Ostin Raskassa käydessäni Sonyn autoradion (en nyt muista tarkkaa mallia kun olen töissä kun kirjoitan tätä)joka soittaa myös mp3 levyjä.
Kyseisessä laiteessa on sellainen ongelma että samassa CD levyssä olevat jotkut kappaleet hyppivät (ihan kuin painasi pikakelausta eteenpäin jos tiedätte mitä tarkoitan. Jotkut kappaleet siinä samassa CD:ssä taas soivat ihan normaalisti.
Ongelma on ainkin kahdessa kokeilemassani CD levyssä toinen CD on juuri pakasta otettu ja poltettu Neron ohjelmalla. Mainittakoon että kokeilu mielessä tietsikassa kyseinen CD soi ihan normaalisti eli ei minkäänlaista hyppimistä. Niin ja sen verran vielä että auto on levyn hyppiesssä paikoillaan eli auton tärinästä hyppiminen ei voi johtua.
Lisäksi yhtä mp3 levyä kokeillessani laite ilmoitti sen tuntemattomaksi eli ei alkanut soittamaan sitä alkuunkaan.
Osaako joku kertoa syytä miksi näin vai onko laite yksinkertaisesti viallinen?
Kyseisessä laiteessa on sellainen ongelma että samassa CD levyssä olevat jotkut kappaleet hyppivät (ihan kuin painasi pikakelausta eteenpäin jos tiedätte mitä tarkoitan. Jotkut kappaleet siinä samassa CD:ssä taas soivat ihan normaalisti.
Ongelma on ainkin kahdessa kokeilemassani CD levyssä toinen CD on juuri pakasta otettu ja poltettu Neron ohjelmalla. Mainittakoon että kokeilu mielessä tietsikassa kyseinen CD soi ihan normaalisti eli ei minkäänlaista hyppimistä. Niin ja sen verran vielä että auto on levyn hyppiesssä paikoillaan eli auton tärinästä hyppiminen ei voi johtua.
Lisäksi yhtä mp3 levyä kokeillessani laite ilmoitti sen tuntemattomaksi eli ei alkanut soittamaan sitä alkuunkaan.
Osaako joku kertoa syytä miksi näin vai onko laite yksinkertaisesti viallinen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos kaikki em levyt ovat olleet saman merkkisiä,koita vaihtaa merkkiä. Levymerkeissä on eroja.
Aikavarmasti poltossa on tapahtunut virheitä. Itselleäni on käynyt sama efekti muutaman kerran ja olen todennut sen johtuneen siitä, että CD-levyn pintaan on jäänyt yhteen kohtaan paskaa ennen polttoa. Vika voi kuitenkin myös olla lukijassa tai polttavasssa asemassa, koeta puhdistaa nekin. Itse huomasin asian niin, että poltin CD:lle mp3-sia (siellä oli jo noin 40kpl) .. polton jälkeen huomasin, että uusien polttoraitojen kohtaan oli jäänyt likaa jonka rapsutin pois (alla on tyhjä kohta, eli huomaa selvästi että ei ole polttanut lian läpi). Soittaessani järjestäen kaikki uudet kappaleet jotka alkoivat M:llä (tai myöhemmällä) eivät toimineet.
Kiitos kommenteistanne mutta olen yrittänyt vaihtaa levymerkkiä sekä poltto ohjelmaa (kotona Nero töissä IBM:n Record now) mutta mikään ei tunnu auttavan. Samat kappaleet hyppivät edelleen. Soitin Sonyn tekniseen tukeen ja sain sieltä jonkun epämääräisen vastauksen että tarkista bit rate näiden hyppivien kappaleiden kohdalla. Bit rate on sekä toimivien että toimimattomien kappaleiden kohdalla sama eli 128 kbs.
Soitin toistaa tai sanotaan että sen pitäisi toistaa myös WMA formaatin kappaleita mutta sama ongelma niiden kanssa. Hyppii hyppii!!
Sonyn soitin on mallia CDX GT-210.
Normaaleja CD levyjä se toistaa ongelmitta ainakin tähän astisten kokeilujen perusteella, mutta nuo mp3 jutut ei tunnu pelittävän.
Oisko viisaammilla vielä joitain vinkkejä??
Voi olla, että osa kappaleista on koodattu VBR:llä (Variable Bitrate) eli pakkauksen laatu vaihtelee (mahdollistuu entistä tiukemman pakkauksen). Jotkin soittimet eivät soita VBR-tiedostoja vaan vaativat CBR-tiedostojo (Constant bitrate), joka on käytetyin koodaus muoto ja siinä bitrate pysyy kokoaika samana.
Jos soittimen ja levyjen puhdistaminen ei auttanut niin aika varmasti soittimen lukupää on vaurioitunut. Myös tiedostot voivat olla fragmentoituneita, ja toistuvat tämän vuoksi huonosti.
Kokeile myös windowsin omaa poltto-ohjelmaa.
Samaa mieltä tuosta, että mikäli samat kappaleet kenkkuilevat samassa kohdassa eri levyillä, syynä on todennäköisesti se, että soitin ei tue VBR:aa. Voit koodata kappaleet uudestaan CBR:ksi esim lame:lla.
Tiedostojen fragmentoituminen ei tule CD:lla kysymykseen, koska tallennustapa on eri kuin esim kovalevyillä, spiraali vs urat.
Autosterkat ovat usein ronkeleita levyjen suhteen, joten laske polttonopeutta. Kokeile polttaa vaikka 1x-nopeudella testilevy, jotta näet, onko vaikutusta.
Jos kovalevyllä fragmentoituneet tiedostot polttaa CD:lle niin ei se data siinä mitenkään korjaudu vaan samat virheet siirtyvät myös sinne CD:lle.
"Jos kovalevyllä fragmentoituneet tiedostot polttaa CD:lle niin ei se data siinä mitenkään korjaudu vaan samat virheet siirtyvät myös sinne CD:lle."
Puhutaankohan nyt samasta asiasta, eli tiedostojen pirstoutumisesta? Tämä ei tarkoita, että datassa olisi mitään vikaa, kyseessä on tiedostojärjestelmän ominaisuus, joka hajauttaa tiedoston eri kohtiin levyä, mikäli riittävän isoa yhtenäistä aluetta ei ole saatavilla, mutta pienempiin palasiin hajautettuna tiedosto mahtuu levylle. Mitään ei katoa tai muutu. Jos näin kävisi, esimerkiksi pirstoutuneen ohjelman suorittaminen olisi melkoisen haastavaa.
CD:ta varataan tarvitun kokoinen yhtenäinen alue ja data kirjoitetaan sinne tiedosto kerrallaan streamiksi. Tämän seurauksena tiedostot ovat yhtenäisiä, olipa ne alkuperäisessä mediassa kuinka fragmentoituneita tahansa.
Samoin kovalevyn voi "defragmentoida" kopioimalla kaiken toiselle riittävän kokoiselle (tyhjälle) levylle. Mikäli tiedostojärjestelmä ei ole täysin dorka, tuloksena on (ainakin lähes) pirstoutumattomat tiedostot.