Missä EU, siellä ongelma!
Viime vuoden alijäämä EU:lta oli 400 miljoonaa euroa, summa jolla työllistettäisiin 20.000 vaipanvaihtajaa vanhusten hoitoon ja vaipat päälle.
Joku on ylistänyt EU:n ylitse vuotavaa erinomaisuutta mutta tuskin kenellekkään tavalliselle kansalaiselle, maanviljelijöistä nyt puhumattakaan se olisi tuonut mitään hyvää, päin vastoin, maksumiehiä ollaan kaikki.
EU-eliitti on luku sinänsä, sitä ei kukaan täysjärkinen arvosta, se Neuvostoliiton kaltainen joukkio, jolla on Brysselissä omat Beryoska kaupat , sekä ylenpalttiset edut kaikissa muodoissan.
Moni viinan ystävä äänesti vapaan viinan puolesta, alkavat kuulemma sulkea hanoja joka suunnalta, monelle nousee tuskan hiki aamuisin kun unelmat petti ja viinaa saakin vasta klo yhdeksän jälkeen.
Korot toki laski mutta vastaavasti esimerkiksi asuntojen hinnat ovat siitä syystä kaksin- kolminkertaistuneet, eli syvemmälle suohon ovat tavalliset asunnon ostajat upotettu ja laman tultua ovat entisiä asunnon omistajia kun tulot ei riitä edes korkojen maksuun.

Vastaukset 2
Vanhimmat
on helppo yhtyä ,vaikka läheskään kaikki eivät
sitä myönnä.Eliitti, joka nauttii EU:n eduista
pyrkii kynsin hampain puolustamaa "oikeuksiaan".
Tavalliselle tallaajalle EU myytiin halvempana
viinana ja ruokana ja euro valuutan vakautena
matalalla korolla. Mutta,mutta viritetyt pommit
laukeavat aikanaan, eikä tämä tee poikkeusta.
Kyllä oma koti on kullan kallis täällä Suomessa!!
Ihan hirvittää ajatella ihmisiä kun ostavat omistus asuntoja!!
Halvemmaksi ja helpommalla pääsee kun on vuokralla!
Siihen saa yhteiskunnan tukiakin jos on sellanen elämän tilanne! Kuinkas käy kun omistat??
Et saa mitään!!
Sellain tämä hyvä niinsannottu turva !!!