DNA-Näyte???

Jenkeissä ja myös muualla ei ole pakko antaa näytettä ellei ole vahvaa näyttöä että olisi syyllinen. Miten suomessa?
5607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomessa saa ottaa DNA-näytteen heti kun on epäilys, että olet tehnyt rikoksen. DNA-näytteen kun voi ottaa niin monella tapaa. Ja se rikos ei tarvi olla kovin kummonen. Toi näytteen otto aktiivisuus vaan riippuu poliisista, joka ottaa rikolliseksi epäilemänsä kiinni.

Äänestä

Lähes kaikkien Suomalaisten DNA on jo viranomaisten hallussa, sillä jokaisesta otetaan syntyessä verinäyte.

Mutta Poliisilla ei ole valtuuksia käyttää näitä tietoja ja niistä ei myöskään otettu erillistä DNA-näytettä, vielä.

Äänestä

5 §
DNA-tunnisteiden määrittäminen ja tallettaminen
Rikoksesta epäillylle saadaan tehdä DNA-tunnisteen määrittämistä varten tarpeellinen henkilönkatsastus, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta.

Henkilölle, jonka on lainvoimaisella tuomiolla todettu syyllistyneen rikokseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta, saadaan tehdä DNA-tunnisteen määrittämistä varten tarpeellinen henkilönkatsastus sinä aikana, kun hän suorittaa mainitusta rikoksesta tuomittua rangaistusta rangaistuslaitoksessa tai on mielentilansa vuoksi rangaistukseen tuomitsematta jätettynä hoidettavana mielisairaalassa, jollei DNA-tunnisteen määritystä ole tehty jo rikoksen esitutkinnassa.

DNA-tunniste saadaan poliisilain (493/1995) 1 §:n 1 momentissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi tallettaa poliisin henkilörekisteriin. Poliisin henkilörekisteriin ei saa tallettaa DNA-tunnistetta, joka sisältää tietoa rekisteröitävän muista henkilökohtaisista ominaisuuksista kuin sukupuolesta. DNA-tunnisteiden poistamisesta rekisteristä säädetään henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa

Äänestä
  • lainaus oli pakkokeinolain 6 luvusta. Esim rattijuopumuksesta on säädetty maksimirangaistus 6 kk vankeutta, joten rattijuopolta voidaan ottaa DNA-tunniste.

    Äänestä

  • Jos on tapahtunut törkeä rikos, mistä voi seurata
    vähintäin neljä vuotta vankeutta, niin DNA voidaan ottaa myös muulta, kuin epäillyltä.
    Jos esim. työpaikalla missä on vaikka 100 työntekijää tapahtuu tällainen rikos ja lähdetään siitä, että joku näistä 100 on syyllinen. Silloin DNA voidaan ottaa jokaisesta, vaikka 99 on syyttömiä.

    Pakkokeinolaki

    5 Luku

    Jos on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, saadaan DNA-tunnisteen määrittämiseksi tai muun vastaavan tutkinnan suorittamiseksi tarpeellinen henkilönkatsastus tehdä henkilöille, joita ei epäillä kyseisestä rikoksesta, jos tutkinnalla on erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle sen vuoksi, että rikoksen selvittäminen olisi mahdotonta tai olennaisesti vaikeampaa käyttämällä tutkinnan kohteiden oikeuksiin vähemmän puuttuvia keinoja. DNA-tunniste sekä muut vastaavat tutkintatulokset on hävitettävä ja säilytetyt näytteet tuhottava, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uuullliiivaa kirjoitti:

Jenkeissä ja myös muualla ei ole pakko antaa näytettä ellei ole vahvaa näyttöä että olisi syyllinen. Miten suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu