Kokemukseni...

Olen ny lukenu teiän kokemuksia täällä, jotenka ajattelin laittaa omani.

Asun mun vanhempien, siskon ja koiran kanssa melko isohkossa ja uudessa rivitalossa, täällä on vain asunut yksi henkilö meidän lisäksemme, ja hän on vielä elossa. On nytte kaks vuotta tapahtunu outoja juttuja. En sitte tiedä, että onko järjellä selitettäviä juttuja, mutta en itse ole löytänyt selitystä.
Nää jutut alko tapahtuu siis kaks vuotta sitten. Olin sillon 11. Ekaks oli tavaroiden katoamista ja löytymistä mitä oudoimmista paikoista, tunne että joku tuijottaa vaikka olisinkin ollut yksin. Joskus en voinut olla talossa yksin illalla, sillä tunne alkoi käydä todella painostavaksi, jolloin jouduin lähtemään mun kaverin luokse.
No tollaista lähinnä tapahtui eka vuosi. Puoli vuotta sitten, elikä olin silloin 12, alkoi kuulumaan koputuksia ja raapivaa ääntä. Ne pitivät mun koko perhettä hereillä öisin.Ne äänet kuulu lähinnä ulko-oven luota. Mentiin kattomaankin että onko siel joku eläin, mutta paskat sieltä mitn löytyny. Tätä jatkui jonkin aikaa. Sitten kun täytin 13 niin oli hiljaista jotain puol kuukautta. Mutta sitten kaikki alkoi uudestaan. Ja vielä pahempana. Nyt valot on alkanu välkkyy ja TV sammumaan itsetään ja menemään päälle itestään.

Sitten tässä viikko sitten oltiin mun vaarin luona. Se asuu sellases todel vanhas ja isos talos. Siel on kuollu 3 ihmistä. Se on siis jotain yli 100 vuotta vanha. Kun sitte oltii siel nii ajattelin, et pelaisin spiritismiä. Se on aina kiinnostanu mua ja ku kerran olin vanhassa talossa missä on kuollut 3 ihmistä, niin pakkohan se oli kokeilla. Piirsin sen laudan niin ku oon netistä lukenu. Sit otin semmosen snapsilasin. Tai en mä tiedä mikä se oli. Tosi pieni lasi kuitenki. Sit menin semmoseen ''siivoushuoneeseen''. Laitoin verhot kiinni ja sinne tuli iha pimeetä. Sit ku mun silmät oli tottunu siihe pimeeseen ja pystyin näkee jotain, nii laitoin sen lasin keskelle sitä lautaa ja kysyin ''Onko täällä ketään?'' Täytyy myöntää, että olin hyvin skeptinen tätä peliä kohtaan. Odotin vastausta ainakin 5 minuuttia. Kun sitten ajattelin että paskat tää mitään toimii, ihmiset vaan kertonu omiaan. No sitten se liikkui! En itse liikuttanut sitä, sillä pidin sormeni yli 3 cm:n päässä lasin yläpuolella. Se liikkui sanan 'Kyllä' kohdalle. No sitten ei muuta ku että ryntäsin ulos huoneesta ja jätin pelin siihen. Kerroin mitä oli tapahtunut, mutta minulle sanottiin vain, että olin kuvitellut. Mutta minä tiedän, että mitä tapahtui! Ja niin kuin sanoin, olin hyvin skeptinen peliä kohtaan. Nyt olen ihan varma siitä että se on totta! Tänään sitten olin juuri tullut koulusta kotiin. Koirani oli ainoastaan kotona. Tulin tietenkin heti koneelle. Sitten vähän ajan kuluttua mun kännykkä soi. Ja kun katsoin, että kuka soittaa, niin olin pudottaa silmät päästäni; siinä luki 'Koti soittaa' Olen siis tallentanut kotinumeron nimellä 'Koti'. Tämä järkytti pikkasen, sillä olin han yksin kotona! Enkä usko, että koirani olisi saanut tätä aikaan, sillä hän nukkui sängylläni koko ajan. No, vastasin sitten. Kuului vain särinää ja sellaista, en osaa selittää ääntä kunnolla, mutta se kuulosti ihan kuin joku olisi ''inissyt'' tuskissaan. Vähän aikaa kuunneltuani kysyin: ''Haloo... Kuka siellä?'' Sama särinä ja ininä vain jatkuivat. Sitten katkaisin puhelun. Hetken aikaa siinä sitten tunsin kylmiäväreitä.

Suvussani yliluonnollinen on aika luonnollista. Mutta en sitten tiedä... Pelottavia nämä kokemukset ainakin ovat olleet. Ja joka sana totta!
121991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Taisi sitten sinulta jaada spiritisti-istunto "auki" ja se henki sielta soittelee sinun koti-numerostasi, eli sinun numerostasi omaa sahkomagnetismiaan kayttaen.

Äänestä

kuuloinen juttu...joskus olen kyllä kuullut juttua siitä kun "kuollut soittaa"

Spiritismin kanssa ei kannata tosiaan leikkiä...itsekin tiedän kokemuksesta että jotain perää siinä spiritismissä tosiaan on...
Ylipäätään ne asiat joista ei varmuudella tiedä mitään on parempi jättää sikseen...

Äänestä

Noita-nainen sanoi; Istunto oli jäänyt auki. Kannattaisi ottaa paremmin selvää asioista ennen kuin kokeilee. Henkimaailman kanssa EI ole hyvä pelleillä! Itsekin silloin joskus pelasin ja jätin kesken, koska alkoi pelottaa. Sen jälkeen tapahtui kaikkea outoa, lähinnä pystyin tuntea jonkun/jonkin ''läsnäolon''ja joskus tavarat saattoivat lennellä, mutta muutimme poies kysisestä talosta, jotenka en tiedä, että onko se joku/jokin siellä vielä. Nykyään näen painajaisia vanhasta talosta. Painajaisessa seison vanhan talomme pihalla ja jostain kuuluu kirkumista. Hyvät ihmiset, ÄLKÄÄ pelleilkö spiritismin kanssa!

Tällasia kokemuksia tänne kuuluisikin laittaa! Rohkaiskaa vain kaikki mielenne ja kirjoittakaa kokemuksistanne!

Äänestä
  • pitäisi sitten "oikea oppisesti" lopettaa?

    Äänestä

  • istunto... kirjoitti:

    pitäisi sitten "oikea oppisesti" lopettaa?

    Ensin kysyä hengeltä saako lopettaa.
    Sitten rikkoa lasi, polttaa lauta.
    Tuollaisia tuli mieleen mitä lukenut.

    Äänestä

  • oqjg kirjoitti:

    Ensin kysyä hengeltä saako lopettaa.
    Sitten rikkoa lasi, polttaa lauta.
    Tuollaisia tuli mieleen mitä lukenut.

    Entäpä jos se henki kieltää lopettamasta istuntoa?

    Äänestä

  • pikkufantti kirjoitti:

    Hajoittasin laudan ja haistattaisin hengelle kurat housussa paskat ja juoksisin tajuttoman nopeesti karkuun ja jos jotain tapahtuu niin linnottautuisin kirkon sisälle pariksi viikoksi:D
    Muuten kymysys Noita-nainen. Jos henki on pahantahtoinen niin auttaako risti?, koska sehän on kielletty pelissä.

    Sitten istunto lopetetaan "ilman lupaa" ja pyydetaan varjelusta "valon hemmoilta" (= suojelusenkeleilta jne.) etta istunto todella paattyy ja ettei mitaan pahaa tapahdu.

    Mutta siis...harkitkaa nyt muutama kerta, ennenkuin rupeatte muutenkaan "hengaamaan pirun kanssa" tms...

    Paljon mielekkaampaa on yrittaa saada yhteys omiin suojeluhenkiinsa.

    Äänestä

  • asdsadsad kirjoitti:

    Vai etta "kirkkoon telttailemaan"...;)

    No ristia ei ole kylla henkilokohtaisesti tullut kaytettya "vastaavissa tapauksissa", mutta aito, sydamesta tuleva rukous "valon hemmoille", eli Jumalalle/Jeesukselle/suojelusenkeleille auttaa. (tai pitaisi auttaa)

    Äänestä

  • Noita-Nainen. kirjoitti:

    Sitten istunto lopetetaan "ilman lupaa" ja pyydetaan varjelusta "valon hemmoilta" (= suojelusenkeleilta jne.) etta istunto todella paattyy ja ettei mitaan pahaa tapahdu.

    Mutta siis...harkitkaa nyt muutama kerta, ennenkuin rupeatte muutenkaan "hengaamaan pirun kanssa" tms...

    Paljon mielekkaampaa on yrittaa saada yhteys omiin suojeluhenkiinsa.

    Olen muutaman kerran aiemminkin täällä tätä kysellyt, mutta eipä kukaan ole vastannut. Siispä, itse yritin kaverin kanssa pelata spiritismiä nuorena tyttönä, mutta mitään ei tapahtunut. Eli en pidä tätä mitenkään vaarallisena. Vai tuleeko vaikutus jotenkin jälkijättöisesti?

    Äänestä

  • kyselen kirjoitti:

    Olen myös joskus nuorena kokeillut useamman kerran eikä mitään tapahtunut...mutta viimeisellä kerralla sitten tapahtuikin jotain...vaikka lasi ei kylläkään liikkunut! Se oli ehkä varoitus nuorille likoille että älkääs leikkikö vakavalla asialla!!
    Se kerta jäikin kohdallani viimeiseksi...

    Mutta jos ei peli onnistu niin sanoisin että sillä kertaa ei vaan saanut yhteyttä henkeen...ei kai hekään ole "aina käytettävissä" mutta toisella kerralla taas kaikki voi olla toisin...

    Minulle on kyllä tapahtunut joitakin outoja asioita ennen ja jälkeen kun pelasin mutta en liittäisi niitä välttämättä siihen peliin...vaikka jotkuthan täälläkin väittävät että jälkikäteen on saattanut jotain outoja juttuja tapahtua...

    Tosiaan meidän "kummitus sauna" oli kyllä samaisessa talossa missä pelattiin sitä spiritismiä...siellä kuulin kerran raskaiden askelten tulevan saunaan mutta ketään ei silti tullut! En nyt vain muista tapahtuiko tämä ennen vai jälkeen sen spiritismin pelaamisen...

    Äänestä

Musta nimittäin on jo jonkun aikaa tuntunu suunnilleen samalta. Näinköhän kohta alkaa kuulua koputuksia ja raaputuksia... En kuitenkaan mitään spiritismejä ole pelaillu enkä pelaa. Ja mielen voimalla olen koittanut hallita tätä pelkoa ja ehkäpä jopa onnistunutkin lieventämään sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuolonsyöjä``sr kirjoitti:

Olen ny lukenu teiän kokemuksia täällä, jotenka ajattelin laittaa omani.

Asun mun vanhempien, siskon ja koiran kanssa melko isohkossa ja uudessa rivitalossa, täällä on vain asunut yksi henkilö meidän lisäksemme, ja hän on vielä elossa. On nytte kaks vuotta tapahtunu outoja juttuja. En sitte tiedä, että onko järjellä selitettäviä juttuja, mutta en itse ole löytänyt selitystä.
Nää jutut alko tapahtuu siis kaks vuotta sitten. Olin sillon 11. Ekaks oli tavaroiden katoamista ja löytymistä mitä oudoimmista paikoista, tunne että joku tuijottaa vaikka olisinkin ollut yksin. Joskus en voinut olla talossa yksin illalla, sillä tunne alkoi käydä todella painostavaksi, jolloin jouduin lähtemään mun kaverin luokse.
No tollaista lähinnä tapahtui eka vuosi. Puoli vuotta sitten, elikä olin silloin 12, alkoi kuulumaan koputuksia ja raapivaa ääntä. Ne pitivät mun koko perhettä hereillä öisin.Ne äänet kuulu lähinnä ulko-oven luota. Mentiin kattomaankin että onko siel joku eläin, mutta paskat sieltä mitn löytyny. Tätä jatkui jonkin aikaa. Sitten kun täytin 13 niin oli hiljaista jotain puol kuukautta. Mutta sitten kaikki alkoi uudestaan. Ja vielä pahempana. Nyt valot on alkanu välkkyy ja TV sammumaan itsetään ja menemään päälle itestään.

Sitten tässä viikko sitten oltiin mun vaarin luona. Se asuu sellases todel vanhas ja isos talos. Siel on kuollu 3 ihmistä. Se on siis jotain yli 100 vuotta vanha. Kun sitte oltii siel nii ajattelin, et pelaisin spiritismiä. Se on aina kiinnostanu mua ja ku kerran olin vanhassa talossa missä on kuollut 3 ihmistä, niin pakkohan se oli kokeilla. Piirsin sen laudan niin ku oon netistä lukenu. Sit otin semmosen snapsilasin. Tai en mä tiedä mikä se oli. Tosi pieni lasi kuitenki. Sit menin semmoseen ''siivoushuoneeseen''. Laitoin verhot kiinni ja sinne tuli iha pimeetä. Sit ku mun silmät oli tottunu siihe pimeeseen ja pystyin näkee jotain, nii laitoin sen lasin keskelle sitä lautaa ja kysyin ''Onko täällä ketään?'' Täytyy myöntää, että olin hyvin skeptinen tätä peliä kohtaan. Odotin vastausta ainakin 5 minuuttia. Kun sitten ajattelin että paskat tää mitään toimii, ihmiset vaan kertonu omiaan. No sitten se liikkui! En itse liikuttanut sitä, sillä pidin sormeni yli 3 cm:n päässä lasin yläpuolella. Se liikkui sanan 'Kyllä' kohdalle. No sitten ei muuta ku että ryntäsin ulos huoneesta ja jätin pelin siihen. Kerroin mitä oli tapahtunut, mutta minulle sanottiin vain, että olin kuvitellut. Mutta minä tiedän, että mitä tapahtui! Ja niin kuin sanoin, olin hyvin skeptinen peliä kohtaan. Nyt olen ihan varma siitä että se on totta! Tänään sitten olin juuri tullut koulusta kotiin. Koirani oli ainoastaan kotona. Tulin tietenkin heti koneelle. Sitten vähän ajan kuluttua mun kännykkä soi. Ja kun katsoin, että kuka soittaa, niin olin pudottaa silmät päästäni; siinä luki 'Koti soittaa' Olen siis tallentanut kotinumeron nimellä 'Koti'. Tämä järkytti pikkasen, sillä olin han yksin kotona! Enkä usko, että koirani olisi saanut tätä aikaan, sillä hän nukkui sängylläni koko ajan. No, vastasin sitten. Kuului vain särinää ja sellaista, en osaa selittää ääntä kunnolla, mutta se kuulosti ihan kuin joku olisi ''inissyt'' tuskissaan. Vähän aikaa kuunneltuani kysyin: ''Haloo... Kuka siellä?'' Sama särinä ja ininä vain jatkuivat. Sitten katkaisin puhelun. Hetken aikaa siinä sitten tunsin kylmiäväreitä.

Suvussani yliluonnollinen on aika luonnollista. Mutta en sitten tiedä... Pelottavia nämä kokemukset ainakin ovat olleet. Ja joka sana totta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu