Markettimummojen terrori

Samat mummot jotka dyykkaavat roskiksia profiloidakseen naapureitaan, terrorisoivat kaupassa pahemman kerran.

Kun mummo tutkii banaaneja niin ostoskärryt on jätetty keskelle käytävää ja tietysti poikittain että muiden kulku estyy. Itselläni on tapana jyräyttää omilla kärryilläni kylkeen niin että kolisee ja mummon kärryt sinkoavat kauas!

Kassajonossa terroristimummoilla on mielestään täysi oikeus etuilla jonossa.

Kun mummo pääsee kassalle niin kamoja pakataan huolellisesti ja piiitkäään. Kamat pakataan loppuun vaikka kassaneiti on jo lyönyt loppusumman koneeseen ja odottelee maksua. Jono seisoo.
Useimmiten mummon banaanit on hinnoittelematta joten kassaneiti lähtee punnitsemaan niitä.

Kun koittaa maksun aika niin mummo kaivaa jostain kätköstä pienen rahapussukan ja aloittaa maksusuorituksen. Pussukkaa kaivetaan pitkään ja hartaasti että sieltä löydetään pienimmät mahdolliset kolikot. Jokainen viisisenttinen pitää vielä tutkia tarkoin molemmilta puolilta ennen kuin siitä luovutaan. Jokaisen kolikon jälkeen pitää vielä varmistaa jäljellä oleva määrä.

Kun maksutapahtuma on viimein ohi, ottaa mummo puheeksi edellisellä viikolla alkaneen lonkkavaivan ja mainitsee vielä senkin että 50 vuotta sitten pitsiliinojen nypläykseen käytettävä lanka oli parempilaatuista kuin nykyään.

Elämä on kertakaikkiaan aivan liian lyhyt tällaiseen!
10939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Toivon, että kun olet vanha saat samalla mitalla takaisin. Kun elimistösi alkaa rappeutumaan ja liikkeesi hidastuvat joku ärhäkkä nuoremman polven edustaja kumauttaa sinut ojaan ja karjuu naama punaisena, että senkin kanttura.Tai jos koetat kysyä tai sanoa jotakin tulet keskeytetyksi niin, että loppujen lopuksi et saa ikinä kunnon apua tai tukea ongelmiisi. Happanet kotiisi, koska muut tietävät mitä sinä oikeasti tarvitset.

Kasva isoksi, kehity henkisesti ja muista ettet ole ainoa ihminen koko yhteiskunnassa. Jos joskus törmään sinuun pidän huolen, että nuolet kassajonen edustan puhtaaksi ennen kuin astun sille kohdalle.

Äänestä
  • jotka nyt saavat nuorempien kiukkua niskaansa ovat olleet juuri niitä nuoria, joille, joku toivotteli, että kun olet vanha toivon, että saat samalla mitalla. Mistäs sitä tietää. Tältä se sitten näyttää.

    Äänestä

mummot vaan terrorisoi. Ei ole oikein lisättävää kun tollasta se vaan on. Joskus niitä on kaksin kappalein ja sitten ei pääse mihinkään missään, kun nämä matamimimmit valtaa kaytävät ja kassat tukossa.

Ripeämpää toimintaa mummelit. Tarviiko sitä loppuelämää viettää toisten tukkona.

t. Ikuisesti nuori/nuorekas ja ripeä

Äänestä
  • Voi V. kun työsäkäyvät lyö rinkit pystyyn ja maitohyllyjen kohdalle. Siinä rinki heittää läppää ja muut ei pääse mihinkään!
    Seurustelkaa ulkona.

    Äänestä

  • työssäkäyvät kirjoitti:

    Voi V. kun työsäkäyvät lyö rinkit pystyyn ja maitohyllyjen kohdalle. Siinä rinki heittää läppää ja muut ei pääse mihinkään!
    Seurustelkaa ulkona.

    Joo, manasin tuossa mummoja mutta onhan näitäkin.
    Ja todellakin, maitohyllyillä! Siihen jäädään seurustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Pelikortit vaan puuttuu.

    Äänestä

  • työssäkäyvät kirjoitti:

    Voi V. kun työsäkäyvät lyö rinkit pystyyn ja maitohyllyjen kohdalle. Siinä rinki heittää läppää ja muut ei pääse mihinkään!
    Seurustelkaa ulkona.

    kaikki on törkeetä!

    Äänestä

  • ihan törkeetä kirjoitti:

    kaikki on törkeetä!

    Miksi vanha ihminen tulee jalostuneemmaksi kun ikää karttuu?

    Muka?

    Muistan kun olin ihan ensimmäisiä kertoja kesätyöpaikassa, niin kyllä niiltä vanhemmilta työntekijöiltä tuli kaikkein ilkeimmät sanomiset.
    Nyt tässä näinkin yhden vielä hengissä marketissa vaeltavan joka joskus kritisoi minua ja kotiani kun -"minua ei ollut hyvin kasvatettu".

    Ajattelin että siinähän rypistyt ja haperrut.
    Kaupan alalla olen ollut koko ikäni ja sen olen aina muistanut että nuoria pitää kohdella hyvin,kyllä ne sen muistaa.Kivoimpia ne kyllä onkin.
    Eiväthän sitten kampita liukkaalla!

    Äänestä

  • ihanjustjoo kirjoitti:

    nuorisoa ei todellakaan ole kasvatettu. Nykyisten nuorien vanhemmat ovat narkkareita ja juoppoja, vankilakundeja ja ties mitä vielä. Ei heistä ole ollut kasvattajiksi. Lapsi sitten ottaa mallia vanhemmiltaan ja kierre jatkuu. Ehdotankin, että joka ainoalle raskaana olevalle narkkarille tehdään abortti ja samalla sterilisoidaan. Kaikilta miesvangelta katkaistaan SE! Sitten syntysi kunnon lapsia ja nuoriso oli taas kilttiä! Mummoiässäkään he ei sitten terrorisoisi nuorempiaan!

    Äänestä

  • on niin, että kirjoitti:

    kukahan kasvatti tämän narkkarien ja juoppojen sukupolven, joka jätti lapsensa kasvattamatta? Olisi varmaan ollut hyvä tehdä ne abortit ja sille edelliselle sukupolvelle ilman rajoituksia olivatko vankilakundeja vai eivät. Onneksi suunta näyttää olevan parmepaan päin. Nämä kasvattamattomat nuoret ovat kuitenkin aika suurelta osin fiksuja ja itsenäisiä, ehkä he keksivät kasvattaa lapsensa.

    Äänestä

Hieno kirjoitus, sait minut nauramaan. Puhut asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on törkeää kirjoitti:

Samat mummot jotka dyykkaavat roskiksia profiloidakseen naapureitaan, terrorisoivat kaupassa pahemman kerran.

Kun mummo tutkii banaaneja niin ostoskärryt on jätetty keskelle käytävää ja tietysti poikittain että muiden kulku estyy. Itselläni on tapana jyräyttää omilla kärryilläni kylkeen niin että kolisee ja mummon kärryt sinkoavat kauas!

Kassajonossa terroristimummoilla on mielestään täysi oikeus etuilla jonossa.

Kun mummo pääsee kassalle niin kamoja pakataan huolellisesti ja piiitkäään. Kamat pakataan loppuun vaikka kassaneiti on jo lyönyt loppusumman koneeseen ja odottelee maksua. Jono seisoo.
Useimmiten mummon banaanit on hinnoittelematta joten kassaneiti lähtee punnitsemaan niitä.

Kun koittaa maksun aika niin mummo kaivaa jostain kätköstä pienen rahapussukan ja aloittaa maksusuorituksen. Pussukkaa kaivetaan pitkään ja hartaasti että sieltä löydetään pienimmät mahdolliset kolikot. Jokainen viisisenttinen pitää vielä tutkia tarkoin molemmilta puolilta ennen kuin siitä luovutaan. Jokaisen kolikon jälkeen pitää vielä varmistaa jäljellä oleva määrä.

Kun maksutapahtuma on viimein ohi, ottaa mummo puheeksi edellisellä viikolla alkaneen lonkkavaivan ja mainitsee vielä senkin että 50 vuotta sitten pitsiliinojen nypläykseen käytettävä lanka oli parempilaatuista kuin nykyään.

Elämä on kertakaikkiaan aivan liian lyhyt tällaiseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu