endometrioosi

onko mahdollista, että 20-vuotiaalla olisi endometrioosi???

lääkäri sanoi, et aika harvinaista näin nuorella.

oireet kuitenkin ovat pelottavan samanlaiset: n.viikko ennen ja jälkeen kuukautisten viiltelevää kipua peräsuolessa ja muualla alavatsassa, munasarjoja särkee ja jomottaa sekä pientä kipua kohdun yläpuolelta painettaessa. ummetusta, ulostamiskivut tuntuvat alavatsassa, kamalaa kipua yhdynnän jälkeen, kuin kohtua polttelisi...

papa oli 1 mut siinähän se ei näy.

olemme kyllä menossa mieheni kanssa lapsettomuus tutkimuksiin ja siellä se varmaan selviää mutta olisi kiva tietää millaisia oireita muilla on ollut ja kuinka teillä on endometrioosi todettu.
1940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moi!
On vallan mahdollista. Itsellani todettiin endo 19-vuotiaana, oireita ollut varhaisteini-iasta asti. Tietaakseni endo ei ole mitenkaan harvinaista nuorella ialla. Kaikki tuntemani endometrikot ovat olleet kipeita nuorinakin, endoa ei vain todettu sillon viela... Kaiken lisaksi endoon ei ole mitaan parannuskeinoa. Vaikka 15 % naisista on endo. Valitettavasti tama sairaus jakaa gynekologeja. Toiset vaittavat ettei koko sairautta ole olemassa, toiset vaittavat etta se on vain vanhempien naisten sairaus jne. Sama patee kaupunkeihin. Kuulema esim. Jyvaskylan alueella laakarit ei sairautta totea? Papakokeesta ei tosiaan voi paatella mitaan, kuten ei ultra-aanestakaan. AINOA keino todeta endo on leikkauksessa.
Mulla oireet on ollu samanlaiset kun sinulla, kovia kipuja perasuolessa, navassa (ne havisi leikkauksen jalkeen sentaan), ulostamiskipuja, yhdyntakipuja seka kuukautiskipuja suurimman osan kuukaudesta.
Tsemppia, silla endo ei ole mikaan helppo sairaus. Jos kiinnostaa niin etsi netista esim. suomen endometrioosiyhdistyksen sivut. Jos ruotsi sujuu niin ruotsalaisella www.endo.just.nu tms. sivusto on suomalaista sivua paaaaljon parempi.
viela kerran tsemppia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


snoewhite kirjoitti:

onko mahdollista, että 20-vuotiaalla olisi endometrioosi???

lääkäri sanoi, et aika harvinaista näin nuorella.

oireet kuitenkin ovat pelottavan samanlaiset: n.viikko ennen ja jälkeen kuukautisten viiltelevää kipua peräsuolessa ja muualla alavatsassa, munasarjoja särkee ja jomottaa sekä pientä kipua kohdun yläpuolelta painettaessa. ummetusta, ulostamiskivut tuntuvat alavatsassa, kamalaa kipua yhdynnän jälkeen, kuin kohtua polttelisi...

papa oli 1 mut siinähän se ei näy.

olemme kyllä menossa mieheni kanssa lapsettomuus tutkimuksiin ja siellä se varmaan selviää mutta olisi kiva tietää millaisia oireita muilla on ollut ja kuinka teillä on endometrioosi todettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu