Yksin

Tuskinpa tämä kipua lievittää, mutta laitetaan silti.

Olen aina yksin. Kun olen kotona, olen yksin. Kun olen koulussa, olen yksin. Kun käyn harrastuksen harjoituksissa, olen yksin eikä kukaan halua harjoitella kanssani. Kun menen koulussa syömään, olen yksin eikä kukaan tule syömään kanssani. Kun on jotakin pari harjoituksia tai muita paria vaativaa asiaa, jään aina yksin viimeiseksi. Minua ei koskaan kutsuta mihinkään viikonloppurientoihin ja siksi olen viikonloputkin yksin.

Joka helvetin tunti. Joka helvetin päivä. Joka helvetin vuosi. Koko helvetin tähänastisen elämäni olen ollut yksin. Olen täysin yksin.

Johtuuko kaikki ujoudesta ja naamataulusta, jonka luoja on minulle luonut? Kukaan ei koskaan edes yritä tutustua minuun ja minä en uskalla tutustua keneenkään. Pelkään, että petyn taas ja jään yksin.

En mennyt tänään harjoituksiin, koska tiesin että joutuisin olemaan yksin kaikkien niiden ihmisten keskellä.

Kukaan ei ole koskettanut kuollutta sydäntän, ei yksinäistä sieluani. Se on ainoa asia, jota toivon.
5880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yksinäisyys on kuristavin asia maailmassa. Se on oravanpyörä, josta on todella vaikea päästä pois. Lähes kaikki yksinäiset toivoisivat seuraa, mutta ovat samalla niin kuoreensa sulkeutuneita, että kenen tahansa ulkopuolisen on todella vaikea lähestyä heitä.

Vaikutat ainakin noin äkkiseltään ihmiseltä, jolla on muutakin kuin sahanpurua korvien välissä ja uskon myös, että olet hyväntahtoinen ja tunteellinen. Valitettavasti ihmiset, ne syvälliset ja fiksutkin, näkevät toisesta ensimmäiseksi ulkokuoren, jonka perusteella muodostavat ensivaikutelman. Jos olet kylmä ja sulkeutunut kuin linnan muuri, niin et voi olettaa kenenkään tuntemattoman kiinnostuvan sinusta noin tuosta vaan. Vaikka oletkin yksin, sinulla on oma itsesi. Tuo persoonallisuutesi esille. Kerro rohkeasti mielipiteesi eri asioista. Anna itsestäsi positiivinen ensivaikutelma olemalla kohtelias ja asiallinen. Hymyile välillä.

Lopuksi pyydän, että kerrot vähän lisää itsestäsi. Mitä harrastat? Millaisia ajatuksia päässäsi liikkuu? Mistä asioista tykkäät?

Äänestä

Nii mäki oon paljon yksin, ku oon ite aiheuttanu sne, etteij ihmiset kovinkaa paljoo pidä must ja kyll mä oon joittenki mielest ihan hyvä tyyppi, mut mä myöski tykkään olla yksin, ku siin on vaa jotain nii ihanaa, et saa rauhassa ajatella, etteij kukaa oo siin lähel puhumas sulle ja jos haluun olla seurassa, nii yleensä meen ihmisten lähelle, mut yritä mennä juttelee jollekki toiselle yksinäiselle ja ujolle, nii ehk voisitte tutustuu

Äänestä

Ehkä vaikuttaa, ettet ole kiinnostunut puhumaan mistään asioista. Hankalapa siinä on sitten mennä juttelemaan. Niin, pelkäät että muut eivät pitäisikään sinusta ja siksi et anna luonteesi näkyä. Eikä sellaisen kanssa ole valitettavasti niin kiva puhua, joka ei ole oikein kiinnostunut puhumaan mistään, vaan myöntelee ainoastaan perässä, jos jotain sanoo sille. Se tyyppi voisi olla tosi mukava ja kiva, mutta päällepäin ei näy kuin hiljainen kuori.

Mutta ehkä silti voisit olla hieman enemmän itsesi... jos vaikka oppisit olemaan niin, puhuisit vaikka pikkuisen enemmän. Että jos tunnilla tehtäisiin jotain ryhmätyötä, niin voisit jotain edes sanoa. Ei sen tarvitsisi olla mitään mullistavaa ja ihmeellistä. Kaikki lähtee yleensä niin pienistä asioista. Etkä sinä varmaankaan voisi luonnettasi toiseksi muuttaa, etkä ainakaan niin, että simbsalabim , tästä päivästä lähtien minulla menee hyvin ihmisten kanssa ja olen hauska ym. Ihan ehkä vain pari sanaa enemmän puhuisit, se jo avaisi tietä hieman valoisampaan ja toiseen suuntaan. Ja eikö se tuntuisi kivemmalta, kun tietäisit, että ehkäpä asiat voivatkin vielä muuttua sitä vauhtia, kuin on hyvä.

Eikä kukaan pyydä sinua mihinkään, jos et kerta olekaan kenenkään kanssa ja muut ajattelevat, ettei sua kiinnosta. Ja on tosi paljon nuoria, jotka eivät käy viikonloppuriennoissa. Kuvittelisitko kenties, että jos pääsit mukaan viikonloppu reissuille, niin sinusta tulisi heti toinen ihminen? Ehkäpä arvostat tai pidät jotenkin kovasti arvossa sellaisia, jotka esittävät että niillä on ELÄMÄÄ (niiden kielellä, että viikonloppuna ryypätään). Mutta sehän vasta harmi olisi, jos muilla sitten ei olisi elämää.

Ei ystäviä tipahtele taivaasta, eikä hyvät ihmissuhteet muodostu hetkessä. Minkä ikäinen muuten ole? Ja onko sinua kiusattu ja kiusataan koulussa ja miten? Että sekö vaikuttaa sinun itsetuntoosi niin voimakkaasti..

Ehkä voisit jossain välissä myötää itsellesi olevasi niin pohjalla, ettei sinun enää tarvitsisi pelätä niin niitä epäonnistumisia. Niitä tulee kaikille ja ihan koko ajan. Minulla ainakin oma nahka on vaan pikkuhiljaa muovautunut kestävämmäksi, eivätkä enää kaikki pikkujutut tunnu enää niin suurilta vastoinkäymisiltä. Se mikä ennen olisi saanut aikaan unettomia öitä, ei tunnu enää oikein miltään ihmeeltä, hiukkaisen vain harmittaa.

Jos oletat, että ketään ei kiinnosta seurasi ja olet siitä niin varma. Ja jos mielestäsi tilanne ei tavallaan voi olla enää pahempi. Mitä ne epäonnistumiset enää siinä vaikuttaisi. Jos Mielestäsi kellään ei ole sinusta mitään hyvää käsitystä, niin haittaisiko sitten, vaikka epäonnistuisit miljoona kertaa ja käyttäytyisit aina vahingossa typerästi? Eivät kai ne ihmiset voisi sinua enää tuon enempää karttaakaan. Uskon itse asiassa, että ne eivät enää sinuun niin ole kiinnittäneetkään huomiota, jos olet ollut kauan samalla luokalla.

Kunpa voisin saada sulle sellaisen tunteen, mikä minulla oli, kun tajusin, että niitä epäonnistumisia on ja on ollut niin paljon, etteivät ne uudet enää huononna minua ihmisenä. Ja että kaikki ovat nähneet että tällainen olen.

Itselleni vain valehtelin silloin, että ne saattavat kuvitella, että olen salaperäinen ja kiinnostava ihminen... ja sitten pelkäsin, että jos puhuisin muiden seurassa, niin he huomaisivat, miten tylsä olinkin. Siksipä en oikein uskaltanut puhua, kun pelkäsin, että niiden kuva minusta muuttuisi huonommaksi. Mutta oikeasti, varmaan kukaan ei kuvitellut, että olisin jotenkin salaperäinen ja kiehtova ja hetkessä aivan upea ihminen, jos vain puhuisin. Ei, ne näkivät sen mitä oli: Hiljainen, ujo ja arka. Ja varmaan moni ajatteli, että jos minä puhuisin edes jotain, niin voisivat ne sen hetken kanssani jotain puhuakin. Ei sen kummempaa. Ihan turhaan pelkäsin, että en olisi antanut heille oikeaa kuvaa minusta. Koska ei minun olisikaan tarvinnut antaa mitään erikoista kuvaa ja eivät he todellakaan varmaan sitä odottaneetkaan. Olisivat vain ihmetelleet, jos olisin hetkessä muuttunut joksikin aivan muuksi.

Toivottavasti sinulla lähtisi kulkemaan edes hieman parempaan suuntaan... pikkuhiljaa.

Äänestä

Ilmeisesti voisin alkaa homoksi... ja tämäkin nostaa itsetuntoa aivan vitusti!

Äänestä

Meet puhumaan ihmisille...

Ja tääs mä mainostan mutta loppujen lopuksi suosittelisin sua meneen esim suomi24 chattiin... Siellä on tosi paska meno, mutta ei tarvi olla yksin...

Oi tuo ihana virtuaali todellisuus kaikkien luusereiden elämä ja mahdollisuus :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Tuskinpa tämä kipua lievittää, mutta laitetaan silti.

Olen aina yksin. Kun olen kotona, olen yksin. Kun olen koulussa, olen yksin. Kun käyn harrastuksen harjoituksissa, olen yksin eikä kukaan halua harjoitella kanssani. Kun menen koulussa syömään, olen yksin eikä kukaan tule syömään kanssani. Kun on jotakin pari harjoituksia tai muita paria vaativaa asiaa, jään aina yksin viimeiseksi. Minua ei koskaan kutsuta mihinkään viikonloppurientoihin ja siksi olen viikonloputkin yksin.

Joka helvetin tunti. Joka helvetin päivä. Joka helvetin vuosi. Koko helvetin tähänastisen elämäni olen ollut yksin. Olen täysin yksin.

Johtuuko kaikki ujoudesta ja naamataulusta, jonka luoja on minulle luonut? Kukaan ei koskaan edes yritä tutustua minuun ja minä en uskalla tutustua keneenkään. Pelkään, että petyn taas ja jään yksin.

En mennyt tänään harjoituksiin, koska tiesin että joutuisin olemaan yksin kaikkien niiden ihmisten keskellä.

Kukaan ei ole koskettanut kuollutta sydäntän, ei yksinäistä sieluani. Se on ainoa asia, jota toivon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu