Putkiasennussarja

Lidliin 02.04. Sisältää 6 kpl. kierrepakkoja. Tekeeköhän sillä mitään. Itellä kun on kierresarja jossa tapit ja pakat. En ole koskaan saanut sillä kierteitä tehtyä. Ei leikkaa yhtään. Hyvä jos ruosteisen kierteen saa puhtaaksi. Onkohan tuo samanlaista laatua. Näyttää vain työkalulta vaan ei sillä tee muuta kuin saa kierteen puhtaaksi jos sitäkään.
41327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kunnollisiakin kierretappeja,leukoja millä varmasti tulee kierre"umpirautaan".Aikanaan n20v sit tuli joku kalppis satsi ostettua,leuka tais mennä enimäisellä kerralla hajalle.En ole vuosikausiin enää erehtynyt honkong työkaluihin,eipä ole työkalutkaan hajonneet sen myötä.

Äänestä
  • Kerran jouduin hankkimaan halvan kierrepakkasarjan kiireellä. Käytin siitä vain puolen tuuman pakkaa, joka teki ihan hienosti kierrettä galvanoituun putkeen.

    Sarjassa oli aina johokin 1 1/4" -kokoon asti pakkoja, ja tosiaan epäilin ettei vehkeet kestäisi tuolla isoimmalla pakalla. Käytännössä en koskaan ole kokeillut kuinka hyvin nuo isommat pakat toimivat.

    Ehkä paras ratkaisu on hankkia kunnon liikkeestä vain ne yksi tai kaksi pakkaa joita tarvii. Lisäksi tietysti on hommattava räikät ja varret, joten hintaa varmasti tulee enemmän kuin koko halpissatsille, mutta toiminee myös paremmin.

    Äänestä

Tappeja ja pakkoja on kahdenlaisia. On niitä, joilla korjataan vaurioitunut kierre ja niitä joilla tehdään uusi, neitseellinen kierre. Näissä sarjoissa, joilla tehdään kierre ensimmäistä kertaa on ns, ykkös-kakkos ja kolmostapit ja niillä voi tehdä kierrettä reikään tai tangon päähän. Noilla, mitä myydään lidl:issä ja muualla halpahalleissa, voi ainoastaan korjata kierteitä. Ne on ihan eri käyttöön tarkoitettuja. Joten niillä kierteenteko ei onnistu, eikä kuulukaan onnistua.

Äänestä
  • Metallimies - ja kaikki muutkin minua lukuunottamatta - taitavat puhua pienistä metrikierteistä sinne M12 kokoon saakka. Ne kolmivaiheiset kierrevehkeet on useimmiten ammattilaisten pelejä, mutta kyllä ne halpissysteemit, siis yhdellä tapilla per koko, on usein tarkoitettu uuden kierteen tekoon. Tosin ovat monta kertaa niin haperoa terästä että hajoavat.

    Putkihommissa, josta luulin tässä keskusteltavan, on vain pakkoja, elikkäs putkien ulkopuoliseen kierteyttämiseen. Ne kyllä tehdään ihan yhdellä pakalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulee myyntiin kirjoitti:

Lidliin 02.04. Sisältää 6 kpl. kierrepakkoja. Tekeeköhän sillä mitään. Itellä kun on kierresarja jossa tapit ja pakat. En ole koskaan saanut sillä kierteitä tehtyä. Ei leikkaa yhtään. Hyvä jos ruosteisen kierteen saa puhtaaksi. Onkohan tuo samanlaista laatua. Näyttää vain työkalulta vaan ei sillä tee muuta kuin saa kierteen puhtaaksi jos sitäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu