kevään eka

Löytyipä sitten hauvelista just punkki. Kevään eka oli, ihmeen ajoissa nekin ällömönkijät on heränneet.
5184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

meillä. ja kaikista pienimmällä. toivottavasti ei vaan sille tule mitään. eikä myös sunkaan koissulle. ällöttäviä ne on.

Äänestä

niitäkin pitää ruveta tarkistamaan,Meillä isäntä onneksi ottaa ne pois tuosta karvakasasta.

Äänestä
  • juu, itsekään en meinannut ekana uskoa, mut siellä se vaan pää nahan alla mustia sääriään sätkytteli :( Toivotaan juu, ettei mitään tartuttanut, mut onhan noita joka kesä ollut ja koira kuitenkin jo seitsemän kesää niistä selvinnyt. Jännä sekin, että sitruunapanta piti toisesta koirasta kokonaan punkit poissa viime kesänä, mut just tällä punkkeja puoleensa vetävällä ei sitruunapannalla ollut tehoa laisinkaan...

    Äänestä

ovat ällöjäiset jo herännyt kun on luontokin ns. etuajassa, niin miksei hekin =(

meillä ei punkkeja ole vielä koskaan ollut(koputan koiran päätä) mutta ihoaan tuo rapsuttaa. Pitänee laittaa öljylle, raapii aivan sikana. Ennen ei mitään..

Äänestä
  • meillä viime kesänä niitä oli ja laitettiin sitä ainettakin muutamaan otteeseen se kyllä oli ihan tehokasta,,en muista nimeä.Inhottavia ovat(-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


inhaa... kirjoitti:

Löytyipä sitten hauvelista just punkki. Kevään eka oli, ihmeen ajoissa nekin ällömönkijät on heränneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu