Surettaa

Typerä Tiuku tässä taas. Katsoin eilen jimi telkusta ohjelman transseksuaalista. Menin ihan mietteisiini. Oli kovin romuluinen tuo transseksuaali ja pohkeet kuin painonnostajalla mutta silti kipitteli minihameessa ihmisten ilmoilla. Tiuku ei koskaan tohtisi. Silti ohjelman nainen meni mielestäni ihan naisesta vaikka pohkeet oli valtavat ja sormet kuin nippu kyrpiä jos niin saa sanoa.

Joillain ihmisillä on rohkeutta. Minulla ei. Vaikka silloin kun olin lapsi, minua luultiin aina tytöksi. Olin pikkuruinen ja kutrini pitkät. Silloin kun aloin pääsemään ravintoloihin, tapahtui usein niin, että typerät miehet kourivat peppuani tai laittoivat kädet takaani koskettaakseen rintojani. Kun he hoksasivat minut pojaksi niin silloin Tiuku oli usein pulassa. Miksi he Tiukua löivät kun itse erehtyivät?

Nyt on aika vienyt peppuni pyöreyden eikä kukaan tartu siihen. Aika on tuonut kasvoilleni rasvattomuuden ja mustan sängen, karvoitus on raiskannut kehoni. Tiuku on vain pieni yksinäinen surullinen mies jota kukaan ei halua eikä rakasta. Aika on nostanut käsieni verisuonet miehekkääsi pintaan samoin säärissäni, Tiuku tuntee itsensä rumaksi ja häpeää itseään. Tiuku on ikuinen teini-ikäinen koska ilman identiteettiä ei voi kasvaa aikuiseksi, Tiuku on jossain 30 ja 40 -kymmenen välissä eikä tahdo ajatella asiaa.

Voi miten kaipaan miesten huomiota, vaikka lesbona kiinnostun vain naisista (lesbo munilla on ...). Se ihana peppu joka minulla joskus oli joka sai miesten hormoonit hyrräämään. Nyt elämä on vain surullista:(

En ole koskaan pukeutunut naiseksi. Minä tunnen itseni naiseksi... miksi pukea tissiliivit jos ei ole tissejä? En ole transvestiitti.

Tuli tuon dokkarin nähtyä tuli mieleen, että Tiuku voisi ilman hormoneja olla enemmän tytöstä menevä kuin se korsto. Olisipa hieno kokeilla... mutta Tiu'ulla ei ole vaatteita eikä meikkejä :(

Jospa Tiuku muuttaisi täältä maalta Helsinkiin ja voisi tutustua muihin "outoihin" ihmisiin, voisiko suruni joskus loppua? Voi että noita pullistelevia verisuonia... ne saavat minut kaipaamaan kuolemaa. Jumala on julma, joskus se ei salli meidän kuolla.
181875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Oho oohh olen Jorma U. Oho oo aha aa ....

Äänestä

Musta on aina tuntunut, että transut on usein karskeja äijiä. Oikeen anti-tyttöjä. Mä en pysty käsittämään koska olen täysnormaalihetero niinsanotusti ja mies.
Jos olet karvainen ja komea mies, niin olisit onnellinen jos saat naisilta huomiota. Kyllä mä tiiän, että tulee kantasi on kielteinen. Mutta silti. Elämässä kun kaikki ei vaan mene niin kauniisti. Se on valitettava tosiasia. Toiset syntyy ns. kultalusikka suussa ja niin edelleen.

Äänestä
  • Olet oikeassa minun suhteeni, joko ollaan täysin nainen tai täysin mies, muttei mitään siltä väliltä. Miehenä olisin varmasti tappanut itseni, mutta ensin olisin tappanut muutaman muun kokeillakseni onnistuuko se.

    Äänestä

Moni transsukupuolinen lähtee prosessiin ikäisenäsi, et ole vielä menettänyt kuin nuoruutesi.

Olen seurannut vierestä ja tietenkin peilistäkin kuinka kulmikkaasta miehen kuoresta on kuoriutunut nainen hormonien ansiosta.

Olihan minullakin voimakkaat pohkeet, ei nyt aivan tuon dokkarin näköisiä, mutta kun siirryin hameiden käyttöön sain miehiltä kiitoksia upeista sääristä. Nyt hormonit ovat muokanneet lihaksistoni naiselliseksi ja ne voimakkaat pohkeetkin on hävinnet.

Sinulla tuntuisi olevan luonnostaan hyvä pohja hoidoille, jos nuoruudessa miehet on erehtyneet luulemaan tytöksi. Luusto on se tärkein, koska se ei muutu hormoneilla. Rasvat "siirtyvät" uusiin paikkoihin ja naisellinen vartalo muotoutuu. Kyllähän sen minunkin iän tuoma lattaperse muotoutui ihan kelvolliseksi pyöreäksi naisen pyllyksi ja vyötärökin ilmestyi sieltä entisestä miehisestä pallovatsasta. Tulipa niin tuttu tunne kun katseli niitä dokkarin kuvia jotka oli otettu ao. henkilöstä miehenä.

Kyllähän minullakin ne suonet näkyvät käsissä, koska iho on ohentunut naisen ihoksi. Alussa ne pullottivatkin, mutta eivät enää. Kaipa ne hormonit ovat vaikuttaneet tähänkin.

Tuosta pukeutumisesta vielä. Kyllähän täällä pohjoisen perukoilla pukeudutaan hieman eri tavalla ja jokainen vielä oman makunsa mukaan. Kyllähän minäkin liikun lämpiminä hellepäivinä mieluummin minihameessa ja topissa. Mutta tänä päivänä pukeudun kuin muutkin naiset, lämpimästi ja tyylillä. Samalla saan "näkymättömyyden", kukaan ei kiinnitä minuun huomiota kadulla liikkuessani, vaikka olenkin pituudeltani sieltä naisten yläpäästä.

Jos et ole kokeillut laittautumista ja pukeutumista naiseksi, ehkä sitä voisi testausmielessä kokeilla. Hämmästyin aikoinani, kun laittauduin kunnolla, peilistä katsoikin vastaani äitini. Myöhemmin hormonit ovat tehneet tehtävänsä, eikä enää tarvitse edes laittautua. Saunapuhtaanakin sieltä peilistä näkyy äitini nuorempi painos.

Mieti ja mieti vielä kerran! Tunnustele ajatuksiasi, koetko todellakin olevasi nainen. Älä ajattele että aika on mennyt ohitsesi, vaan mieti todellakin oletko sittenkin nainen ja pystyisit elämään loppuelämäsi naisena. Ulkonäköä ei pidä miettiä tässä tilanteessa. Olen todennut että "seinästä reväistystä" miehestä on tullut sittenkin ihan kelvollisen näköinen nainen. Mikäli päädyt siihen että todella koet olevasi nainen miehen ruumiissa, käyt hakemassa yleislääkäriltä lähetteen tutkimuksiin sukupuoliristiriidan takia.

Kerrot olevasi pieneltä paikkakunnalta. Varsinkin hoitovaiheessa kun ulkonäkö alkaa muuttua naiselliseksi, voi tulla ongelmia jos yhteisö on kovin vanhoillista, aivan kuin tuossa dokkarissakin. Moni onkin lähtenyt "pakolaiseksi" ja hankkinut työpaikan pääkaupunkiseudulta prosessiin lähtiessä. Yleensä kuitenkin kannattaa pitää jo olemassa olevasta työpaikasta kiinni kynsin-hampain. Itsekin pelkäsin miten työtoverini suhtautuu minuun muuttuessani miehestä naiseksi. Työtoverini suhtautuivat hienosti ja jatkoin töitäni ihan normaalisti prosessin ajan. Etuna oli tietenkin se että työtäni pystyy tekemään niin mies kuin nainenkin.

Jos kuitenkin vielä mietit asiaasi, etkä ole vielä valmis transtutkimuksiin, ota yhteyttä vertaistukiryhmiin tai Transtukipisteeseen. Näin saat tukea ajatuksillesi ja voit kypsytellä päätöstäsi rauhassa. Aikaa kyllä on, esimerkiksi minä olen lähtenyt prosessiin vanhempana. Aika moni TS on miettinyt sitä "lopullista ratkaisua" kuten sinäkin, mutta parempi vaihtoehto on lähteä tutkimuksiin ja elää loppuelämänsä todellisessa sukupuolessaan. Minullakin on valtava helpotus kun saan elää oikeaa elämääni. Ei se prosessi ole sittenkään niin raskas kuin luullaan jos sitä vertaa siihen raskaaseen entiseen elämään.

Äänestä
  • Edellinen vastaus oli oikein hyvä. Loppuelämänsä voi vielä saada, elämänsä jokaisena aamuna voi vielä herätä omana itsenään.
    Ulkonäkö- ja suhtautumispelot osoittautuvat useimmiten perusteettomiksi tai ainakin liioitelluiksi.
    Mennyttä ei saa takaisin. Mutta kannattaako heittää loputkin menemään?

    Äänestä

  • Olihan saanut huomiota tuo kirjoitukseni... taisinpa olla hiukan humalassa sitä väsäillessä joten täytyi nyt lukea toinen silmä kiinni mitä tuli kirjoitettua, ihan asiaa näemmä onneksi.

    Miettiä pitäisi ja tarkkaan, jääkö iäksi seisoskelemaan asemalle kun ikäluokka toisensa jälkeen kiitä ohitse elämäänsä elellen. Seisoskeluun ja pysähtyneisyyteenkin tottuu ikävällä tavalla. Eipä tässä menetettävää oikeastaan ole, läheisiä ystäviä vähän, työpaikkan menetys ei harmittaisi lainkaan (paska duuni), mikään ei sido minua tänne missä asun. Vaikea tästä on elämäänsä ainakaan huonompaan tahi tylsempään jamaan saada.

    Olisipa sosiaalisempi ja rohkeampi. Olen hieman lueskellut Tanskalaisen Tytön alkusivuja ja tulee itseni mieleen kun Lilin luonnetta kuvaillaan, uja ja arka, helposti punastuva... yksinäinen.

    Äänestä

  • Tiuku... kirjoitti:

    Olihan saanut huomiota tuo kirjoitukseni... taisinpa olla hiukan humalassa sitä väsäillessä joten täytyi nyt lukea toinen silmä kiinni mitä tuli kirjoitettua, ihan asiaa näemmä onneksi.

    "Olisipa sosiaalisempi ja rohkeampi. Olen hieman lueskellut Tanskalaisen Tytön alkusivuja ja tulee itseni mieleen kun Lilin luonnetta kuvaillaan, uja ja arka, helposti punastuva... yksinäinen."

    Minuakin voisi luonnehtia noin entisessä elämässäni. Juuri eilen pitkässä keskustelussa erään tutun rouvan kanssa, hän totesi että olin ennen melko sulkeutunut, enkä lähtenyt mukaan keskusteluun tms. Itse luonnehtisin tätä niin että olin ihan tahallani sulkeutunut, enkä uskaltanut ystävyyssuhteisiin, koska pelkäsin että ominaisuuteni tulisi ilmi. Salasin naiseuteni täydellisesti ja yritin elää mahdollisimman hyvin miesrooliani. Nyt minua kehutaan avoimeksi ja empaattiseksi ihmiseksi. Varmaan tähän on auttanut salaamisen loppuminen ja siirtyminen omaan todelliseen elämänmuotooni. Henkisestikin tuo on auttanut valtavasti. Ainoa mikä harmittaa, miksi en lähtenyt jo aiemmin tutkimuksiin ja hoitoihin. Eli annan ohjeeksi: Tutkimuksiin mars!

    Äänestä

  • Tiuku... kirjoitti:

    Olihan saanut huomiota tuo kirjoitukseni... taisinpa olla hiukan humalassa sitä väsäillessä joten täytyi nyt lukea toinen silmä kiinni mitä tuli kirjoitettua, ihan asiaa näemmä onneksi.

    Miettiä pitäisi ja tarkkaan, jääkö iäksi seisoskelemaan asemalle kun ikäluokka toisensa jälkeen kiitä ohitse elämäänsä elellen. Seisoskeluun ja pysähtyneisyyteenkin tottuu ikävällä tavalla. Eipä tässä menetettävää oikeastaan ole, läheisiä ystäviä vähän, työpaikkan menetys ei harmittaisi lainkaan (paska duuni), mikään ei sido minua tänne missä asun. Vaikea tästä on elämäänsä ainakaan huonompaan tahi tylsempään jamaan saada.

    Olisipa sosiaalisempi ja rohkeampi. Olen hieman lueskellut Tanskalaisen Tytön alkusivuja ja tulee itseni mieleen kun Lilin luonnetta kuvaillaan, uja ja arka, helposti punastuva... yksinäinen.

    Välttelen ihmisten seuraa, se on pelkästään stressaavaa. Tuppisuuna olen kaiken maailman illanvietoissa.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Välttelen ihmisten seuraa, se on pelkästään stressaavaa. Tuppisuuna olen kaiken maailman illanvietoissa.

    eipä olisi arvannut,
    sanainen lahjakkuutesi on sitten lähinnä kirjallista lajia...?

    Mulla oli kerran konsti kerätä erilaisia puheenaiheita varastoon hiljaisten hetkien varalta.

    Toinen hyvä idea voisi olla kysymyssanalista:
    miksi?
    milloin?
    miten?
    miksi silloin?
    jne.

    Ihmiset innostuu aina puhumaan kanssani kun näin teen :)

    Äänestä

Helsinki on tämän maan slummi ja peräsuoli. Ota huomioon, että puolen Suomen oudot ovat tulleet tänne tapaamaan kaltaisiaan. Ja he ovat outoja eri tavalla kuin meikäläiset.

Äänestä

miksi pukea tissiliivit jos ei ole tissejä? En ole transvestiitti.Ootsie Georg Bus.Seha sukkahousuissa tykkää kulukea.

Äänestä
  • Kyllä niitä tissiliivejä tarvitaan silloin kun omat on vielä niin pienet että tarvitaan täytettä näyttääkseen kunnolla naiselta. Niinhän minäkin jouduin käyttämään tuon takia kolmisen vuotta, mutta nyt tissiliivit on ihan aidossa käytössä eikä täytteitä tarvita enää.

    Äänestä

  • niitä... kirjoitti:

    Kyllä niitä tissiliivejä tarvitaan silloin kun omat on vielä niin pienet että tarvitaan täytettä näyttääkseen kunnolla naiselta. Niinhän minäkin jouduin käyttämään tuon takia kolmisen vuotta, mutta nyt tissiliivit on ihan aidossa käytössä eikä täytteitä tarvita enää.

    "Kyllä niitä tissiliivejä tarvitaan silloin kun omat on vielä niin pienet että tarvitaan täytettä näyttääkseen kunnolla naiselta."

    Tuo on asia jota en vaan millään tajua. On olemassa paljon pienirintaisia naisia, nekö eivät näytä sitten "kunnolla naiselta"? Itse olen ollut HRT:llä jo aika pitkään, enkä vieläkään omista kuin parit rintsikat, ja ihan sopivat muuten. Kyllä minulla ihan rinnat on, mutta pienehköt ja kiinteät ja pärjään ihan hyvin ilmankin. Mä en voisi kuvitella hommaavani ylisuuria rintsikoita ja tunkevani niihin jotain täytettä, sellanen vaan tuntuisi ihan hölmöltä.

    Äänestä

  • täytettä??? kirjoitti:

    Kun geeniperimän takia rinnat jää alle AA-kupin, niin siinä piti käyttää geelitäytteisiä A-kupin rintsikoita että edes jotain rintavarustusta näkyi. Olihan nuo alkuperäiset ihan kauniit ja terhakat, mutta tuollaiset pikkutytön rinnannypykät ei oikein sovi aikuisen naisen rintavarustukseksi. Sama tilanne on hyvin monella luomunaisellakin, sillä plastiikkakirurgit elää.

    Äänestä

  • suhteellista! kirjoitti:

    "Kun geeniperimän takia rinnat jää alle AA-kupin, niin siinä piti käyttää geelitäytteisiä A-kupin rintsikoita että edes jotain rintavarustusta näkyi."

    Miksi piti näkyä, kenelle sä niitä näyttelit?

    "Olihan nuo alkuperäiset ihan kauniit ja terhakat, mutta tuollaiset pikkutytön rinnannypykät ei oikein sovi aikuisen naisen rintavarustukseksi. Sama tilanne on hyvin monella luomunaisellakin, sillä plastiikkakirurgit elää."

    Siis, eihän läheskään kaikki pienirintaiset aikuiset naiset plastikkakirurgilla käy. Tarkoititko tuolla "luomunaisella" tiitin puolisoa?

    Äänestä

  • niinpä niin... kirjoitti:

    "Miksi piti näkyä, kenelle sä niitä näyttelit?"

    Jos transnaisella ei ole rintoja, siinä läpimenevyys kärsii. Jos vartalo muistuttaa enemmän miestä kuin naista, se rassaa melkoisesti. Onhan niillä TS:llä hyvät oltavat, joilla hormonit tehoaa hyvin, mutta kaikilla ei käy näin.

    Rahaahan tuossa vähän paloi, mutta ensi kesänä minäkin voin kulkea topissa ilman rintsikoita. En jaksanut odottaa että sitten joskus olisin saanut implantit hoitojärjestelmän puolelta.

    Äänestä

  • vastaantulijalle kirjoitti:

    Meinaatko tosiaan, että jokainen vastaantulija katselee sun rintojasi???

    Kait se läpimenevyys on kuitenkin jostain muusta enemmän kiinni. Tietty jos tykkäät pitää niukkoja ja tiukkoja toppeja...mutta silloin pitää vartalon kyllä muutenkin olla aika hyvässä kuosissa.

    Äänestä

Tiuku hyvä! Paljon, paljon voimia ja jaksamista sinulle. Niitä tarvitaan. Ja älä luovuta, äläkä kyynisty; mahdollisuuksia on yhä, paljon enemmän kuin yksinään ja masentuneena niitä hetimiten näkee. Kuten joku noissa aikaisemmissa viesteissä huomautti, Setaan ja sen transryhmään kannattaa sinun ehdottomasti ottaa yhteyttä. Heillä on varmasti vielä enemmän kannustavaa sanottavaa ja hyödyllisiä ehdotuksia kuin kaltaisellani androgyynilla. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiuku... kirjoitti:

Typerä Tiuku tässä taas. Katsoin eilen jimi telkusta ohjelman transseksuaalista. Menin ihan mietteisiini. Oli kovin romuluinen tuo transseksuaali ja pohkeet kuin painonnostajalla mutta silti kipitteli minihameessa ihmisten ilmoilla. Tiuku ei koskaan tohtisi. Silti ohjelman nainen meni mielestäni ihan naisesta vaikka pohkeet oli valtavat ja sormet kuin nippu kyrpiä jos niin saa sanoa.

Joillain ihmisillä on rohkeutta. Minulla ei. Vaikka silloin kun olin lapsi, minua luultiin aina tytöksi. Olin pikkuruinen ja kutrini pitkät. Silloin kun aloin pääsemään ravintoloihin, tapahtui usein niin, että typerät miehet kourivat peppuani tai laittoivat kädet takaani koskettaakseen rintojani. Kun he hoksasivat minut pojaksi niin silloin Tiuku oli usein pulassa. Miksi he Tiukua löivät kun itse erehtyivät?

Nyt on aika vienyt peppuni pyöreyden eikä kukaan tartu siihen. Aika on tuonut kasvoilleni rasvattomuuden ja mustan sängen, karvoitus on raiskannut kehoni. Tiuku on vain pieni yksinäinen surullinen mies jota kukaan ei halua eikä rakasta. Aika on nostanut käsieni verisuonet miehekkääsi pintaan samoin säärissäni, Tiuku tuntee itsensä rumaksi ja häpeää itseään. Tiuku on ikuinen teini-ikäinen koska ilman identiteettiä ei voi kasvaa aikuiseksi, Tiuku on jossain 30 ja 40 -kymmenen välissä eikä tahdo ajatella asiaa.

Voi miten kaipaan miesten huomiota, vaikka lesbona kiinnostun vain naisista (lesbo munilla on ...). Se ihana peppu joka minulla joskus oli joka sai miesten hormoonit hyrräämään. Nyt elämä on vain surullista:(

En ole koskaan pukeutunut naiseksi. Minä tunnen itseni naiseksi... miksi pukea tissiliivit jos ei ole tissejä? En ole transvestiitti.

Tuli tuon dokkarin nähtyä tuli mieleen, että Tiuku voisi ilman hormoneja olla enemmän tytöstä menevä kuin se korsto. Olisipa hieno kokeilla... mutta Tiu'ulla ei ole vaatteita eikä meikkejä :(

Jospa Tiuku muuttaisi täältä maalta Helsinkiin ja voisi tutustua muihin "outoihin" ihmisiin, voisiko suruni joskus loppua? Voi että noita pullistelevia verisuonia... ne saavat minut kaipaamaan kuolemaa. Jumala on julma, joskus se ei salli meidän kuolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu