hiljaisempaa oli päivällä, illalla vilkkaampaa kun pimeys lankeaa ja ramadanin iltajuhlinta (ja mässäily) alkaa. Suuret juhlat ovat vasta ramadanin päättyessä. Ramadan on rankkaa aikaa paikallisille, koska he tuppaavat lihomaan iltaisen mässäilyn ja herkuttelun takia! Paastokauden jälkeen sitten onkin hyvä aloittaa laihduttaminen.
Ramadanin aikaan yleensä työajat ovat lyhyempiä, joten aukioloajoissa voi olla eroja normaaliin.
Nälkää ei kuitenkaan turistin tarvitse nähdä, aina löytyy auki olevia ruokapaikkoja. Yöelämää en ole koskaan Soussessa kokeillut ja alkoholia en käytä, joten enpä osaa niistä mitään sanoa. Ei paikalliset odotakaan, että turistit noudattaisivat ramadania, odottavat ehkä korkeintaan kunnioitusta heidän ramadanin viettoaan kohtaan. Tunisialaiset suhtautuvat kuitenkin uskoonsa aika rennosti, ja ovat suvaitsevaisia muita kohtaan. Ja ihan kaikki eivät ramadania edes vietä!
Edellinen vastaaja on oikeassa siinä, että aukioloajat muuttuvat Ramadan kuukauden aikana. Kaupat, ravintolat yms sulkevat ovensa jo iltapäivällä ja aukaisevat uudestaan tunti pari auringonlaskun jälkeen olleen auki myöhään yöhön. Myös kouluissa on lyhyemmät päivät mikä tosin ei turisteihin vaikuta mutta esimerkkinä kuitenkin ;)
Koko kaupunki hiljenee juuri ennen auringonlaskua ja taksia on silloin täysi mahdottomuus saada!!!
Eikä muslimit tosiaan odota turistien osallistuvan paastoon millään muulla tavalla kuin kunnioittaen. Omaa syömistään ei tarvitse piilotella. :)
Ramadan on islamin uskoisten pyhä kuukausi. Muslimit pidättäytyvät silloin auringonnoususta auringonlaskuun syömisestä, juomisesta, tupakoinnista, sukupuolisesta kanssakäymisestä, kiroilusta, juoruilemisesta ja keskittyvät normaalia enemmän uskonnon harjoittamiseen. Aamuisin ennen aurinnousua he syövät varhaisen aamupalan ja illalla auringonlaskun aikaan paasto "rikotaan" ensin taateleilla tai maidolla. Sitten syödään keittoa ja leipää. Joissain perheissä myös muuta lämmintä ruokaa joko heti tai vasta myöhemmin illalla. Jäkiruoaksi syödään hedelmiä. Mistään MÄSSÄILYSTÄ ei ole kysymys eikä siihen edes pyritä. En myöskään tunne ketään muslimia joka joka ramadan lihoisi vaan päinvastoin tunnen niitä jotka laihtuvat. Jos muslimin ramadan on päivällä vain ruoasta pidättäytymistä ja illalla mässäilyä niin sillä ei ole uskonnollisesti hänelle mitään merkitystä. En ole koskaan kuullut kenenkään pitävän paastokuukautta rankkana aikana edes siitä syystä, että helteessä pitkän päivän paastoaminen on todella raskasta saati siksi että silloin lihoisi tms. Muslimit rakastavat paastokuukauttaan ja monet odottavat sitä jo kuukausia etukäteen! Muslimithan paastoavat myös pitkin vuotta. Jotkut jopa 2-3 päivää viikossa läpi vuoden vaikka se ei ole pakollista. Monet turistit saavat tunisialaista muslimeista hyvin "rennon kuvan" kun ovat tekemisissä vain turistialueiden tunisialaisten kanssa. Mutta onneksi tunisiassa on edelleen ihan aitoakin kulttuuria olemassa sekä uskovia ihmisiä joiden elämässä uskonto näkyy päivittäin kaikessa mitä tekevät.
No mutta se siitä uskontopläjäyksestä..nyt takaisin hoitamaan pikkupotilaitani.
Sairastupa terveisin, minareetti.
Lisäys vielä edellisiin - ramadanin aikana (ja sitä ennen ja sen jälkeen) on huumorin kukkakin kielletty.
Taidan olla tosikko tälläisessä asiassa mutta minusta on väärin levittää virheellistä (edes huumorimielellä) tietoa näistä asioista koska lukiat pitävät niitä tosina.
Sit tulee just näitä lentäviä juttujaa kuten tää älytön hääyönoikeus mistä jaksetaan yhä edelleen vääntää..hoh.
Olimme viime vuonna Soussessa Ramadanin aikaan (14.10-21.10), mutta koska matkamme oli ensimmäinen, en tiedä vaikuttiko Ramadan mitenkään....en ainakaan huomannut.