Meren jää

Näin sellaista unta, että olin kallion päällä olevassa mökissä, jossa asui vieraita ihmisiä. Ketään ei ollut kotona ja kuljin huoneesta toiseen kuin omassa kodissani ihastellen. Tulin talosta ulos ja laskeuduin kalliolta alas meren jäälle, jossa kuljeskelin. Näin avannon ja hetken mielijohteesta hyppäsin veteen. Ajattelin, että apua onkohan vesi kylmää, mutta ei se oli ihan lämmintä. Vajosin alas ja "ponkaisin" itseni taas pinnalle tein näin kolme kertaa. Olo oli kuitenkin ihan turvallinen. Viimeisellä kerralla tuli kuitenkin pieni epävarmuus, mutta meni ohi kun pääsin kuitenkin pinnalle hyvin. Onko jollain selitystä? Mulla on oma aavistus ko unelle.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hoitelet itseäsi kaikella tarmolla vaan hoitosi tahtoo olla liian heikkoa epäilet että sinulla on jokin vaiva... Annat ajan kulua vaikka voisit mennä lääkäriin, kun pelottaa kuulla totuus.
Uni kertoo ettei sinulla kuitenkaan ole välitöntä vaaraa kun hyppäät jäihin ja uppoat sekä nouset jälleen kolmesti teet jonkin virheen elämän tavoissasi joita lopuksi itse pelästyt ja huomaat juuri siinä piilleen syyn huonoon oloosi.

Äänestä

Menestystä ja onnistumista elämässä
vapautumista pitkään kestäneestä ahdingosta

Äänestä

Ehkä kummatkin ovat oikeassa. Olen juuri vaihtamassa työpaikkaa, josta olen haaveksinut kauan. Olen hyppäämässä tuntemattomaan ja vihdoin luotan uskooni, että kaikki menee hyvin. Ahdinkoakin on ollut monta vuotta ja tunnen todella nyt vapautuneeni siitä. Luotan itseeni.
Minua vain häiritsee tuo tupakanpolttoni ja haluaisin sen lopettaa. Itsekurini ei vielä ole niin suuri, että pystyisin sen lopettamaan. Asia pyörii mielessäni joka päivä ja toivon että pääsisin siitä eroon
Kiitos teille vastaukista, auringonpaistetta Teille molemmille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Beige kirjoitti:

Näin sellaista unta, että olin kallion päällä olevassa mökissä, jossa asui vieraita ihmisiä. Ketään ei ollut kotona ja kuljin huoneesta toiseen kuin omassa kodissani ihastellen. Tulin talosta ulos ja laskeuduin kalliolta alas meren jäälle, jossa kuljeskelin. Näin avannon ja hetken mielijohteesta hyppäsin veteen. Ajattelin, että apua onkohan vesi kylmää, mutta ei se oli ihan lämmintä. Vajosin alas ja "ponkaisin" itseni taas pinnalle tein näin kolme kertaa. Olo oli kuitenkin ihan turvallinen. Viimeisellä kerralla tuli kuitenkin pieni epävarmuus, mutta meni ohi kun pääsin kuitenkin pinnalle hyvin. Onko jollain selitystä? Mulla on oma aavistus ko unelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu