Minulla on 3 vuotias jackrusselinterrieriuros ja minulla on nolo "ongelma". Se astuu kaikkea, mm. leluja ja ihmisten jalkoja. Olen monesti joutunut raahaamaan koirani vieraiden jaloista, ja se on todella noloa. Tiedän, että tämä on ihan normaalia, eikä asialle voi varmaan tehdä mitään, mutta se on kovin noloa. Auttaako leikkaus tähän ongelmaan? Naapurissamme asustaa kyllä narttu, jolla on juoksut jatkuvasti, joten voikohan asia liittyä tähänkin??
NOLOA
nolooo
7803
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ajattelettte varmaan, että mikä tyhmyri mä olen, mutta kuitenkin asiahan oli se, että auttaako leikkaaminen??
Auttaa varmasti ja vähentää myös koiran stressiä.
Voisin nyt vastata tähän kun muut eivät ole vastailleet. Eli Koiraa on ehdottomasti rankaistava ihmisten astumisesta. Oman koiramme kasvattaja kehotti tälläisessä tapauksessa ottamaan koiraa niskasta kiinni niin, ettei se enää ikinä yritä uudestaan. Onneksi koiramme ei ole edes yrittänyt koska arvojärjestys on kunnossa. Koiraa on turha kieltää astumasta omia lelujaan, monet ostavat koirilleen tarkoituksella isoja pehmoleluja astuttavaksi. Sen sijaan myös huonekalujen astumiseen on puututtava. Jos haluatte, voitte leikkuuttaa koiran, se auttaa varmasti, mutta astumisen saa luultavasti koulutuksellakin loppumaan.
kyllä se oikeasti tietää, etteivät ihmiset ja lelut ole sen parittelu-kumppaneita, tuo on pomotus-keino. niskasta kiinni ja pois. miten naapurin nartulla on koko ajan juoksu, joku hybridi rotu? meillä nartulla kahdesti vuodessa juoksu, kolme viikkoa kerrallaan...
Juuh, meille kun tuli russeli poju se alkoi 7vk ikäisenä yrittää mun kättä jylpyttää jo!
Minä tietysti soitin kasvattajalle että apua mitäs minä teen että kun en tahtoisi koiralleni tuollaista ikävää tapaa..
Kasvattaja neuvoi että koiraa ei saisi komentaa astumisesta, jos haluaa sitä käyttää jalostuksessa.Se ei muuten suostu välttämättä astumaan koska se luulee että se on kiellettyä ja väärin. Mutta jos et aio astuttaa niin kannatan myös kieltämistä ja niskasta kiinni ottamista. Toinen vaihtoehto on että yrität kiinnittää koiran huomion muualle..Meillä tämä on toiminut,poika ei enää jylpytä ja jos on yrittänyt niin ollaan keksitty sille muuta,tai otettu esim.lelu jota se on yrittänyt jylpyttää vähäksi aikaa pois.
Koirasi on tietty kyllä jo ylittänyt ajat sitten pentuiän,voi olla että sille on jäänyt tämä tapa päälle ja sitä on vaikea karsia enää pois.Toivottavasti kieltäminen toimisi. Voithan toki soittaa eläinlääkärille ja keskustella leikkausmahdollisuudesta,sehän on varma tapa poistaa tuo "nolo" tapa.Voihan olla että koirasi on ns.yliseksuaalinen.
Ja naapurin narttukoira ei varmasti juoksuineen paranna asiaa.. :)
Suosittelen eläinlääkärin kanssa keskustelua ja napakasti kieltämistä.
Keväisiä terkkuja 4kk russellipojalta!
Anlin
Hyvä huomioida juuri tuo, että jos on jatkossa astutus aikeita, nyt olisi vain kiellot saatava sellaisiksi, ettei ne suoranaisesti ole kieltoa ja mahd. kuritusta.
Kuulin juuri vähän aikaa sitten uroksesta jolle oli kelvannut joka tappi ja tyyny, olikin ryhdytty kunnon torumisiin ja miten kävi. Astutus hetkellä oli aivan häntä koipien välissä, vaikka selvästi nartun tuokst oli taivaalliset.
Että siinä sitä vasta skitson koiran saakin aikaiseksi!
Jollei ole astutusta tiedossa, ei muuta kuin leikkaamaan vaan. Toimenpide on horminaalinen, eli ei vaikuta heti, mutta auttaa ajan kanssa.
Kärsivällisyyttä pelin :)
Ps. Meillä nylkytyksen alkaessa keksitään jotain muuta, ja nylkytyksen kohde pistetään piiloon. Äkkiä meidän ukko ainakin puuhansa unohtaa ja leikkii intona ihan muuta. Kaikkilla hyvä mieli, ketään ei nolattu tai moitittu.
Et sinä mitenkään tyhmä ole kun tuota kysyt ja mielestäni tälläinen asia ei kunnon koiraihmisen mielestä ole edes noloa vaan koirien luonnollista käyttäytymistä.
Kysymys on nyt lähinnä siitä tekeekö koira tuota siksi että se pomottaa vai siksi että se yksinkertaisesti on niin yliseksuaalinen että se ei voi sille mitään.
Silloin on turha kieltää sillä sitä on hyvin vaikea saada ihmisen auktoriteetilla loppumaan.
Ensimmäisenä mainittuun auttaa sitten koulutus ja johtajuuden vahvistaminen. Jälkimäiseen tietyissä tapauksissa.
Epäilen että naapurin nartulla on juoksut jatkuvasti ja se on tämän syy. Nartuille tulee juoksut keskimäärin kahdesti vuodessa.
Leikkaus saattaa rauhoittaa koiran. Voisitko keskustella tästä koirasi kasvattajan kanssa? Tai jonkun muun jackrussel harrastajan kanssa joka tuntee rodun.
Rodulla varmasti on oma keskustelupalsta jossain rotuyhdistyksen sivuilla jossa voisit esittää saman kysymyksen.