Voiko koira olla kissalle allerginen? Meillä on ennestään kissa joka vietiin samana päivänä hoitoon kun haettiin koira ja pidettiin se pois kotoa koeajan verran jonka jälkeen otettiin kissa kotiin. koiralla rapsuttaminen ja kirputtelu alkoi tultuaan meille tosin aluksi vähäisenä, nyt kun kissa tuotiin kotiin pari viikkoa sitten niin rapsuttelu ja kirputtelu yltynyt niin paljon että nyt alkaa olla jopa näkyviä iho-oireita. Olen madottanu koiran axilurilla toissa viikolla ja muutama päivä sitten laitoin frontlinen. Ruoan olen vaihtanut vähän allergisoivaan( lisään ruokaan lohiöljyä). (ennen söi royal caninin sensibleä ja nyt nutragoldin adultia)Mikään ei tunnu rauhoittavan sitä. Tosin ruoan vaihdosta on vasta vähän aikaa mutta haluaisin ensin selvittää mahdolliset ruoka-aine allergiat ym punkit sun muut ennenkuin vien eläinlääkäriin. Mitä neuvoisitte tekemään? Todella stressaavaa tuo rapsuttelu koirallekkin mutta mitä eläinlääkärit siihen voivat muutakun kortisonin antamista mikä on väliaikainen hoito?Rotu on siis saksanpaimenkoira
Allergiaa
koira ja kissa
10319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
aluksi ajattelin sen olevan stressiä sillä ensin aikuinen koira tuli uuteen kotiin missä pieni vauva, sen jälkeen muutimme uuteen kotiin koko poppoo ja sitten kissa tuli takaisin kotiin. tuskin näin rajuja stressin oireita on?
Olisiko aiheellista kiikuttaa se kotieläin tohtorille. Palstalla on kuitenkin vaan maallikkoja ja saanet vastauksia laidasta laitaan. Pieni investointi pikkukoiran terveydestä kannattanee tehdä. Selvää on se, että jotain on pielessä. Mars eläinlääkärille heti.
yhteydessä moneen otteeseen eläinlääkäriin joka ehdotti kissan hoitoon pistämistä ja ruokavalion seuraamista, mahdollisesti eliminaatiodieettiä. ja jos näistä kumpikaan ei auta niin sitten vasta el.lääkäriin. parempi sulkea itse ensin allergiat pois sillä eläinlääkärin ottamat allergiatestit eivät ole luotettavia ainakaan yhtä luotettavia kun itse tehty eliminaattiodieetti.
Osa ruoka-aineallergioista meilläkin selvisi kokeilemalla. Kalaa ei esimerkiksi testattu ollenkaan, vaan eläinlääkäri käski kokeilla kala-peruna -dieettiä ja johan raapiminen taas alkoi.
Kyllä koira voi olla allerginen ihan samalla lailla kuin ihminenkin. Minun koirani on allerginen mm. kissan, koiran ja ihmisen epiteelille, untuville ja lukuisille siitepölyille. Lisäksi koirallani on erilaisia ruoka-aineallergioita, kuten kala, kananmuna, maito, vehnä ja maissi.
Ruoka-aineallergioiden takia koira kannattaa pitää erikoisruokavaliolla. James Wellbeloved:lla on esimerkiksi kaikki koiranruuat allergisille suunnattuja. Muihin allergioihin koirani sai nuorempana siedätyshoitoakin, joka kuitenkin jossain vaiheessa lopetettiin, koska koira vointi ei pahentunut hoidossa pidetyn tauon aikana.
Muutaman vuoden homekämpässä asuttuamme sairastuin itse hajuste- ja kemikaaliyliherkkyyteen ja nyt olen alkanut epäillä, että onkohan koiranikin herkistynyt myös hajusteille asuttuaan kanssani samaisessa asunnossa, koska se aivastelee nykyään jos joutuu kävelemään jostain syystä haju- tai partavesipilven läpi. Itse saan aivan järjettömiä päänsärkyjä ja pahoinvointia hajusteista, jotkin hajusteet salpaavat minulta jopa hengen. Minua itseäni hajusteet eivät aivastuta, mutta tiedän joidenkin hajuste- ja kemikaaliyliherkkien reagoivan hajusteisiin aivastelemalla. Toivon, ettei koirani kuitenkaan kärsisi samanlaisista päänsäryistä kuin minä altistuttuani hajusteille. Itse en tietenkään, eikä lähipiirini, käytä mitään hajusteita, joten kotona koirani ei onneksi niille pääse altistumaan, jos sillekin tuo yliherkkyys on tullut.
Löytyykö muita, joiden koirat aivastelevat tai reagoivat muuten hajusteisiin ja jotka ovat epäilleet lemmikkinsä herkistyneen hajusteille?
Meidän koira on kalalle ja lohiöljylle etenkin allerginen...
meillä oireet on alknut jo ennen lohiöljyn antamista eli epäilen ettei allergia ole siitä jos nyt edes allergiaa on?
Minulla koiran allergiat selvisivät, kun raapi itsensä vereslihalle ja vein eläinlääkäriin tutkittavaksi. Epäilivät ensin jotain muuta (en enää muista mitä), mutta allergiatestit sitten paljastivat, että allergioita oli ja paljon.
Koirasi pystyy kuitenkin elämään ihan normaalia elämää, kunhan allergian aiheuttajat poistetaan. Kokeile ensin jättää hajuvesiä ja muita tuoksuja pois, koska nekin voivat aiheuttaa lemmikillesi kosketusallergiaa, josta raapiminen saattaa johtua.
Siksi annankin helokkiöljyä.
mun koirat saa kalasta punoitusta ja rapsuttelee ihoaan,siis lopetin kokonaan.Annan tummaa ,riisiä,naudanjauhelihaa,rypsiöljyä yl.ei suolaa.Välillä laitan sekaan vihanneksia,porkkanaa,parsaa.Tai kanan lihaa.Raejuusto hyvä es.iltapalaksi tai kermaviili jos vatsa kestää.Hyväksi havaittu ja voi tehdä pakkaseen ison määrän.