hankala hihna

käytän koirallani lenkkelillessä aina flexiä, sillä hihat tuntuvat menevän koko ajan tassujen väliin. viisi askelta, hihna tassujen välissä, pitää ottaa pois ja taas alusta. vai enkö osaa käyttää hihnaa oikein:) vai enkö ole opettanut koiraani kävelemään oikein (kävelee aina samalla puolella, ei siis poukkoile sinne tänne)? vaikka kahdella kädellä hihnaa kannattelisi niin silti menee tassujen väliin. useimmat koiran omistajat taitavat kuitenkin käyttää hihnoja flexien sijasta, miten heillä?
flexi kuitenkin tuntuu jotenkin edistävän tai ei ainakaan helpota vetämistä.
5507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ongelmasi on minullekin tuttu.
Hihna on helposti jalkojen välissä tai peräti ympärillä.
En kuitenkaan sorru flexeihin, vaan pyrin pitämään hihnat tilanteen mukaan niin etteivät sotke koirien tai minun askeleitani.
Tavallisella hihnalla on helppo ohjailla koiran kulkua, ja jos sinullakin koira kulkee nätisti, niin ehkä kannattaisi vaihtaa hihnaan.
Tärkeää on lukkojen keveys, tai ei lukkoja ollenkaan, eikä raskaita metalliosia, jottei panta pyöri kaulassa niiden painosta. Tällöinhän hihna helposti valahtaa
koiran eteen ja kompastelu alkaa. Vähän ehkä huono selostus, mutta toivottavasti ymmärsit.

Äänestä

koirallesi valjaat, jolloin hihna on selässä, eikä pääse jalkoihin?

Äänestä
  • Meillä koirat on oppineet itsestään että jos hihna sotkeutuu, niin tassuja nostelemalla solmut saa selvitettyä. Hihnaa voi myös pitää sen verran kireällä ettei se roiku. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin kireällä että se kuristaisi koiraa.

    :D

    Äänestä

  • Kyllä se silti menee sinne jalkoihin vaikka oiski selän päällä. Meillä on valjaat ja hihna ja menee jalkoihin. Koira on tosin itse oppinut nostelemaan koipiaan että tulee pois eikä mun useimmiten tarvitse alata häseltämään.

    Mutta paljo voi asiaan vaikuttaa kun kerää sitä remmiäkin kasaan aina sitä mukaan kun koira tulee lähemmäs. Mulla on tapana nostaa omaa kättä tai kerätä kasaan niin sillähän se remmi pysyy poissa jaloista.

    Äänestä

Meillä käytetään sekä fleksiä että tav.talutinta. Valjaiden kanssa käytettynä fleksi ei mene kainaloon (ainakaan meillä).

Norm. talutin on aina kainalossa tai mahan alta, mutta 4 kk:n ikäinen pentukin osaa jo "korjata" itse asian.

Tavallista talutinta käytetään useimmiten kun käydään oikein lenkillä. Fleksillä ulkoillemme silloin kun ei viitsitä kovin pitkälle lähteä, koira pääsee kakkimaan pusikoon vähän pidemmälle.

Fleksin lukkopää on useimmiten koiramme suussa, varsinkin kotiinpäin kävellessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyttää kirjoitti:

käytän koirallani lenkkelillessä aina flexiä, sillä hihat tuntuvat menevän koko ajan tassujen väliin. viisi askelta, hihna tassujen välissä, pitää ottaa pois ja taas alusta. vai enkö osaa käyttää hihnaa oikein:) vai enkö ole opettanut koiraani kävelemään oikein (kävelee aina samalla puolella, ei siis poukkoile sinne tänne)? vaikka kahdella kädellä hihnaa kannattelisi niin silti menee tassujen väliin. useimmat koiran omistajat taitavat kuitenkin käyttää hihnoja flexien sijasta, miten heillä?
flexi kuitenkin tuntuu jotenkin edistävän tai ei ainakaan helpota vetämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu