Työpaikkakouluttaja

Olen tässä funtsaillut minkälainen olisi semmonen hyvä työpaikkakouluttaja kun mulle on sattunut sellaisia naisihmisiä jotka menee henkilökohtasuuksiin sekottavat työ ja yksityisasiat esim. kun yhdet työhousut ei sopineet kuittaili jatkuvasti läskiks vaikka se oli oikeasti liian pieni koko. Epäsuorasti nälvii vapaa-ajan tekemisiä eli kääntää ne jotenkin tosi kummallisiksi ihan tavalliset jutut mitä kerron.

Onks se tavallista että työpaikkakouluttajaksi valikoituu sellaisia joiden kanssa ei pysty keskustelemaan normaalisti vaan koko ajan saat olla varpaillas miten se noiki jutut kääntää ja ottaa uudestaan esille niitä. Tai puhuu eteenpäin.
Tässä vielä sotkee sekin, että tän kouluttajan tyttö on samassa tietopuolisessa opetuksessa niin myös sekin vääntää mun juttuja niin että ovat kaukana alkuperäsestä.

Tässä jo kerran vaihtui kouluttaja kun siirryin toiseen pisteeseen jatkamaan opintoja. Edellinen oli melko järkevä mutta nyt tämä nykyinen on välillä tosi omituinen.

OLen päättänyt ettei olla enää puheväleissä vaan ainoastaan se minimi jotenkin hoituu mutta pyrin tekemään vaan oman duunin ja kouluttaja on kun on.
Tilanne on ongelmallinen sikskin, kun hoitaa nämä viralliset paperit mitä tarttee täyttää ja neuvoo etätehtävissäkin. Mutta sitten on nää sen ihme jutut jotka ei mee mun kaaliin.


Tuntuu niin turhauttavalta kun yrittää ihan ystävällisesti tulla juttelemaan jostain asiasta niin toinen vaan kuittailee jotain ihmejuttuja.
1504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tarvitse, se ei kuulu opiskeluun. Kuittaat lyhyesti jos kysyy," juu,kyllä,viikonloppu ok,sain levättyä ja tehtyä yhen tehtävän" tai jotenkin noin.
Ja opettajallesi voit sanoa asiattomuuksista,koulu ei käytä enää ohjaajaa, jos on epäammatillinen.
Jos joudut kirjoittamaan arvion harjoittelupaikasta,voit siinä mainita epäasiallisuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VäsynyOppiskelija kirjoitti:

Olen tässä funtsaillut minkälainen olisi semmonen hyvä työpaikkakouluttaja kun mulle on sattunut sellaisia naisihmisiä jotka menee henkilökohtasuuksiin sekottavat työ ja yksityisasiat esim. kun yhdet työhousut ei sopineet kuittaili jatkuvasti läskiks vaikka se oli oikeasti liian pieni koko. Epäsuorasti nälvii vapaa-ajan tekemisiä eli kääntää ne jotenkin tosi kummallisiksi ihan tavalliset jutut mitä kerron.

Onks se tavallista että työpaikkakouluttajaksi valikoituu sellaisia joiden kanssa ei pysty keskustelemaan normaalisti vaan koko ajan saat olla varpaillas miten se noiki jutut kääntää ja ottaa uudestaan esille niitä. Tai puhuu eteenpäin.
Tässä vielä sotkee sekin, että tän kouluttajan tyttö on samassa tietopuolisessa opetuksessa niin myös sekin vääntää mun juttuja niin että ovat kaukana alkuperäsestä.

Tässä jo kerran vaihtui kouluttaja kun siirryin toiseen pisteeseen jatkamaan opintoja. Edellinen oli melko järkevä mutta nyt tämä nykyinen on välillä tosi omituinen.

OLen päättänyt ettei olla enää puheväleissä vaan ainoastaan se minimi jotenkin hoituu mutta pyrin tekemään vaan oman duunin ja kouluttaja on kun on.
Tilanne on ongelmallinen sikskin, kun hoitaa nämä viralliset paperit mitä tarttee täyttää ja neuvoo etätehtävissäkin. Mutta sitten on nää sen ihme jutut jotka ei mee mun kaaliin.


Tuntuu niin turhauttavalta kun yrittää ihan ystävällisesti tulla juttelemaan jostain asiasta niin toinen vaan kuittailee jotain ihmejuttuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu