Hei! Mitkä on korvatulehduksen oireet pienellä (4kk)? Mistä tietää kannattaako lähteä näyttämään lääkäriin?
Korvatulehdus
Pienellä 4kk
51937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meillä ainakin nukkui todella huonosti. päivällä vaunuissa heräsi kymmenen minuutin välein itkemään ja yötkin olivat surkeita. hankasi öisin kädellä korvaansa.
korvan hankaaminen ei kuitenkaan lääkärin mukaan ole merkki kipeästä korvasta.
Nyt 4kk ikäisellä tyttärelläni on ollut jo kolme korvatulehdusta. Oireet aina samat: lopetti syömisen, haroi kädellä korvaa, itkeskeli, uninen. Myös flunssaoireita ja kuumetta oli kahdella kerralla. Syömislakon vuoksi joutui kahdesti tiputukseen korvatulehduksen aikana :(
Nyt kaapissa apteekista ostetut puuduttavat korvatipat, ihan vaan varmuuden vuoksi.
MISTÄ APTEEKISTA SAIT NIITÄ PUUDUTETIPPOJA RESEPTILLÄKÖ? TÄÄLLÄ PÄIN EI SAANUT ENÄÄ KUN KYSYIN: ennen saanut ilman reseptiä.
yöt nukkui yhtä hyvin ku yleensäkin, mutta päivisin todella itkuinen eikä kunnolla ruvennu syömään.. pienellä ikää vasta kolme kuukautta ja korvatulehdus ollu jo kolme kertaa.. :(
Ei niitä saa enää ilman reseptiä ja hyvä on! Ei pienen särkevää korvaa pidä mennä puuduttamaan, lääkärille ja parantava lääkekuuri. Puudutus ei sitä paranna.