Kauanko pitää vielä kääntää selkää?Villoista repiminen tai selätys ei auta vaan saa sen kohkaamaan kahta kauheammin. Kyseessä on puolivuotias uros. Sitä ei ole kiva lähestyä kun sillä on heti suu täysillä auki valmiina kaappaamaan käsivarren imuunsa. Ei se vihainen ole, huonotapainen. Oppimaton. Juu minä ohjeen mukaisesti käännän selän heti kun kohkaa, se myös loikkii metrin loikkia päin. Rauhoittuu hetkeksi ja kun taas uudelleen lähestyn niin sama syöksy suu auki. Lisäksi tämän syleilyn jälkeen käteni alkavat kutista että kai olen sille vielä allerginenkin. Mulla katoaa leikkimis- ja opetushalut siihen ensitapaamiseen kun tiedä enää pukeutuisko jätesäkkiin kun sitä lähestyy. Kuolaksi nimitetään sitä paksua limaa jota se samalla suustansa tunkee. Karvatolloja lentelee tuulen mukana kauniin kevätauringon lämmittäessä.
Kuriton
Kurittamaton
1390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
..ettei "luupäistä" koiraa ilman kuria kouluteta. Oma koirani nuorena oli kovapoika kukkoilemaan ja koetteli rajojaan jatkuvasti, perinteiset opetusmetodit (selänkääntäminen jne) oli yhtä kärpästen surinaa koiran korvissa. Kun sana ei mennyt perille, koira jätti tottelemasta ja rupesi temppuilemaan, niin villasta kiinni ja maihin niin että koira sai oikeasti kipeää ja vihainen huuto mukaan (vaikka itsestä tuntui kuinka pahalta) montaa kertaa ei vaadittu kunnes koira tajusi: tuota kannattaa totella. ja samalla lakkasi johtajuus taistelut.