Osaisiko joku antaa lainkohtaa, johon tässä tapauksessa voi vedota. Ja löytyisiköhän tämän tyyppisestä asiasta ennakkopäätöstä.
Löysin muutama päivä sitten lukottomasta ranta vajastani soutuveneen. En ole kenellekkään antanut lupaa säilyttää siellä venettään, enkä ole myöskään antanut lupaa pitää rannassani venettä. Naapurini kertoi minulle henkilön, jonka vene todennäköisesti on. Mutta ennenkuin lähden häneltä asiasta kysymään. Niin haluaisin saada selvyyden asian oikeasta hoidosta.
Mielestäni minulla on oikeus vaatia vuokraa veneen säilytyksestä ja rantapaikasta. Ja myöskin korvauksia asiasta. Aion myös pitää veneen panttina siihen asti, että saan korvauksen sekä vuokran. Onko veneen panttina pitäminen laillista?
ps. ostin paikan kaksivuotta sitten ja naapurini muisteli, että paatin omistajalla oli edelliseltä omistajalta lupa veneen pitämiseen ja säilyttämiseen. Mutta tuo kaveri kyllä on ollut alusta asti tietoinen mökkipaikan omistajan vaihdoksesta, eikä ole minulta kysynyt lupaa.
Löysin muutama päivä sitten lukottomasta ranta vajastani soutuveneen. En ole kenellekkään antanut lupaa säilyttää siellä venettään, enkä ole myöskään antanut lupaa pitää rannassani venettä. Naapurini kertoi minulle henkilön, jonka vene todennäköisesti on. Mutta ennenkuin lähden häneltä asiasta kysymään. Niin haluaisin saada selvyyden asian oikeasta hoidosta.
Mielestäni minulla on oikeus vaatia vuokraa veneen säilytyksestä ja rantapaikasta. Ja myöskin korvauksia asiasta. Aion myös pitää veneen panttina siihen asti, että saan korvauksen sekä vuokran. Onko veneen panttina pitäminen laillista?
ps. ostin paikan kaksivuotta sitten ja naapurini muisteli, että paatin omistajalla oli edelliseltä omistajalta lupa veneen pitämiseen ja säilyttämiseen. Mutta tuo kaveri kyllä on ollut alusta asti tietoinen mökkipaikan omistajan vaihdoksesta, eikä ole minulta kysynyt lupaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuuppaa se vene ulapalle äläkä tiedä asiasta mitään.
haluat väen väkisin haastaa riitaa ihmisten kanssa. Jos et edes ole aiemmin huomannut veneen olemassaoloa, niin mitä se sinulta on riistänyt. Huomauta kauniisti veneen omistajalle, että hakee omaisuutensa pois. Tuollaisten tyhjän päiväisten riitojen takia lakimiehet rikastuu ja monen ihmisen elämä kurjistuu. Veikkaan, että olet uskovainen. Ne ovat juuri tuollaisia päälle päsmäreitä.
Sinun puolellasi, voit tehdä kuten kirjoitit, mutta jos asia menee vaikkapa oikeuteen, siellä voidaankin käyttää maalaisjärkeä ja järkeillä Sinun yrittävän hyötyä täysin kohtuuttomilla vaatimuksilla, eli toisen tietämättömyydellä.
Mitäpä jos entinen omistaja antoi ns ikuisen luvan, jos Sinun vajassasi majailee RASITE, joka voikin olla täysin laillinen. Kysy veneen omistajalta miten asia on.
En kohtuuttomia korvauksia. Mutta aion vaatia periaattelisen 40€ korvauksen vajani luvattomasta käytöstä, sekä saunarantani luvattomasta käytöstä 30€. Eivät ole mielestäni kohtuuttomia. Vai mitä mieltä olet.
Mutta eiköhän nyt kuitenkin kyseessä ole luvaton tunkeutuminen toisen omistamaan rakennukseen. Koska murtohan se ei tietenkään ole, koska vaja ei ole lukossa.
Tarkistin käräjäoikeudesta, ettei rasitteita ei ole. Eikä edellinen omistaja(setäni) koskaan sanonut, että jollain on venevalkama oikeus rantaan.
Ja tietämättömyyttä ei voi syyttää. Tämä oletettu paatin omistaja on paikkakunan poliisi, joka tietää että mökki on vaihtanut omistajaa ja tietää myöskin sen, että omistaja olen minä.
Sehän tästä asiasta hankalan tekeekin, että en halua olla pikkumainen. Mutta omaisuuteni suvereniteettia on loukattu pidemmän aikaa, vaikka omistajan vaihto on ollut tiedossa. Ja se on mielestäni raskauttavaa ja muodostaa korvaus velvollisuuden paatin omistajalle.
Yleinen karttaankin merkitty venevalkama muuten löytyy noin 200m päästä.
Aikaisemminkin on kokemusta hiukan tämän kaltaisesta asiasta. Maatilani tilakeskuksen lähellä on lintutorni ja usein ihmiset parkkeeravat autonsa pihaani. No lähes kaikki siirtävät autonsa pois pihastani kun asiasta huomautetaan. Mutta jotkut eivät siirrä autoa pois huomautuksesta huolimatta. Ja jotkut tällaiset käyvät tornilla useamman kerran viikossa, eivätkä välitä kielloista ja kaiken lisäksi kulkevat laumoittain pihani läpi tornille.
Lintutornille menee oma tie joka kiertää peltojeni takaa, mutta siellä kun ei ole isoja parkkipaikkoja ja sieltä kautta matkakin on noin kilometrin pitempi, niin ihmiset laiskuuttaan häiritsevät meitä jatkuvasti. Tämä siitäkin huolimatta, että lintutornille on oikeaa kautta hyvä viitoitus ja suurin osa ihmisistä käy paikalla säännöllisesti. Myöskin olen hankkinut yksityisalueen merkit. Mutta sekään ei ole näköjään tehonnut. Täytyy ilmeisesti hankkia vartio koira, joka käy ihmisiin kiinni.
Tuo rasite on pelkkää kuulopuhetta tai sen hepun väitteen varassa.
..ongelmia.
"Mutta aion vaatia periaattelisen 40€ korvauksen vajani luvattomasta käytöstä, sekä saunarantani luvattomasta käytöstä 30€."
Pyytäähän voit mitä vain, mutta mitä teet siinä tapauksessa, ettei veneen omistaja suostu maksamaan.
Voit lähteä ajamaan asiaa oikeudessa siviilikanteena, mutta jos teillä ei ole sopimusta asiasta eikä veneen säilyttämisestä ole aiheutunut mitään selvää haittaa, niin voi käydä niin että muutaman kympin hakeminen saattaa tulla maksamaan sinulle satasia tai enemmän.
Lisäksi toisen omistaman veneen telkeäminen vajaan ei olekaan aivan yksinkertainen juttu, sillä tarkkaan ottaen siinä voi syyllistyä vaikkapa omankädenoikeuteen. Tietenkin voit tehdä rikosilmoituksen hallinnan loukkauksesta, mutta saattaa olla ettei siitäkään tulisi tuomiota, kun katsotaan että teosta on tullut vain vähäistä haittaa, ja lisäksi voi olla että veneen omistajalla on sittenkin jotain vanhoja sopimuksia veneen säilyttämisestä setäsi kanssa, jonka setäsi on vaikka jo unohtanut.
" Maatilani tilakeskuksen lähellä on lintutorni ja usein ihmiset parkkeeravat autonsa pihaani. No lähes kaikki siirtävät autonsa pois pihastani kun asiasta huomautetaan."
Jos kieltomerkit ja kehotukset eivät auta, niin silloin seuraava "vähimmän riesan" konsti olisi laittaa suljetettavat portit pihaan johtavalle tielle.
"Täytyy ilmeisesti hankkia vartio koira, joka käy ihmisiin kiinni."
Ei kovin hyvä ratkaisu, sillä jos kyse ei ole aidoin suljetusta pihasta, niin silloin voi itse maksumieheksi, jos vartiokoira puree jotain ihmistä.
Tuossa varsinaisen kysymyksesi tilanteessa kai itse ottaisin heti yhteyttä veneen omistajaan, ja pyytäisin häntä viemään veneensä viikon, parin sisällä pois, tai muussa tapauksessa ottaisin parin kympin säilytysmaksun. Mutta jokainen tehköön miten parhaiten näkee.
poraa reikiä veneen pohjaan, hihi, konstaapeli pääsee seuraavalla venereissullaan uimaan kjäh kjäh ja menettää venhonsa,
Ahaa, nythän se kävi selville, mistä se kenkä puristaa, kun veneen omistaja on poliisi. Onko vanhoja kaunoja ja nyt haluat kostaa. Kyllähän sen käräjäreissun jälkeen kosto elää sen poliisinkin puolelta. Saas nähdä saammeko lukea jatkot joskus lööpeistä.
Eikös sinun mielestäsi lain pidä olla kaikille sama!? Eipä taida sillä olla mitään tekemistä asian kanssa. Isäni oli poliisi kuten myös vaarini, joten ei minulla mitään poliiseja vastaan ole. Ja he kyllä opettivat minulle aikanaan, että laki on kaikille sama, myöskin poliiseille.
Mutta mitä itse sanoisit, jos toisin omia tavaroitani ilman sinun lupaasi autotalliisi ja vielä tekisin niille tilaa siten, että heittelisin sinun omia tavaroitasi ulos pilaantumaan ja siinä sivussa rikkoisin autotallisi oven ja karmit!? Ja kaiken lisäksi alkaisin pitää autoani parkissa pihassasi. Ja tämä kaikki ilman sinun suostumustasi.
No olen tänään ottanut asian tiimoilta yhteyttä lakimieheen sekä poliisiin. Lakimiehen ohje oli selkeä. Minulla on oikeus pitää venettä panttina siihen asti, että saan kohtuulliseksi katsotun summan paatin omistajalta. Ja jos hän ei suostu maksamaan, niin minulla on oikeus myydä paatti. Myöskään edellisen omistajan antamat luvat eivät ole voimassa omistajan vaihdoksen jälkeen jos niitä ei ole rasitteiksi kirjattu.
Ja kuten tässä tapauksessa paatin omistaja on tiennyt omistajan vaihdoksesta, eikä siitä huolimatta ole kysynyt lupaa säilytykseen. Joten silloin hänet voidaan katsoa syyllistyneen tahalliseen vahingon tuottamiseen sekä kotirauhan törkeään rikkomiseen, koska on tunkeutunut luvatta kotirauhan piiriin kuuluvaan rakennukseen ilman etsintä lupaa. Sillä ei ole merkitystä onko vaja ollut lukossa vai auki.
Poliisi otti asian tutkintaansa(ei ollut tämä kaveri työvuorossa) ja tutkii asiaa törkeänä kotirauhan rikkomisena ja luvattomana säilytyksenä. Tässä vaiheessa en vielä ilmoittanut vaativani rangaistusta asiassa. Mutta vene pysyy minulla lukkojentakana siihen asti kunnes olen saanut korvauksen ja anteeksipyynnön.
Soita paikkakunnan poliisille ja kerro,että olet
löytänyt rannastasi "piilotetun" ja ilmeisesti
varastetun veneen.
Pyydä hakemaan pois.
Ilmoita ihmeessä poliisille, jos vene on ilmoitettu anastetuksi ja selviää myöhemmin, että vene on sinun käytössäsi, olet itsekin veneen kanssa pissassa. Mikäli veneestä ei ole ilmoitusta, vaadi löytö itsellesi ja löytöpalkkio sen varalta, että omistaja ilmaantuisi, tosin jos veneeseen liittyy rikos, et saa venettä itsellesi.
Mitä ihmeen porukkaa siellä poliisipiirissä oikein on, venevaja ei ole kotirauhan suojaamaa aluetta. Silloin ei myöskään ole kotirauhan rikkomista. Luvaton säilyttäminen nimistä rikosta ei ole edes olemassakaan.
Olet tietysti asianomistaja ja sinulla on oikeus määrätä, kuka vajassasi venettään säilyttää. Kyseessä on hallinnan loukkaus ja vahigonteko, jotka ovat asianomistajarikoksia. Niitä poliisi ei saa lain mukaan edes tutkia ellei niistä vaadita rangaistusta.
Ihan tiedoksi! Kaikki pihapiiriin kuuluvat rakennukset pihan lisäksi kuuluvat kotirauhan piiriin!
Ja pihapiiriin kuuluvan rakennuksen toistuva luvaton käyttö katsotaan törkeäksi kotirauhan rikkomiseksi. Tuossa edellisessä kirjoituksessani oli kirjoitus virhe. Sori! Tapausta tutkitaan kotirauhan törkeänä rikkomisena ja rakennuksen luvattomana käyttönä. Eli siis todennäköisesti virallisesti sanomanasi hallinnan loukkauksena.