Silloin aikoinaan, kun Paavo Väyrynen oli presidentin vaaleissa ehdokkaana, niin tarina kertoo Paavon vaalimatkasta peräpohjolaan seuraavaa.
Jo viikkoja aiemmin oli tieto kiirinyt jänkhillä, että Paavo on tulossa pitämään puhetta. Paavo oli saanut armeijan hulikupperin käyttöönsä, jolla Paavo tukijoiden ja tulkin kanssa laskeutui tiettömän taipaleen taakse. Väkeäkin oli kerääntynyt ihan mukavasti, kaikki saamen poromiehet perheineen, viidensadan kilometrin säteeltä. Oli sentään "minäitse" saapunut kairaan.
Paavo aloitti puheen, lupasi kaikille kaikkea ja vieläkin enemmän hyvää, lappilaiset eivät meinannet nahoissaan pysyä. Ukot heittelivät neljäntuulenhattujaan, naiset ja lapset lähes itkivät, mutta kuorossa ulvottiin: UGAA, UGAA, UGAA. Paavo innostui yhä enenevään itsekehuun ja lappilaiset vaikeroivat vieläkin kovempaa; UGAA, UGAA, UGAA. Tulkkina ollut heinäkenkä yritti Paavoa hillitä, mutta kun oli hyvään vauhtiin päässyt, niin Paavoa ei pidätellyt enää mikään. Minäitse oli vauhdissaan.
Viidettä tuntia mesoamista kesti ja Paavo oli tyytyväinen valtaisasta vastaanotosta. Meinasi, että ei paremmin voisi vaalikiertue alkaa, kun kansa oli näin haltioissaan.
Lopuksi hörpittiin vaalikahvit, joka oli perimmäinen syy tuhatpäiseen väenmäärään ja kaikilla oli hauskaa ja lapsilla limunaatia. Kun kohta oli tilaisuus ohi, väki hyppäsi porojensa vetämiin ahkioihin ja hävisivät tunturiin.
Paavon seurue suuntasi hulikupperia kohti. Paavo ja tulkki ensimmäisenä menossa rinnakkain. Ehdokkaalla tyytyväisyys loisti naamasta, kunnes tulkki sanoi että; Varo ettet liukastu, näkyi porot olleen kopterin jalaksissa narulla kiinni ja nyt on joka paikka täynnä poron Ugaata.
C",)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.