Ketkä äänesti aikanaan EU:n puolesta, ja ketkä vastaan?
Älkää unohtako perusteluja miksi!!
Älkää unohtako perusteluja miksi!!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olisin halunnut Suomen säilyvän itsenäisenä omista asioistaan päättävänä valtiona. Nytkin esim Norja (ei EU:ssa) saa lähes samat edut kuin EU:n jäsenenä.
Suomella ei todellakaan olisi ollut varaa jäädä EU:n ulkopuolelle. Vientiteollisuutemme, joka elättää myös maajussit, olisi kärsinyt liikaa. Ilman EU-jäsenyyttä Suomesta olisi tullut pohjolan Albania.
Maataloustukien osuus BKT:sta laski jäsenyyden mukanaan tuomien kaupallisten etujen vuoksi. Lisäksi saamme nyt ostaa maukkaita ulkomaisia elintarvikkeita, mikä on mielestäni hyvin tärkeä asia.
Norja jäi tietenkin EU:n ulkopuolelle, onhan heillä öljyä ja kalavesiä. Suurin syy Norjan jäämiseen EU:n ulkopuolelle oli omien kalavesien suojelu portugalilaisilta troolareilta.
Kaltaisia valtioita.Eikö heillä mielestäsi ole
vientiteollisuutta.Meneekö heillä huonommin kuin
Suomella.
Missä EU, siellä ongelma!
Eu:ta vastaan ja mielestäni Suomi olisi aivan hyvin pärjännyt ilman EU:ta aivan kuten Norja tai Sveitsi, olimmehan tulliliitoissa.
Omalta kohdaltani tuollin koin tilanteen varsin epäedulliseksi, viljelijänä/yrittäjänä, toimme tuolloin kauko-idästä tavaraa ja lähialueet Balttia ja Venäjä olivat varsin usein liikematkojen kohteena. Nyttemmin tietysti Baltian maiden tullessa EU:n jäseniksi, on moni asia helpottunut.
Tavalliselle tanelille EU:n jäsenyydestä ei ollut juuri mitään haittaa, mutta meillä toimialat hieman muuttuivat. Viljelypuolella on tietysti tapahtunut paljon, tilankoko on nelikertaistunut, vastaavasti tulot ovat viljelystä pysyneet lähes ennallaan, tukiaisista huolimatta.