Minulla ei ole mitään valitettavaa eikä asiat lainkaan huonosti. Haluan vain kertoa tuntemuksistani.
Teimme eroa exäni kanssa kolme pitkää vuotta. Kävimme kaikki psykologit ja terapiat läpi. Itkimme yhdessä ja erikseen. Viime kesänä sitten olimme kypsyneet eroon : exä muutti parin sadan kilometrin päähän meistä. Muistan sen illan vieläkin : olin tässä koneella ja exä tuli ovensuuhun ja sanoi että on nyt pakannut autonsa... nieleskelin itsekkin kyyneleitä, nousin halaamaan... Hän sanoi, ettei voi sanoa lapsille että isi menee nyt. Tätä ennen tosin olimme jutelleet tämän yhdessä lastemme kanssa, nämä olivat tuolloin 1, 3, 5 ja 7 vuotiaita.
Meillä menee nyt hyvin : eltausmaksut tulevat ajallaan, joskin olen joustanut tarpeen mukaan maksuissa. Minusta isin hyvinvointi on myös tärkeää, koska se heijastuu suoraan lapsiimme. Juttelemme paljon hänen hakiessa lapsia, jotka nekin tapaamiset menevät loistavasti. Joka toinen viikonloppu tai jos meillä jommallakummalla menoa niin sitten sovitaan joustoa : olimme vasta uuden mieheni kanssa laivalla ja exä hoiti lapsiamme meillä =).
Tämä ei ole provo eikä v-ittuilua muita kohtaan. En ole saanut tätä tilannetta helpolla. Olen ollut luopumassa elämästäni, olen katsonut kuolemaa silmiin... Niin, nyt moni kysyy miksi en ole exäni kanssa ko näin hyvin menee ? Emme olleet samalla aaltopituudella, hän ei halunnut nähdä / nähnyt elämän pieniä asioita, joista minulle muodostuu koko elämä. Arvostuksemme ja elämäntapamme olivat liian erilaisia, syntyi liian paljon ristiriitoja. En ollut onnellinen. Hän ei ollut onnellinen minun kanssani.
En vain jaksa tapella ja riidellä enää. Nyt minun on katsottava eteen päin. Raskainta oli oppia hymyilemään läpi kyynelten, myöntää itselleen että on heikko, itkeä itsensä ihan rikki. Mutta kun nyt seison näillä entisen elämäni raunioilla huomaan että elämä voittaa =).
Ei kaikki ole vielä ohi. Muistoja tulee mieleen. Ne huonot muistot alkaa väistyä ja ne kauniit muistot, joita onneksi niitäkin on, heijastuu kuvina arkipäivään. Muistoja on ihana olla mutta niissä ei saa elää. Muistot eivät saa hallita elämää. Jokainen päivä voi olla loppuelämän ensimmäinen päivä ja tästä jatketaan. Molemmat eri suuntiin. Vaikka emme koskaan ole enää aviopari, emme tule haudatuksi vierekkäin samaan hautaan, emme saa yhteisiä lapsia, yhteisiä kutsuja.... Olemme silti edelleen äiti ja isä, kaksi aikuista ihmistä. Emme ole häviäjiä, olemme voittajia koska olemme saaneet läpikäydä tämän vaikean vaiheenkin yhdessä toisottavasti siitä oppien.
Hyvää kevättä kaikille teille yksin ja yhdessähuoltajille. Te kaikki olette voittajia koska olette tehneet ratkaisuja. Elämä ei pysy menneessä ajassa. Ja vielä huom ! En ole mikään erinomainen ihminen. olen tavallinen tallaaja vikoineni ja puutteineni mutta kelpaan näin itselleni ja se riittää, samoin te =).
Teimme eroa exäni kanssa kolme pitkää vuotta. Kävimme kaikki psykologit ja terapiat läpi. Itkimme yhdessä ja erikseen. Viime kesänä sitten olimme kypsyneet eroon : exä muutti parin sadan kilometrin päähän meistä. Muistan sen illan vieläkin : olin tässä koneella ja exä tuli ovensuuhun ja sanoi että on nyt pakannut autonsa... nieleskelin itsekkin kyyneleitä, nousin halaamaan... Hän sanoi, ettei voi sanoa lapsille että isi menee nyt. Tätä ennen tosin olimme jutelleet tämän yhdessä lastemme kanssa, nämä olivat tuolloin 1, 3, 5 ja 7 vuotiaita.
Meillä menee nyt hyvin : eltausmaksut tulevat ajallaan, joskin olen joustanut tarpeen mukaan maksuissa. Minusta isin hyvinvointi on myös tärkeää, koska se heijastuu suoraan lapsiimme. Juttelemme paljon hänen hakiessa lapsia, jotka nekin tapaamiset menevät loistavasti. Joka toinen viikonloppu tai jos meillä jommallakummalla menoa niin sitten sovitaan joustoa : olimme vasta uuden mieheni kanssa laivalla ja exä hoiti lapsiamme meillä =).
Tämä ei ole provo eikä v-ittuilua muita kohtaan. En ole saanut tätä tilannetta helpolla. Olen ollut luopumassa elämästäni, olen katsonut kuolemaa silmiin... Niin, nyt moni kysyy miksi en ole exäni kanssa ko näin hyvin menee ? Emme olleet samalla aaltopituudella, hän ei halunnut nähdä / nähnyt elämän pieniä asioita, joista minulle muodostuu koko elämä. Arvostuksemme ja elämäntapamme olivat liian erilaisia, syntyi liian paljon ristiriitoja. En ollut onnellinen. Hän ei ollut onnellinen minun kanssani.
En vain jaksa tapella ja riidellä enää. Nyt minun on katsottava eteen päin. Raskainta oli oppia hymyilemään läpi kyynelten, myöntää itselleen että on heikko, itkeä itsensä ihan rikki. Mutta kun nyt seison näillä entisen elämäni raunioilla huomaan että elämä voittaa =).
Ei kaikki ole vielä ohi. Muistoja tulee mieleen. Ne huonot muistot alkaa väistyä ja ne kauniit muistot, joita onneksi niitäkin on, heijastuu kuvina arkipäivään. Muistoja on ihana olla mutta niissä ei saa elää. Muistot eivät saa hallita elämää. Jokainen päivä voi olla loppuelämän ensimmäinen päivä ja tästä jatketaan. Molemmat eri suuntiin. Vaikka emme koskaan ole enää aviopari, emme tule haudatuksi vierekkäin samaan hautaan, emme saa yhteisiä lapsia, yhteisiä kutsuja.... Olemme silti edelleen äiti ja isä, kaksi aikuista ihmistä. Emme ole häviäjiä, olemme voittajia koska olemme saaneet läpikäydä tämän vaikean vaiheenkin yhdessä toisottavasti siitä oppien.
Hyvää kevättä kaikille teille yksin ja yhdessähuoltajille. Te kaikki olette voittajia koska olette tehneet ratkaisuja. Elämä ei pysy menneessä ajassa. Ja vielä huom ! En ole mikään erinomainen ihminen. olen tavallinen tallaaja vikoineni ja puutteineni mutta kelpaan näin itselleni ja se riittää, samoin te =).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Upeaa! Jotkut meistä ovat kasvaneet aikuisiksi, joillakin on vielä matkaa...
Te olette ottaneet pitkän harppauksen eteenpäin tällä ihmiseksi kasvamisen tiellä.
Valoisaa kevättä ja tätä vuotta sinulle, lapsillesi ja lasten isälle.
Olen tehnyt elämässäni ihan vastaavanlaisia ratkaisuja, ja tapaamiset ja elatusmaksut on hoidettu entisen miehen kanssa yhteistuumin.Viimeksi eilen juttelimme puhelimitse tunnin lasten asioista.Sovussakin on mahdollista erota, eivätkä kaikki suinkaan panettele entisiä puolisoitaan.
En kaipaa kehuja, en tätä siksi kertonut ja tiedän sen =). Näin olemme me tehneet ja se yhtä oikea kuin muitten tapa toimia. Miksi erota jos eron jälkeen samat riidat jatkuvat ? Eihän erosta silloin hyötyä, tavallaan... Kaikesta voi oppia, elämä on oppimista koko aika. Sitä vartenhan me täällä olemme, oppiaksemme lisää. Mutta siinä piilee se elämän paradoksi : juuri kun olit tietävinäsi jotain huomaat ettet tiä mitään... Niin, kiitos teille kannustavista kommenteista =). Näistä pienistä aiheista koostuu iso virta.