runoimpro

kaverini oli hommannut meidän polttareihin runoimpron. Kaikki runot tehtiin paikan päällä minusta ja miehestäni Petristä.
Alussa idea tuntui tosi oudolta. Hauska siitä sitten lopulta tuli. Kaverit ja sukulaiset oli kertonu meistä asioita ja luonteenpiirteitä ja muita ja sitten kuultiin ne runoina oikean näyttelijän lausumana. Hommasta oli myös kansio kuvineen ja runoineen. Oli todella kivaa, vaikka oli kyse vaan runoista. Ne oli hauskoja ja herkkiä, jopa Petrikin tykkäs. Tässä linkki runoimpron sivuille http://runoimpro.suntuubi.com/
0552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ällistynyt morsian kirjoitti:

kaverini oli hommannut meidän polttareihin runoimpron. Kaikki runot tehtiin paikan päällä minusta ja miehestäni Petristä.
Alussa idea tuntui tosi oudolta. Hauska siitä sitten lopulta tuli. Kaverit ja sukulaiset oli kertonu meistä asioita ja luonteenpiirteitä ja muita ja sitten kuultiin ne runoina oikean näyttelijän lausumana. Hommasta oli myös kansio kuvineen ja runoineen. Oli todella kivaa, vaikka oli kyse vaan runoista. Ne oli hauskoja ja herkkiä, jopa Petrikin tykkäs. Tässä linkki runoimpron sivuille http://runoimpro.suntuubi.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu