Jännittääkö muita naimisiinmeno kuinka paljon? Itse olen seurustellut mieheni kanssa jo monta vuotta ja itse ehdotin naimisiin menoa. Nyt kun se onkin toteutumassa, niin jännittääkin tosi paljon! Kirkko on varattu ja huomenna pitäisi soittaa papille ja varata juhlapaikkaa. Uskoisin vähän helpottavan sitten, kun ollaan kerrottu vanhemmillemme, halutaan vaan etukäteen sopia aika ja kertoa vasta kun nähdään parin viikon kuluttua... Onko pitopalvelujärjestäjillä vaitiolovelvollisuus asiakkaistaan? Asuvat vanhempieni vieressä ja en todellakaan halua, että kuulevat asiasta ensimmäiseksi heiltä. Etukäteen olin ajatellut, että mitäpä jännittämistä pienissä häissä on :D. Kun varma olen kuitenkin, että juuri tämän miehen kanssa haluan elämääni jatkaa.
Jännittääkö?
minna_
8705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Alussa oli ihanaa kun varasimme kirkon yli vuosi sitten ja innolla tekemään kutsuja ja ym.
Nyt sitten kun häihin enää vajaa 3kk niin nyt rupee jo jännittämään että meneekö kaikki hyvin tai kompastunko pukuuni ja muuta sellaista.
Ihanaa aikaa tää silti on kun on ihana kaaso joka auttaa ja tekee osan tehtävistä.
Semppiä sulle häihin ja päätetään yhdessä ettei enää jännitetä.(olis jo häät takana).
kun muitakin jännittää! Mulla tämä vielä tapahtuu niin nopeasti, kirkon varauksesta häihin aikaa 2 kk... Mulla ei ole kaasoa, kun on niin pienet häät tulossa, että vain molempien vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset perheineen... Ja heistä kukaan ei vielä edes tiedä asiasta! Päätin, että kavereille kerron vasta kun kutsuttavat tietää. Se varmaan auttaakin, kun sitten voi puhua asiasta muillekin kuin mieheni kanssa... Tekisi mieli soittaa ja kertoa heti, mutta ainakin vanhemmillemme haluan kertoa asiasta kasvotusten ja siihen menee vielä pari viikkoa, ennen kuin se on mahdollista... Päätetään vain, että jännittäminen loppuu NYT! Ihanaa aikaahan tämä oikeasti onkin. =D
kaikki siis kysyvät ensimmäiseksi tuon saman kysymyksen, kun kuulevat meidän menevän naimisiin.
Olen aina vastannut, että ei vielä, mitäpä tuota etukäteen jännittämään. Luulen kyllä että viimeisillä parilla viikolla olen täysin paniikissa...:)
että sitten kun hääpäivä alkaa olla käsillä, niin tuleekin vielä viime hetken jännitys. Onneksi naimisiin menneet kaverit ovat sanoneet, että itse hääpäivänä jännitys on karissut kun pappi on vihkinyt, ja juhlasta onkin osannut jo nauttia kunnolla.
Ei jännitä ainakaan vielä yhtään. Ehkä sitten lähempänä (nyt 4 kk häihin). Ei kai se varsinainen naimisiin meno, mutta ne häät. Me ollaan oltu niin kauan yhdessä, että eipä se paljoa muuta.
Pitopalveluyrityksillä ei ole lakiin kirjattua vaitiolovelvollisuutta (toisin kun esim. lääkäreillä).
Toki asiansa osaava pitopalvelu ei asiakkaiden asioita levittele. Suosittelisin kuitenkin mainitsemaan yrittäjälle, että häät ovat vielä lähipiirillekkin salaisuus. Useinhan häiden suunnitteluun osallistuu ihan luontevasti myös morsiusparin vanhemmat, joten yrittäjä voi ihan vahingossakin lipsauttaa häistä vanhemmillesi.
Vielä ei jännitä. Häihin on aikaa 3,5kk ja jotenkin sitä ajattelee että onhan sinne aikaa vielä vaikka kuinka. Todellisuudessa aika menee todella nopeaan ja eiköhän sitä jännitystäkin ala löytyä häiden alla.
Tämä on kyllä ihanaa aikaa.
Yrittäjän maineen kannalta on tietty parempi jos ei lepertele asiakkaitten tiedoista. Vaikeahan se tietty on salata jos vanhemmat asuu esim. samassa rakennuksessa sen pitopalvelun kanssa.
Minua ei jännittänyt naimisiin meno. Ei se jännittänyt koska olin 100% varma, mitä olen tekemässä. Olen onnellisesti naimisissa. Harmi, että sivistymätön kaaso pilasi juhlani.