Kuinka pitkä etäisyys naapurista (raja)johon voi ruopata venevalkaman.
RUOPPAUS
peroo1
3830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä tähänkään voi muuta vastata, kuin että kysy siitä kunnasta, missä aiot ruopata.
Ruoppaamiselle ei nimittäin välttämättä anneta lupaa lainkaan (järven tila, todellinen tarve, rannan muotoa ei saa muuttaa jne.)
ei edes ole omaa rantaa, rajapyykit on maalla metrin tai parin päässä rantaviivasta.
Lunasta ensin vesijättö itsellesi ja ano luvat sitten.
Mitään etäisyysvaatimusta rajasta ei ole, toisin kuin rakentamisessa. Ruoppaus menee vesilain mukaan. Periaatteessa jokainen saa poistaa häiritsevän matalikon. Asiasta on kuitenkin syytä sopia vesialueen omistajan ja mahdollisen kalastuskunnan kanssa. Myös naapureille on hyvä kertoa ja ajoittaa ruoppaus sellaiseen aikaan, että haitat jäävät mahdollisimman pieniksi (ei siis ainakaan parhaimpaan loma-aikaan). Ruoppausmassat pitää pääsääntöisesti sijoittaa omalle maalle tai viedä muualle. Rantaviivan siirtäminen ei ole sallittua. Isommat ruoppaushankkeet ovat luvanvaraisia.
Soita vielä myös kuntaan vesilakia valvovalle viranomaiselle (esim ympäristösihteeri tms). Hän kertoo tarkempia tietoja.