onko muilla

Työpaikalla kummittelusta, sairaalassa tai muussa vastavassa? itse olen töissä vanhainkodissa, ja toisinaan viime aikoina yhä enemmän ja enemmän tuntuisesti kuulen kolahduksia ja näen outoja vilahduksia useimmiten juuri silloin kun olen yksin paikalla. Tästä ei ole aikaakaan, kun käynnistin erään laitteen heti töihin mentyäni ja aattelin käyä vielä röökillä,kun kävelin lyhyttä käytävää pitkin ulko ovelle, kuulin aivan selvää pienon soittoa ja kuoro laulua, joka kuului ikäänkuin tämän käynnistämäni laitteen äänen seasta. palasin pian laiteen läheisyyteen ja ääni lakkasi ja taas kun kävelin käytävään ääni alkoi jälleen tein testin useasti mutta en sitten ehtinyt sitä jäädä ihmettelemään työt puskivat päälle, joka tapauksessa en aivan tunnistanut kappaletta mutta virsi taisi olla kyseessä. tosin muutakin on sattunut lähinnä olemattomien hahmojen vilahduksia ja toisinaan koviakin rysähdyksiä joille ei löydy aiheuttajaa,lieneekö kummittelua??
5920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En tiedä lasketaanko koulu työpaikaksi, mutta mun koulussa on tapahtunu outoja. Olin kaks viikko sitte auttamas siel keittiös, ku meil on keittiövuoroja, millo me mennää auttaa niit keittiön tyyppei sinne. Olin pinoomas tarjottimia siihe yhteen kärryyn, ku se kärry yhtäkkiä liikahti itestään todella kovalla voimalla. Ajattelin, että joku oli unohtanu laittaa siihe lukituksen päälle niihin pyöriin, jotenka kumarruin laittaa sen lukituksen takas, mut ihmetyksekseni huomasin, et se lukitus oli päällä. Jatkoin sitten vähän ihmetellen työtäni, kun se liikkui uudestaan! Kärry oli sijoitettu toiseen päähän keittiötä, ja se liikkui puoliväliin huonetta!Yks niist keittiö tyypeist sit kysy: "Mitä sä oikeen pelleilet?" Sanoin: "Tää kärry liikku koko ajan itestään!" Sit se sano: "Niin varmaan, lopeta se pelleily ja tee mitä tulitkin tänne tekemään" En sitten jatkanu niitten tarjottimien pinoomista, vaan menin sanoo mun työparille, joka oli laitamas lasei, et menee pinoamaan niitä nii mä laitan ne lasit. Kun nw tarjottimet oli sit laitettu, nii ne kärryt tuotii sinne ruokasaliin. Ne ei liikkuneet yhtään, mutta sitten tauolla, kun ruokalassa ei enää ollut ketään niin ne liikkuivat jotain 10 senttiä. Mä ja mun pari istuttiin siin juttelemas, ja mä sanoin sille: "Kato, noi kärryt liikkuu taas!" Sit se mun pari sano, et ehk siin on jääny lukitus laittamatta. Sit se meni kattoo et onks se lukitus päällä, kyl se oli päällä. Sit se avas sen lukituksen ja työns sen takas siihe mist se kärry oli liikkunutki. Sit juteltii taas vähä aikaa ku se liikku uudestaan! Mun pari sano, et se oli unohtanu laittaa lukituksen päälle, no mä menin sit työntää ne kärryt takas, sit kumarruin laittaa lukituksen päälle, nii se olikin päällä! Voihan se olla, että niissä kärryissä oli jotain teknistä vikaa, mutta kun olin laittamassa tarjottimia, niin se tuntui, kuin joku/jokin olisi työtänyt ihan helvetin kovalla voimalla! Että oliko luonnollista, vai yliluonnollista, en tiedä, muta outoa kyllä.

Äänestä
  • Jos se oli joku edesmennyt keittajatar/keittioapulainen...?

    Äänestä

mun koulus yks outo juttu, tai en tiedä, että onko se outous minussa, mutta aina kun menen koulussa sen yhden käytävän valojen ohi, ne alkavat vilkkua. Kerran olin kipeänä kaksi viikkoa. Kun sit menin taas kouluu nii kävelin mun kavereitten kans siit käytäväst niitten valojen ohi, nii ne alko taas vilkkumaan. Mun kaverit sano, et ne ei ollu villkunu kertaakaan niinä kahtena viikkona, millo en ollu ollu koulus! Oon pelannu spiritismii, mut en saanu yhteyttä kehenkään, mut siit lähtien ku olin pelannu nii on ollu outoi juttui meneillään.

Äänestä
  • Sanoisin, etta oma sahkomagnetismisi aiheuttaa tuon. Noin kay ainakin usein itsellani.

    Olemme kaikki sahkomagneettisia "olioita" - me ihmiset. Lisaksi henget/sielut ovat kasittaakseni myos sahkomagneettista energiaa. Etta toki nekin juuri tuon vuoksi osaavat/aiheuttavat naita "valotemppuja".

    Spiritismilla "pelaaminen" on ilmeisesti parantanut sinun meditatiivisia kykyjasi ja sita kautta ulosvirtaavan sahkon maaraa ja tehoa.

    Äänestä

Eräässä vanhainkodissa missä olin töissä oli iso ruokasali josta aina illalla sammutin valot ensimmäiselle kierrolle mennessäni. Eräänä iltana kun olin sammuttanut valot ja noin tuntia myöhemmin menin samasta ovesta takaisin niin kaikki valot olivat ruokasalissa päällä ja vain minulla oli avain kyseiseen osaan taloa. Kyllä vähän sisuskaluja kylmäisi.

Samassa paikassa oli pilkkopimeät käytävät joissa valot syttyivät aina vähän viiveellä. Parina yönä oli vahvasti semmoinen tunne, että en ole yksin siellä käytävällä. Aina tuli semmoinen tosi pelottava olo ja oli kiire saada valot päälle. Tätä ei siis todellakaan sattunut joka yö, enkä yleensäkään ole semmoinen, että hirveästi pelkäisin pimeässä tai ylipäätään uskoisin kummituksiin tai vastaaviin.

Nykyisessä paikassa missä valvon olen muutaman kerran "sivusilmällä" nähnyt jonkun hahmon, mutta kun olen käännähtänyt niin ei siellä mitään ole. Liekö sitten väsymyksen piikkiin menevää. Joskus on kuulunut kovia kolahduksia, mille ei ole löytynyt selitystä. Siellä myös välillä tuntunut, että seurassa jotain ylimääräistä. Työkaveri kertoi, että samalla hetkellä kun eräs vanhus kuoli, hänen ikkunalaudallaan ollut valokuvakehys tippui itsestään lattialle. Missään ei ollut ikkunaa auki, mikä olisi selittänyt valokuvan tippumisen. Ja joskus, jos on ollut ikkuna auki niin on tullut kova tuulenpuuska ikkunasta, kun joku on kuollut.

Tämmösiä kokemuksia mulla. En sitten tiiä, että liittyykö mikään näistä jutuista henkiin tai vastaaviin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia?? kirjoitti:

Työpaikalla kummittelusta, sairaalassa tai muussa vastavassa? itse olen töissä vanhainkodissa, ja toisinaan viime aikoina yhä enemmän ja enemmän tuntuisesti kuulen kolahduksia ja näen outoja vilahduksia useimmiten juuri silloin kun olen yksin paikalla. Tästä ei ole aikaakaan, kun käynnistin erään laitteen heti töihin mentyäni ja aattelin käyä vielä röökillä,kun kävelin lyhyttä käytävää pitkin ulko ovelle, kuulin aivan selvää pienon soittoa ja kuoro laulua, joka kuului ikäänkuin tämän käynnistämäni laitteen äänen seasta. palasin pian laiteen läheisyyteen ja ääni lakkasi ja taas kun kävelin käytävään ääni alkoi jälleen tein testin useasti mutta en sitten ehtinyt sitä jäädä ihmettelemään työt puskivat päälle, joka tapauksessa en aivan tunnistanut kappaletta mutta virsi taisi olla kyseessä. tosin muutakin on sattunut lähinnä olemattomien hahmojen vilahduksia ja toisinaan koviakin rysähdyksiä joille ei löydy aiheuttajaa,lieneekö kummittelua??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu