Kummaa valitusta

Kuulin jostain, että täällä käydään Suomussalmi-aiheista keskustelua ja päätin tarkistaa asian. Herra varjele, mitä älytöntä mölinää ja valitusta! Luulisi, että keskustelupalstalle kirjoittavat vain kaasupullon kokoiset, elämästä mitään vielä tajuamattomat natiaiset, joista on hirmuisen hauskaa haistatella "julkisesti" netissä.
Minulle on muutaman kerran soitettu kunnasta ja kyselty, mitä pitäisi Suomussalmella olla, että muuttaisin takaisin Helsingistä. Järkevät naapurit olisi hyvä juttu, mutta tällä palstalla käytävän "keskustelun" tasosta päätellen saattaa olla viisainta pysyä täällä. Kotikonnuilla taitaisi tulla ikävä ja yksinäinen olo meikänaiselle.
9611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

arvottelu. Ihmisten jakaminen eri kasteihin. Myös

paikallinen lehdistö viljelee tätä.

Täällä ollaan kaukana kristillisestä

ajattelumallista, jossa kaikki ihmiset ovat

arvokkaita. Jos pienen ihmisen arkipäivään kuuluu

vaikkapa vain koiran ulkoiluttaminen, kavareiden

kanssa hengailu, mikä tavallinen asia tahansa

kullakin tuo piristystä arkipäivään, niin se

pyritään teilaamaan.

Ihmisiä nimitellään ja jaotellaan eri kasteihin.

Tämä jos mikä saa aikaan pahaa.

Yleensä työttömiin suhtaudutaan nureasti,

esimerkkinä mm. lääkärikäynnit. Paikallisen

pankkitoimihenkilön nyrpeä suhtautuminen heihin

antoi minulle aiheen kirjoitella. Kyseinen

henkilö nimitteli työttömiä rupusakiksi jotka

veivät häneltä mahdollisuuden käydä lääkärissä.

Kyseinen henkilö on jo iäkäs ja joutaisi sen

puolesta eläkkeelle, mutta, kun eläkeläisen arvo

ei ole sama kuin se on työtätekevällä,niin hän

sinnittelee vielä työelämässsä.


Kaikki ne pienet asiat, jotka ihmisiä vetävät

etelään ovat täällä toisarvoisia. Pienet suuret

palvelukset puuttuvat, unohdettuja ihmisiä,

byrokratiaa.


Ihmisarvo kun asetetaan kyseenalaiseksi, niin

kuka sitä kestää.


Niin, ihmisillä ei ole hyvä olla täällä, niin

kauan kuin tämä asennevamma on olemassa.

Äänestä
  • onko se niin varmaa, että etelä-suomessakaan mitään ihanaa on?

    Äänestä

kun asiat on niin kuin ne on, päin persettä. Työttömyys rehottaa ja sikiävä kansa ajetaan muualle kutemaan.

Äänestä

tosi on.

Äänestä

Pahimpia ovat täältä muuttaneet ja nokka pystyssä kulkevat. Onneksi nykyään on nuita myrskyjä, että voivat hukkua, kun eivät osaa painaa päätään alas.
Eihän täällä ole muuta tekemistä kuin viisastella toisilleen. HYVÄ NETTI JA LAAJAKAISTA.

Äänestä
  • tappaus. Eteläntaavi, joka ei enää varista tunne, niin lopeta paskan jauhaminen.

    Äänestä

vaan poissa,jos et valitusta kestä,laita tukot korville ja laput silmille!

Äänestä

Sinua ei kaipaa tänne kukaan, että pysy vaan siellä ihanassa Helsingissä! Siellä ei varmaan ihmiset valita mistään, kun kaikki asiat ovat niin hyvin kuin vain voivat olla.
HKI:n keskustelupalstalla kai kirjoitellaan vain positiivisista asioista?!

Äänestä

Vai että sulle on oikein soitettu, että mitä pitäisi korjata jotta tulisit takaisin. Unta olet nähnyt, sinun takaisin saamiseksi ei tarvitse eikä tehdä mitään. Päinvastoin, kaikille meille parempi, kun pysyt poissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noinkohan tulen takaisin kirjoitti:

Kuulin jostain, että täällä käydään Suomussalmi-aiheista keskustelua ja päätin tarkistaa asian. Herra varjele, mitä älytöntä mölinää ja valitusta! Luulisi, että keskustelupalstalle kirjoittavat vain kaasupullon kokoiset, elämästä mitään vielä tajuamattomat natiaiset, joista on hirmuisen hauskaa haistatella "julkisesti" netissä.
Minulle on muutaman kerran soitettu kunnasta ja kyselty, mitä pitäisi Suomussalmella olla, että muuttaisin takaisin Helsingistä. Järkevät naapurit olisi hyvä juttu, mutta tällä palstalla käytävän "keskustelun" tasosta päätellen saattaa olla viisainta pysyä täällä. Kotikonnuilla taitaisi tulla ikävä ja yksinäinen olo meikänaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu